Dryinadi

Helvi Hyvärisen veistos Jänö pisti silmääni luokkaretkellä Porvoon Taidetehtaalla, koska ensinäkemältä se muistutti Huittisten hirvenpäätä. En tiedä, onko mielikuva taiteilijan tarkoituksella hyödyntämä, mutta pidän tällaisesta ajallisesta kerrostuneisuudesta.

Taidetehdas ja Porvoon vanhakaupunki jättivät hyvän mielen, vaikka toisaalta onnistuin toilailemaan auton ratissa sen verran, että reissusta iso osa meni jotenkin epätodellisissa tunnelmissa. Ei mitään vakavampaa onneksi. Muutenkin olen mokaillut viime aikoina, kun alla on n. kahden tunnin yöunet. En sentään ajaessa, vaan muuten. Harmittaa ja kaduttaa vietävästi.:(

Yksi koulukaverikin jo ihmetteli, miten pysyn aina tolpillani, vaikka en ole nukkunut? Totesin, että käyn ylikierroksilla. Tiedostan, että pitäisi pyrkiä harrastamaan terveempiä elämäntapoja, mutta käytännössä on vain liikaa kaikkea. Ja sen lisäksi elämyshakuinen puoleni tuntuu jossain määrin teettävän holtittomuutta. En tiedä, paraneeko tilanne, kun taas pääsen kiinni fiktion kirjoittamiseen? Teoriani mukaan eri puolten pitäisi olla tasapainossa.

Pitänee harjoittaa positiivista ajattelua Oglafin tapaan.;)

Ja sitten tämän viikon Fiktionistien haasteraapaleeni aiheesta "dryinadi":

"Mikä dryinadi oikein on?" minä kysyin korahtelevalla äänellä, joka johtui siitä, että olin tukehtua savuun. Otus, joka ilmeisesti oli dryinadi, tuotti sitä savua mustista, laajoista, ontoista, syvistä sieraimistaan. Se hönkäili minuun päin, enkä voinut kuin ihmetellä, mikä ihme se oikein oli. Vähän kuin lohikäärmeen kaltainen, mutta ei sittenkään. Koppurapintainen ja ruma kuin roikale! Katselin dryinadin keltaisena kimalteleviin silmiin, joiden ripset räpsyivät tavalla, joka enteili hyökkäystä. En jäänyt pidemmäksi aikaa paikalle, vaan päätin marssia pois. Onneksi minulla oli seitsemän peninkulman saappaat. Niillä ennätti aika kauas ennen kuin dryinadi päätti iskeä. Oikein värisytti ajatella, miten julmilta sen lumivalkoiset torahampaat olivatkaan näyttäneet!