Kuvasin maahan pudonneita terälehtiä koulun kevätjuhlapäivänä.:) Opintoni jatkuvat vielä kolmannen vuoden. Hommaa on ollut paljon, mutta nyt pääsin taas pitkästä aikaa palaamaan romaaniprojektin pariin, ja heti tunsin itseni onnelliseksi.:)
Osallistuin keväällä Maailman laita -kilpailuun, mutta sieltä ei ole kuulunut mitään, joten todennäköisesti en päässyt jatkoon. Toki kesäkuuta on vielä jäljellä... Joka tapauksessa hämmästelen, miten tyyni olo minulla on. Suorastaan seesteinen. Tiedän, mihin suuntaan haluan tekstiä viedä ja tiedän suurin piirtein, mitä se vaatii. Elän päivän kerrallaan ja yritän saada kaikki hommat tehtyä ajallaan. Pidän ajatuksesta, että ainakin näillä näkymin saan työstää romaania omassa tahdissani.
Haluan romaanista hyvän, ja varmaan siksi olen niin innostunut kirjoittamaan huonoja tekstejä.xD Tässä tulee seuraava huono raapale, Fiktionistien tekstikatkelma-haasteeseen:
"Noniin",
Mikko sanoi, "tässäpä onkin hauska saari." "Miksi
tuo hiekkakasa on saari?" Sami puuskahti. "Koska minä
sanon niin!" "No hyvä on." Pojat pääsivät
yhteisymmärrykseen siitä, että Mikko päätti kaikesta kuten aina.
Tai ei ihan aina. Sami sai nytkin keksiä, millaisia asukkaita
saarella asuu. "Siellä asuu hiekkakasoja", Sami kuulutti.
"Miksi?" "No kun siellä on vain hiekkaa." "Eipäs
ole! Ihan selvästi on matoja myös, nakin kokoisia. Ja ne syövät
noita kakanvärisiä kirppuja." Vaikka ei hiekassa tietenkään
oikeasti kirppuja ollut, koska kaikki tapahtui poikien
mielikuvituksessa. Tarhassa he joskus saivat täitä, muttei kirppuja
koskaan. Sitten tulikin jo aika, että äiti huusi pojat nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)