keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kun silmät väsyy, on aika blogipostauksen


Tämä kuva on muutaman vuoden takaa lähimaastoista. Lapsena rakastin talvea, se oli suosikkivuodenaikani, jolloin sai hiihtää, luistella ja tehdä lumilinnoja. Nykyään keuhkot sanoo sopimuksen irti -20 asteessa, ja lumi on lähinnä riesa. Olen hiihtänyt ja luistellut viimeksi 90-luvun puolella.

Eipä tämä kaikki mitään. Juuri äskettäin tein pienen, mutta merkittävän havainnon. Hartia ja niska rupeavat helposti särkemään, jos istun tietokoneella pitkiä aikoja. Täytyisi pitää taukoja, mutta kun en muista. Eikä siinäkään vielä mitään. Vahingossa tulin suurentaneeksi tekstinkäsittelyohjelman zoomausta 120%:iin ja huomasin, että suurempi teksti näytöllä vähentää lihasjännitystä hartioissa ja niskassa.

Minulla on likinäköisyys, ts. tarvitsen kaukolasit nähdäkseni pidemmälle tarkasti. Viimeksi optikko puhui, että lähinäköä täytyisi ruveta testaamaan sitten, kun ikää kertyy yli 40 vuotta. Voihan olla, että silmäni ovat vain kuivat ja väsyneet, mistä syystä isompi teksti tuntuu paremmalta. Silmien väsyminen on sikäli hyvin perusteltu oletus, että vaikka en enää fyysisesti kestä yön yli valvomista yhtä hyvin kuin nuorempana, todennäköisesti olen viime aikoina valvonut öitä useammin kuin nuorena.

Eniten asiassa häiritsee, että saan nyt erilaisen tuntuman romaanikäsikseeni. Ei tarvitse tihrustaa hartiat lysyssä, jotta pääsisin jyvälle kokonaisnäkymästä. Parempi näin tietenkin, kirjoittaminen vaikuttaa sujuvan sukkelammin.

Kevättä odotellessa on kiva kuunnella The Divine Comedyn biisiä The Pop Singer's Fear of the Pollen Count. Hauskaa, että joku on osannut tehdä tarttuvan rallatuksen siitepölylaskeumasta.:D Huvitin itseäni pari päivää sitten myös tekemällä flunssaan liittyvästä lauseesta roisin anagrammin.:) Anagrammi tarkoittaa, että muokataan samoista kirjaimista uusi sana tai lause. Tosin ystäväni löysi avuksi netistä koneen. Ikäville asioille nauraminen tuottaa paremman olon.

2 kommenttia:

  1. Ainoa positiivinen juttu siitepölyallergiasta! Kauhulla jälleen ilmavirtoja ja kaukolaskeumia odotellen - tosin kaukolaskeumaa voisi käyttää runossa, hmmm. Kiitos siis vinkistä ;)

    Näköasiatkin ovat tuttuja. Kahdet eri lasit, joita vaihtelen kaukon ja lähiön mukaan - joskus pännii ikuinen vaihtokauppa! Pidähän siis huoli silmistäsi. Tärkeitä työkaluja meille kirjoittaville...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!:D Mietin jo, että pitäisikö raahautua näöntarkastukseen... Edellisestä ei ole mitenkään tolkuttoman pitkää aikaa, vissiin puolitoista vuotta vain. Hankin silloin uudet kaukolasit. Oli puhe lähinäön riskitekijöistä, ts. optikko kysyi, luenko paljon työssäni ja käytänkö tietokonetta. Olisin voinut vastata, että enhän minä muuta teekään.:p

      Blogipäivitykset on nyt jääneet vähiin, yritän saada aikaan postata tänne jotain. Pari aihetta on jo valmiina.

      Poista

Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)