Romaanimanifesti

Tarina valitsee muodon, jossa se haluaa tulla kerrotuksi.

Jokin omituinen hulluuskohtaus sai minut inspiroitumaan opintoihini kuuluvasta romaanikurssista ja laatimaan tänne oman manifestini siitä, mitä kirjallisuus tai tarkemmin romaani pitäisi mielestäni olla ihanteellisimmillaan. Kuvaksikin valitsin ei enempää tai vähempää kuin Ecouenin linnan renessanssimuseon kirjastohuoneen.

Joten tämä on manifestini: tarina valitsee oman muotonsa. Sitä ei pidä yrittää väkisin rajoittaa sopimaan kunkin aikakauden ihanteisiin, vaikka toki me kaikki toimimme oman epookkimme puitteissa. Jopa vastaan asettuminen toimii osana valtakulttuuria, koska vastustaminen muodostaa kiinteän suhteen siihen, mitä henkilö yrittää vastustaa.

Menneisiin vuosisatoihin eläytyvänä ihmisenä ammennan ajatuksia historiasta. Miksi meidän pitäisi pyrkiä kirjoittamaan mitään muuta kuin hyvää kirjallisuutta?

Jos joku haluaa kirjoittaa realistisen, silti romanttisen ja seikkailupainotteisen ritariromaanin, tehköön kuten Joanot Martorell Tirant Valkoisen. Jos taas viehättää enempi cliffhangereihin luottava, täysin runomuotoinen, eeppistäkin eeppisempi fantasiatarina, voi ammentaa inspiraatiota Ludovico Arioston Orlando Furiososta. Ja mikäli kiinnostuu postmodernista lajityyppien sekoittelusta, filosofisista pohdinnoista siitä, mikä on rakkauden todellinen olemus, sekä haluaa tähän kaikkeen sotkea queer-tematiikkaa, sopii tarttua Honoré d'Urfén Astréehen.

Voisin listata monia muitakin esimerkkejä siitä, miten satojen vuosien takaiset kirjailijat vähät välittivät lajityypeistä. Runoilijat elivät ja hengittivät runoutta. Naiset perustivat kirjallisia salonkeja, käänsivät kirjallisuutta ja kirjoittivat itsekin, vaikka sitä yleisesti paheksuttiin.

Tarkennan manifestiani: opettele kirjoittamaan monenlaisia tekstejä, löydä mielesi hämärästä tarinat, jotka haluavat tulla kerrotuiksi, ja anna palaa. Intohimon voimalla. Jokaiselle tarinalle on yleisönsä, vaikka se yleisö voi olla vähälukuinen. Jos tekstisi koskettaa maailmassa edes yhtä ihmistä syvälle sieluun, eikö kirjoittaminen silloin ole saavuttanut päämääränsä?

Toisaalta jos haluat vain pitää hauskaa kirjallisuuden parissa, tai kirjoittaa jostain muusta syystä, se on aivan ok. Kaikkien ei tarvitse tavoitella kuuta taivaalta (sisältää viittauksen Cyrano de Bergeracin teokseen Matka kuuhun). Ja kirjallisuudella voi käsittää monenlaisia muotoja, kuten sarjakuvan tai tietokonepelien käsikirjoittamisen.

Tällaisia ajatuksia päässäni liikkuu tänään.:) Voi olla, että joskus toiste ajattelen toisella tavalla, enkä väitä olevani oikeassa, koska mieluummin harrastan keskusteluita.

Päivitys: mikä on tarina? Näen asian sillä tavoin, että tarina on jokin suurempi kokonaisuus, josta teksti kertoo osan. Runo kertoo hyvin pikkuruisen osan vaikkapa jonkun ihmisen elämäntarinasta. Novelli hieman laajemman, silti rajallisen. Romaani kertoo ison osan tarinaa, muttei silti kaikkea. Mihinkään yksittäiseen tekstiin ei voi mahduttaa koko elämää.

Toki teksti voi olla muutakin kuin tarinallinen, ja tarina voi kertoa muustakin kuin ihmiselämästä. Oma kantani on, ettei kirjoittamisesta löydy totuuksia. Olen postmoderni tyyppi.:)