Nappasin kuvan taulusta Ashmolean-museossa Oxfordissa. Kyse on Caspar Netscherin teoksesta Interior with a Sleeping Soldier. En muuten koskaan edes ajattelisi käyttäväni salamavaloa, koska kunnioitan vanhoja esineitä ja tauluja.;) Heijastus johtuu museon omasta valaistuksesta. Ja sivumennen sanoen, kuvalla ei ole suoraan tekemistä tämän postauksen kanssa, vaikka se toki puhuttelee minua aivan erityisellä tavalla. Saatte nähdä sitten jonain päivänä hamassa tulevaisuudessa.:)
Vaikka nimeän Netscherin teoksen, tällä hetkellä tahdon unohtaa todellisen maailman nimet. Ei ole taidemaalareita, eivätkä heidän työnsä kuvaa oikeita ihmisiä. Sen sijaan ryöstöviljelen tauluja valmistaakseni itselleni hahmokirjan.:) Se on yksi osa tehtäviä, joita olen itselleni langettanut vuoden mittaan, mutta en aiemmin ole ennättänyt ryhtyä toimeen.
Hahmokirjan on tarkoitus syventää omassa pienessä mielessäni hahmoja, jotka olen kyllä jo aiemmin keksinyt romaanikäsistäni varten, mutta osalta puuttuu taustatietoja. "Turhan" työn tekeminen turhauttaa kyllä, mutta loppujen lopuksi se on hyödyllistä. Opin seikan jo kanditutkielmaa väsätessäni: mitä enemmän materiaalia, sitä parempi lopputulos, koska runsaasta materiaalista on varaa karsia.
Tietenkään aivan täysin turhaa työtä ei kannata tehdä, eli jos jokin ei oikeasti kosketa käsiteltävää asiaa millään tavoin, miksi tuhlata aikaa? Ellei se jokin sitten tavattomasti kiinnosta muusta syystä.
Eilen vietin jälleen yötä myöten monta tuntia sanakirjojen äärellä. Lexilogos on upea saitti.:) Etsin juuri niitä oikeita nimiä, joilla korvata joidenkin hahmojen vanhat, vähemmän sopivat nimet. Koska on pakko olla jotain muutakin kuin "se yksi tyyppi", millä kutsua hahmoja, vaikkei olisi aikaa tai jaksamista syventyä asiaan tarkemmin, olen heittänyt aluksi jotain suunnilleen sopivan kuuloista.
Uurastuksen jälkeen mielikuvitus alkoi toimia. Löydettyäni oikeat nimet parille ongelmalliselle hahmolle, äkkiä näistä tulikin aitoja ihmisiä. Aivan kuin olisi kaivellut maailmankaikkeutta jäljittääkseni mystiset tosinimet, jotka löydettyäni pystyn maagisesti käskemään henkilöitä tekemään, mitä haluan. Reaalifantasiaa.;)
Olen myös löytänyt kuvia hahmoistani. Kuten sanottua, ne eivät enää ole todellisten taiteilijoiden tekemiä maalauksia todellisista ihmisistä, vaan minun hahmojani. Jännää, miten musteinen (tai pikselinen, kun puhutaan tietokoneella kirjoittamisesta) olemus tulee näin olevaksi.:) Joskus olen salaa toivonut, että pystyisin myös googlettamaan tietoa siitä, mitä romaanissani tulee tapahtumaan.
Jos käyttäisin enemmän oikeita henkilöitä, juonen kehittely saattaisi sujua helpommin. Ainakin pystyisin suoraan etsimään tietoa heistä, kuvia ja elämäntarinan. Silti juuri tämä raskas vapaus tuntuu minusta edelleen motivoivalta - voin tehdä hahmoilleni mitä haluan. Kunhan löydän ensin ne mystiset tosinimet, joiden avulla mielikuvitus kipinöi.
Miten tämä toimii teillä muilla? Kiinnostaa kuulla.:) Te, hyvät lukijat, saatte toki jakaa kokemuksianne kaikkiin kirjoittamista käsitteleviin postauksiini. Haluan vain purkaa omaa prosessiani, mutta missään tapauksessa se ei ole ainut mahdollinen tai oikea. Oikea tapa kun on jokaiselle se oma yksilöllinen juttu, joka tuottaa tulosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että päätit jakaa ajatuksiasi.:)