sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Marraskuu summa summarum


Koska diggailen XL-muotiblogeja, tiedot runonlausunta-asusta: jakku H&M vanhaa tuotantoa jostain kymmenen vuoden takaa, rintakoru HESYn kirppikseltä, villapaita Varustelekasta, kaulus on pitsinen irtokaulus Zizziltä, farkut KappAhlista. Ponnarin lenksuun pujottelin pienen huivin, joka jää kuvassa pään taakse piiloon.

Kuukausi on jälleen kulunut hämmästyttävän nopeaa vauhtia. Keskustelimme eilisen Kiiski open mic -illan jälkitunnelmissa aikatasoista, sekä erilaisten aikatasojen ja tekstien kokemisesta ja limittymisestä. Ihmissilmin kaikki näyttää kovin subjektiiviselta. Kuten se, miten jatkuva tekeminen, tekemättä jäämisen tuntu ja yleinen elämän mielekkyys vaikuttaa siihen, miten aika vilistää silmissä.

Toisin sanoen koko kuukausi on ollut osaltani tavattoman kiireinen, mutta hyvällä tavalla.:) Sellaisella, joka saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta. Mitä nyt hammassärkyjä ja muuta vastoinkäymistäkin on osunut tielle. Xena-koiraa ei enää ole. Kuusitoistavuotiaan hauvavanhuksen elimistö alkoi pettää, ja seisoin sen vierellä, kun eläinlääkäri antoi lopetuspistoksen. Surun keskellä lohdutti, että koira sai pitkän, hyvän elämän ja hyvän kuoleman.


Manskulla Onnibussin yläkerrassa matkalla Tampereelle.

Lukuhaasteelle kuten NaNoWriMolle kävi huonosti. Eli toisin sanoen epäonnistuin haasteissa. Alkuun homma toimi hyvin, mutta sitten lähdin seikkailemaan. Olipa seikkailu miten pieni ja turvallinen tahansa, aina se piristää. Toisin sanoen reissasin bussilla Oriveden opistolle luovan kirjoittamisen opetuksen seminaariin, jossa tapasin paljon ihania ihmisiä.:) Helena on kirjoittanut viikonlopusta blogiinsa.


Pietro ja Petteri osallistuvat dekadenssiini. "Pehmeä, kirpeä, Dionysoksen tuoksu / Kulta heijastuu syrahin pinnasta" kuten runoilin syksyllä 2014.

Marraskuussa avomikitin omaa runouttani paitsi Kiiskessä, myös Oriveden opiston illanvietossa.:) Kumpanakin kertana tulin lisäksi harrastaneeksi rappiotaiteilijan elämää valvomalla aamuyön tunneille viinipullon ja hyvän seuran kanssa. Kumpaankin harrastukseen alkaa jo kehittyä rutiinin tuomaa varmuutta.;>


Pariskuntaselfie Elielinaukiolla klo 3.15. Tuuli riepottelee, sade piiskaa, ja takapuolen alla on kylmä teräspenkki.

Seuraavaksi tarjoilen teille uusimman runoni. Open mic -tilaisuudet luovat positiivisen pakon kirjoittaa aina uutta materiaalia. Tämä sai ensiesityksensä Orivedellä ja toisen Kiiskessä. Ehkä joskus saan aikaiseksi koota runoni e-kirjaksi tänne blogiin. En välttämättä edes halua ryhtyä muokkaamaan niitä kuten proosatekstiä - saavat olla tekstuaalinen välipala, jonka kanssa on lupa pitää hauskaa. Kaikkeen ei aina tarvitse suhtautua niin tosissaan.:)

Olen jäänyt koukkuun sonettimuotoon, josta käytän riimittelyä ABBA ABBA CDE CDE. Jambinen pentametri on tavattoman hankala toteuttaa suomeksi, puhumattakaan siitä, etten edes hahmota sanojen painotuksia kovin hyvin. Havainnoin maailmaa enemmän visuaalisesti. Ja noudattaen omaa "hällä väliä" -manifestiani revittelen siten kuin hyvältä tuntuu.;) Mikään ei estä sotkemasta esim. proosarunoa ja perinteistä muotoa. Säkeenylitykset tässä ovat kuitenkin tahottomia, johtuvat vain ja ainoastaan fonttikoosta ja blogin tekstikentän leveydestä.


Rakkauteni on sitruunamakeinen, suolan sen päältä nuolen,
Kenties en koskaan taipunut kuin rantakoivu, halunnut pinkkiä hametta,
Aamulla sinä halusit vain appelsiinimehua, kahvia, ja kosketusta,
Kieleni kirvelsi tupakkasi tuhkanharmaasta, maistoin totuuden.

Runoihini valjastan ikiaikaisen, melankolisen soittimen!
Tarjosin viiniä ja paikan nuotiotulesta: niin paljon jäi kokematta,
Emme koskaan maanneet kalliolla kuin kaksi kyytä toisiinsa kietoutunutta.
En ehtinyt vetäytyä sisältäsi: suudelma päättyi kesken.

Puhalsit savua silmiini. Rakastan liikaa ihmisten seuraa,
Pelkään mitä sanot, kuljet ohi sanomatta mitään, ja epärationaalistun
Ajattelen rantakoivuja: hentovartiset kaipaavat apuasi tuulta vastaan.

Oi uhmakas muistini! Puren pinnan rikki, nuolen jälleen sitruunaa,
Olin kaikkea liikaa, muistan kaiken, minkä jätit sanomatta, haalistun
Enkä kuitenkaan saa tarpeekseni nuotiotuleni vanhasta soinnista. Uskallan.

2 kommenttia:

  1. Oi jospa olis saanut kuulla livenä runoteoksesi!
    Hällä väliä- asenteella syntyy parhaimmat tekstit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti vielä joskus.:) Kiitos kommentista!:D

      Poista

Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)