perjantai 7. elokuuta 2015

Näkemys ja taide


Otin kuvan kiertoajelubussin seisoessa risteyksessä keskellä liikenneruuhkaa Pariisissa vuonna 2014. Saimme keskiaikamuseon jälkeen päähämme hypätä Hop On Hop Off -bussiin, vaikka yleensä vältän kiertoajeluita kuin ruttoa.;) Kokemus oli kuitenkin hauska.:) Toisenlainen katsaus kaupunkiin.

Törmättyäni netissä lausahdukseen, että kyseinen henkilö esittää valokuvaamisen kautta näkemyksiään maailmasta, löysin vastauksen mielen pohjalla vaivanneeseen kysymykseen. Miksi juuri kirjoittaminen on minulle erityistä, eikä esim. kuvataide? Kuitenkin katselen mielellään teoksia ja harrastan valokuvaamista silloin, kun pokkarikamera sattuu eksymään käteen.

Näkemys maailmasta on eri asia kuin maailman tallentaminen sellaisena kuin se on, vaikka sitten erilaisia näkökulmia hyödyntäen. Näkemykseen sisältyy tulkinta, jokin syvempi juttu, joka kumpuaa ihmisen minuudesta ja elämänkokemuksista.

Kun lukijat tulkitsevat hahmoni ja näiden edesottamukset toisella tavoin kuin olen tarkoittanut tiedän, että minun pitää löytää joku tapa selkeyttää motiiveja. Sitä, mitä hahmojen pään sisällä tapahtuu. Koko näiden elämänkaari vaikuttaa taustalla, mutta lukija ei tiedä sitä, ellen kirjoita riittävästi asioita auki. Silti ei saisi sanoa liikaa, vaan luottaa lukijan älykkyyteen. Vaikeaa, mutta tämä on mielestäni osa näkemystä, kuten sopivien yksityiskohtien ripottelu tarinan "lavastukseen" tietyn tulkinnan mahdollistamiseksi.

Maailman tallentaminen sellaisena kuin se on - tai on ollut - tekisi kirjoittamisesta yksinkertaisempaa. Lienee kyse siitä, mitä opin historiallisen romaanin verkkokurssilla: jäljitteleekö kirjoittaja ennen kaikkea historiallista miljöötä, vai keskittyykö jäljittelemään elämää?

Maalaako taiteilija muotokuvan ihmisestä sellaisena, miltä tämä näyttää, mahdollisimman tarkasti, vai luoko oman tulkintansa niillä keinoilla, joita kuvataide hänelle antaa? Tuodakseen teokseen jonkin toisen, vaikeasti havaittavan tason, joka kuitenkin vaikuttaa siihen, miten teos onnistuu vaikuttamaan katsojaan. Sama juttu valokuvauksessa.

Ero näkemyksen ja tallentamisen välillä on nähdäkseni hiuksenhieno, ja tapahtuu lähinnä tekijän korvien välissä. Mutta se vaikuttaisi olevan pointti, miksi en pysty näkemään pääseväni esim. valokuvauksessa pidemmälle. Teknisessä osaamisessa varmasti, ja voisin harjoitella vielä lisää erilaisten näkökulmien hyödyntämistä. Silti kuvani jäävät parhaimmillaan "kivan", "kauniin", tai "onnistuneen" tasolle. Kaikista puuttuu wau-efekti, se jokin, mitä tuntee havaitessaan jotain erityisen vaikuttavaa.

Nämä ovat jälleen omia fiilispohdintojani.:) En väitä, että vielä osaisin välittää näkemykseni edes kirjoittamisen tasolla, mutta kun jokin näkemys on olemassa, sen välittäminen tekstissä vaatii vain harjoittelua, opiskelua ja paljon työtä. Sivuhuomautuksena uskon kirjoittajakoulutukseen, koska se antaa työkalut toteuttaa omia visioita. En näe sitä mitenkään erityisesti erilaisena kuin kuvataidekerhoa, jossa kävin lapsena harjoittelemassa perspektiivin käyttöä, tai kirjoitusoppaita erilaisina kuin valokuvausoppaita, joista olen yrittänyt opiskella suljinaikoja.

Toki kaikenlaisesta jäljittelystä voi syntyä wau-efekti, koska myös miljöö tai todellisuus sellaisena kuin on voi pitää sisällään tekijän oman näkemyksen ja tulkinnan maailmasta. Ja lopulta katsoja tai lukija itse määrittää, mikä teoksen sisältö ja merkitys hänelle on.

Edellisen kerran kirjoitin blogissani aiheesta postauksessani kirjoittajaopiskelijoiden antologiasta.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen aihe jota voisin itsekin pohtia loputtomasti! Mun mielestä on myös kiinnostavaa, miten "oikeana taiteena" pidetään usein muotokuvan piirtämistä, ja varsinkin sitä että se on tehty joko maaleilla tai lyijykynällä. Valokuvaamista ei pidetä vieläkään kovin paljoa taiteena (ainakaan varttuneempi sukupolvi). Kuitenkin se, että siitä muotokuvasta tehtäisiin omanlainen on mulle henkilökohtaisesti kiinnostavampaa, koska siinä näkee jotain autenttisempaa taiteilijasta itsestään. Toki silloin huomio irtaantuu tällöin kokonaan maalauksen kohteesta. Minulle kolahtaa eniten sellainen oman persoonallisen jäljen tekeminen, ei niinkään se, osaako tehdä valokuvamaisen tarkasti jotakin :).

    Ja valokuvaaminen! Itse en varmaan koskaan tule olemaan superhyvä valokuvaaja, koska kärsivällisyys ei riitä niitten nippelien opettelemiseen ja toisaalta en halua investoida kovin paljoa rahaa kameraan. Onneksi voin kuitenkin ihailla muiden upeita otoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!:D Jussin kanssa keskusteltiin tästä myös ja totesin, että vaikkei teoksessa olisi näkemystä maailmasta, se on silti taidetta.

      Tuosta sitten innostuin, että voisin kaikesta huolimatta printata omia kuviani seinälle kehyksiin.:) Nimittäin ryhdyin miettimään sisustustaiteen olemusta.

      Mielestäni monissa, hyvissä uutiskuvissa näkyy tekijän näkemys maailmasta. Sellaisena ne valokuvat ovat "taiteellisempia" kuin joku öljyvärein maalattu kukkataulu, joka on "vain" kaunis. Meillä on myös yksi sellainen seinällä, siis ruusutaulu. Muuten taide painottuu Klimtin töiden printteihin. Katsotaan nyt, miten uudistuu, kun kävimme hiljattain Seven Artin aleprinttejä hamsteroimassa.

      Hyvä pokkari, sopiva näkökulma ja rajaus, sekä hyvä kuvankäsittelyohjelma muuten tekee paljon valokuvauksessa.:) GIMP on ilmainen ohjelma, ja pätevä moneen. Ei minullakaan ole rahaa järjestelmäkameraan kaikkine herkkuineen, enkä välttämättä jaksaisi sellaista raahata mukana. Tosiaan onneksi kuvankäsittelyllä pystyy paikkaamaan + silottelemaan atoopikon poskista ihottumat.;)

      Poista

Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)