Kävimme sunnuntaina Helsingin Taidehallin Tom of Finland -näyttelyssä. Tosin vähällä oli jäädä näkemättä! Kaltaisemme landepaukut tietenkin eksyivät Töölössä. Ennätimme silti paikalle 19.30 ja museo sulkeutui klo 20. Pakko sanoa, että liikuntakortiksi hankitut Museokortit todella toimivat, kun harharetkestä kertyi hyvänlainen iltakävely.
Teeman kunniaksi yhdistin Seppälän viittaan ja KappAhlin farkkuihin Cross Over -festivaaleilta hankkimani sateenkaaren värisen rannekorun.
Nimitän usein biseksuaalisuutta näkymättömäksi identiteetiksi, koska kukaan tuskin edes huomaa sen poissaoloa julkisista keskusteluista. Samoin henkilökohtaisella tasolla minut nähdään hiusmallista ja vaatetuksesta riippuen heterona tai lesbona. Tiedän tämän ja hyväksyn toisten erehdyksen samoin kuin Ranskassa hyväksyn sen, jos minua luullaan esim. hollantilaiseksi, saksalaiseksi tai ranskalaiseksi. Ihmettelen, miksi niin monelle heteromiehelle on kauheaa, jos heitä luullaan homoksi? Tarkoitan näin 2010-luvulla, kun suurin osa länsimaiden asukkaista ei enää näe homoudessa mitään pahaa.
Näyttelyn teokset itsessään vaikuttivat edustavan hyväntuulista näkemystä pornosta. Kuvissa kaikki on viety överiksi: elimet, lihakset, ammattikuntien edustajien määrä, jne. Lopputuloksena monenkirjavat orgiat puistossa.
Porno itsessään herättää toisinaan keskusteluja. En tiedä osaanko puuttua aiheeseen tässä kohtaa, koska teema on niin laaja. Minulle seksi on aihe muiden joukossa. Tykkään Tom of Finlandin kuvista. Kirjoitan itsekin seksikohtauksia. Olen joskus harjoituksen nimissä kirjoittanut myös pornokohtauksen. Suosittelen kokeilemaan omia rajoja kirjoittajana sekä ylittämään niitä.:)
Pysähdyimme Töölönlahdella ihastelemaan maisemaa, ja minä tietysti kuvaamaan sitä. Sorsaparvi uiskenteli lähistöllä kaikessa rauhassa.
Kaksi lintua näyttivät omituisilta sorsiksi, joten jäimme ihmettelemään niitä. Töölönlahden joutsenpari, Aino ja Alvar, ovat käyneet tutuiksi jo aiemmalla iltakävelyllä. Nämä kaksi olivat lähes sorsan kokoisia, palleroisia ja mustia. Jonkin aikaa pohdiskeltuamme mieleen tuli nokikana, ja googletin sen. Toden totta, linnut olivat nokikanoja!
Päätimme tänä kesänä Jussin kanssa tehdä pidemmän reissun Toursiin, Ranskaan. Airbnb:n kautta saa vuokrattua "citymökin", ja miksi mökkiloma tosiaan pitäisi aina olla maalla tai edes Suomessa?;) Tours oli meille ennestään tuttu kaupunki, eikä kolmisen viikkoa tuntunut lainkaan liian pitkältä, päin vastoin.
Reissun aluksi Petteri ja Pietro joutuivat odottelemaan Charles de Gaullen lentokentällä, että pääsimme TGV-junaan. Se menee kätevästi suoraan kentän terminaalista. Toinen mahdollisuus olisi ajaa RER-junalla Pariisin Gare du Nordille ja vaihtaa sieltä eteenpäin sopivaan kulkupeliin.
Junalippuja voi ostaa etukäteen SNCF:n nettisivuilta. (Tai VR:n ulkomaanpalvelusta Helsingin rautatieasemalta.) IC-junaan viime kesänä Troyes'n matkalla saimme printattavat versiot, tänä vuonna TGV:tä varten vain ostokuitin ja sillä sai lunastaa varsinaiset matkaliput kentän terminaalin lippukassalta. Etukäteen ostaminen kannattaa siksi, että varmistaa paikkansa mahdollisesti täydessä junassa, ja toisekseen liput saattaa saada huomattavasti halvemmalla.
Reissun alkupuolella lähdimme illalla kävelemään Loire-joen rannalle. Tämä kuva tosin on Place Foire-le-Roilta. Pusero / kaftaani on KappAhlista samoin hame, laukku NT Bagsin. Kengät Sievin - kelvolliset kävelyyn ja helppo vetäistä jalkaan, mutta niiden mukavuus on tuottanut pidemmän päälle suuren pettymyksen.:( Nimim. "Ongelmajalat". Olen täysin Eccon fani nykyisin.
Kävelyretkemme päättyi Toursin katedraalille, jossa on pimeän tullen aina lokakuuhun asti huikea valoshow.:) Tämä on itse kuvaamani video show:n alusta. Kokonaisuus kesti puolisen tuntia, ja sitä pääsi seuraamaan ilmaiseksi.
"Inspiroitukaamme. Hengittäkäämme." Ranskassa on tapahtunut paljon viime kuukausien aikana. Graffitit liittyvät työlakien vastustamiseen. Ensin tämä seinäke oli kirjoitettu täyteen iskulauseita, mutta turistikauden käynnistyessä kaupunki maalautti sen peittoon. Näin luin paikallisuutisista. Heti seuraavana yönä seinäke oli jälleen koristeltu iskulauseilla.
Kesäkuun alussa Indre-et-Loiren alue kärsi myös pahoista tulvista, joskin Loire-joki on Toursissa pengerretty niin hyvin, ettei vesi siellä noussut lähellekään katutasoa. Muualla tulvan aiheuttamat tuhot oli jo saatu korjattua, ainakin kaikki tiet ajokuntoon, kuten eräs bussikuski vahvisti.
Kansallispäivänä 14.7. lähdimme juhlimaan ranskalaisten kanssa. Kaupungin järjestämän tapahtuman pukukoodi oli trikolori, eli punaista, valkoista ja sinistä. Osallistuin myös kokardi-pajaan.:D Siellä askarreltiin paperista ja nauhasta vapaamuotoinen vallankumoustunnus. Kiinnitin omani paitaan, kuten näkyy. Tapahtumatorilla menimme mukaan tanssimaan perinteisiä iskelmiä ja lattareita.:) Tässä kuvassa sen sijaan odottelen jo ilotulitusta joen rannalla.
Kuulimme Nizzan tapahtumista vasta seuraavana aamuna, kun soitin vanhemmilleni. Tulimme takaisin asunnolle yöllä niin myöhään ja väsyneenä, että kävimme vain heti nukkumaan. Ranska on silti iso maa, ja suurimman osan kolmesta viikosta terrorismin uhka ei näkynyt Toursissa tai lähistöllä mitenkään. Katsoimme kyllä telkkarista mm. Saint-Etienne-de-Vouvrayn iskua koskevia uutisia. On edelleen paljon todennäköisempää jäädä auton alle kuin joutua terroristien uhriksi.
Ranskassa kuitenkin jatkuu poikkeustila ainakin vielä puoli vuotta, ja erikoisjoukot partioivat kaikissa vähänkään suuremmissa tilaisuuksissa sekä suosituissa turistikohteissa. Telkkarissa muistuttivat, että jos todella haluaa tukea ranskalaisia tässä tilanteessa, kannattaa tulla turistina maahan ja ostaa ranskalaisia tuotteita. Toursin seudulla turisteista tykätään ja halutaan pitää huolta, että ulkomaalaiset viihtyvät. Aika moni puhuu nykyään ainakin vähän englantia. Itse tosin käytän reissut kielikylpynä parantaakseni ranskan taitoa.
Kuvaamani videopätkä kansallispäivän ilotulituksesta.:) Suomessakin saisi itsenäisyyspäivänä olla yhtä hauska tunnelma, eikä niin vakava ja harras. Vaikka tietty joulukuussa on ikävämmät ilmat kuin heinäkuussa.
Ranskalaisesta elämänilosta puheen ollen ovat hulluina värittämiseen ja mekin nyt innostuimme hankkimaan ensimmäiset värityskirjat.:) Blois'n linnan museokaupasta - renessanssi-kirja on minun, keskiaika Jussin. Renessanssi-kirjassa pääsen värittämään samoja seinä- ja kattomaalauksia mitä näimme linnassa!:D Sekä erinäisiä arkistosta löytyneitä piirroksia. Blois'ta ja värittämisestä lisää myöhemmin toisessa postauksessa.
Ruoka on Ranskassa aivan oman matkansa arvoinen juttu.:) Tässä kuvassa on paikallisen marketin ja leipomon tuotteita: lihatiskin rilletteä, joka toimii patongin välissä (tyypillinen lounas "sandwich", mitä myydään myös valmiina). Tosin opimme matkan aikana, että leipomolla ja leipomolla on eroa! Tämä patonki on "teollisen" oloinen, vaikka ihan hyvä verrattuna marketin myymään. Silti todella hyvät leipomot tekevät taivaallisen makuista leipää, kuten saimme todeta. Toisaalta vaikka lähileipomon patongissa oli moittimista, croissantit maistuivat erinomaisilta.:) Erään toisen leipomon croissantit eivät niinkään, vaan jäivät samalle tasolle tyypillisen suomalaisen kahvila-croissantin kanssa.
Samoin lihaa kannattaa ostaa lihakaupasta. Tosin Airbnb-emäntämme tiesi, että tämän kyseisen marketin omistaja on entinen lihakauppias, ja siksi lihatiskiä saattoi suositella. Totta, rillette oli hyvää.:) Viinikauppa on myös ehdoton paikka, jos haluaa parempaa viiniä. Myyjältä sai suosituksen kuten Alkossa, kun kerroin, mitä meillä oli ruokana eräänä toisena iltana. Tämä clairet on kuitenkin markettitavaraa, aivan kelvollista juotavaa, jota oli ehdottomasti pakko maistaa siksi, että se on tyypiltään jonkinlaista vaaleaa punkkua, ei kuitenkaan roséta. En tiedä, miten sitä täsmälleen pitäisi kuvailla, mutta clairet oli menneinä vuosisatoina suosittua, kuten käy ilmi biisistä "Quand je bois du vin clairet".
Paikallislehti mainosti Richelieun (kaupungin) "viitta ja miekka" -festivaalia, jolle meidän tietenkin täytyi päästä.:) Siitä enemmän toisessa postauksessa.
Myös marketeissa myytävistä perinneruuista mässäilimme boudin blancilla (valkoisella makkaralla) viime vuonna Troyes'ssa. Tänä vuonna testasimme kertaalleen boudin noirin, verimakkaran, vaikka suoraan sanottuna siinä kategoriassa tamperelainen musta makkara vie voiton. Tässä kuvassa on sen sijaan siivutettu andouille, jota oli pakko maistaa, koska Rabelais on kirjoittanut näistä "sisälmysmakkaroista".:D
Paikalliset halusivat aina tiedustella, joko olimme maistaneet rilletteä, rilloneita ja muita paikallisia herkkuja. Kukaan ei kysynyt andouillesta. Ehkä tämän olisi pitänyt herättää huolta, mutta olemme karaistuneita suomalaisia, jotka eivät hätkähdä verestä ja suolenpätkistä.:) Andouille on nimenomaan sitä jälkimmäistä. En tiennyt, mistä se on tehty, kun ensimmäisen kerran maistoin. Maku on tosiaan aika omalaatuinen, mutta siihen tottuu.
Richelieun reissusta sen verran, että löysimme torin laidalta kaksi ravintolaa, molemmat brasserieta, ja menimme siihen, jossa istui enemmän väkeä. Salissa oli jokseenkin "Esson baarin" tunnelma, vähän fiinimpi vain. Tarkoittaa tyylikkäämpiä kalusteita. Telkkarissa pyöri hevosurheilua, joka käytännössä tarkoittaa raveja, laukkakisoja sekä pooloa. Niistä ilmeisesti pystyy kaikista lyömään vetoa (veikkauskuponkeja oli yksi seinä täynnä). Taustalla soi iskelmämusiikki, mm. Toto Cutugnon L'italiano. En yhtään ihmettele, että ranskalaiset tykkäävät Paasilinnasta.;)
Brasserie Richelieun (kardinaalin mukaan nimetty ravintola kardinaalin omassa kaupungissa) lounaslistalta löytyi muistaakseni tasan kaksi vaihtoehtoa, molemmat salaatteja. Pyysin jättämään omastani kananmunan ja majoneesin pois, koska olen allerginen. Asia järjestyi. Kopioimme salaatin myöhemmin omaan käyttöön, ja tässä kuvassa tulos.:)
Helppo ja ruokaisa salaatti:
salaattia, 1 kerä (tai 1-2 ruukkua)
tomaattia, 2 kpl (tai koosta riippuen)
säilykemaissia, 1 purkki
kinkkua tms. noin 200 - 300 g
(keitettyä kananmunaa)
balsamiviinietikkaa
Voidaan tarjoilla sipsien kanssa, kuten Brasserie Richelieussa tehtiin.:) Eli siellä annokseen kuului vielä perussipsejä.
Tours on erinomainen keskuspaikka lähteä päiväretkille, koska sieltä pääsee moneen suuntaan paikallisjunilla (SNCF:n junat, joiden lyhenne on TER) sekä busseilla (Fil Vert & SNCF:n TER-bussit, jotka korvaavat joitakin junalinjoja). Kävimme joissain paikoissa nyt toistamiseen, kuten Lochesissa, josta tämä kuva on. Toursin linja-autoasema on juna-aseman vieressä.
Seppälästä hankkimastani hellehatusta saa olla mitä mieltä vain.;) Se kuitenkin täytti tehtävänsä, eli naamani ei palanut kertaakaan. En ole aurinko-yhteensopiva. Kärähdän normaalisti kymmenessä minuutissa. Lochesissa hankin vain lievän lämpöhalvauksen, jonka jälkeen pidin koko loppumatkan parempaa huolta juomisesta.
Onneksi asunnollamme oli tuuletin, eikä lämpötila koskaan noussut 40 asteeseen, kuten viime kesänä kävi. Käsittääkseni Toursissa 36 astetta oli korkein reissumme aikana. Toisin kuin Suomessa, Ranskassa telkkarissa pyörivät hellevaroitukset ja ihmisiä opastetaan toimimaan oikein.
Langeaista puolestaan löytyi linnan ja superhyvän leipomon lisäksi näköalapaikka: "Parbleu, täällä on upeita puita!"
Täytyy vielä mainita, että aiemmin olemme retkeilleet linnoilla matkailutoimiston kautta varattavilla minibussiretkillä. Niissä on hyvää helppous ja se, että pääsee sinnekin, minne julkiset eivät ulotu, esim. Ussén linnaan en löytänyt ainuttakaan junaa tai bussia. Huonoa retkissä on hinta, joka ei sisällä linnojen pääsymaksuja, eli ne tulevat vielä päälle. Lisäksi aikaa on noin tunti per linna. Valmiissa retkessä on silti puolensa, ja hyvää englantia puhuvalta oppaalta saa lisätietoa monista kiinnostavista asioista.
Blois'n alueen linnoihin pääsee edullisemmin niitä kiertävällä paikallisbussilla. Käytimme sitä aiemmalla reissulla, jolloin kävimme Beauregardissa. Erittäin kiinnostava, pienehkö linna, jossa on kokoelma vanhoja muotokuvia oman aikansa historiallisista henkilöistä.:)
Linnoista omat suosikkini ovat: Langeais (kalustettuja huoneita & toimiva laskusilta), Loches (keskiaikainen kaupunki & Fulco Nerran - alkuperäisen Mustan Ritarin - keskustorni, vanha tyrmä & huone täynnä 1500-luvun vankilagraffiteja), Beauregard (idyllinen, pieni paikka & muotokuvat), Azay-le-Rideau (idyllinen, kalustettuja huoneita), Blois (huikeat koristelut lattiasta kattoon, kalustettuja huoneita & kuuluisa murhapaikka).
Parhaat leivät: Langeais, Loches. Toursissa on myös kaksi leipomoa, joita emäntämme piti kaupungin parhaina, ja epäilemättä sitä ovatkin.:)
Tämän pastan tulin kehittäneeksi eräänä iltana ihan muuten vaan, kun kävimme kaupassa.:) Siihen tulee:
tomaattia lohkottuna, 4 - 6 kpl
kesäkurpitsaa, 1 iso tai 2 pientä
sipulia, 1/2 tai 1 koosta riippuen
(valkosipulia)
kanaa / kalkkunaa / kinkkua
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria
öljyä
Lihat voi paistaa pannulla, paitsi kinkkua ei tarvitse.;) Kasvikset heitetään uunivuokaan, päälle kaadetaan auringonkukkaöljyä, mutta oliiviöljy voisi toimia hyvin myös. Lopuksi vielä suolaa ja mustapippuria. Basilika laitetaan tuoreena valmiin annoksen päälle, ei siis uuniin. Harkitsen kokeilla vielä jotain muuta yrttiä, koska mausta jäi puuttumaan jotain pientä. Valkosipuli korjaa tilannetta (se menee uuniin kasvisten kanssa), mutta sittenkin...
Pastan kaverina toimi erinomaisesti kuiva Saumurin kuohuviini.:) Eli yleisesti ottaen jokin kuiva kuohari.
Kun sitten lopulta päädyimme kauppahalliin, hurahdin saman tien ruokauskoon.:D Kehitin reseptin, jossa on uunivuoassa 10-15 min haudutettuja:
vihreitä papuja, reilu kourallinen
pieni kesäkurpitsa, 1 kpl
pienehkö sipuli, 1 kpl
muutama nokare voita
suolaa
Sekä kasvisten kaverina (lopuksi) muutaman minuuttia lämmitettyjä rilloneita, 200 g. Suomalaisittain todennäköisesti possun kylkiviipaleet paistettuna ja vähän maustettuna ajaisivat saman asian.
Kokonaisuuden kruunaa AITO Saint-Mauren vuohenjuusto. Jonka hankimme juustokaupasta (!) ja se maistuu todellakin aivan erilaiselta kuin myös meillä myytävä "teollinen" juusto. Sama pätee juustokaupan briehen verrattuna "teolliseen" Presidenttiin ja vastaaviin. Jos haluaa jotain todella hyvää, Ranskassa kannattaa suunnata erikoiskauppaan. En tiedä saako Suomesta näitä parhaita juustoja, mutta katsotaan... Onhan meilläkin kauppahalleja. Tämä ei muuten tarkoita, ettenkö osaisi arvostaa aitoa suomalaista juustoa, mutta se vain ei istu tähän reseptiin.
Valitettavasti erikoiskaupan erinomaisuus pätee myös vihanneksiin, koska testasimme saman reseptin marketin tuotteilla, eikä se maistunut yhtä hyvältä.:( Tiedä sitten, mistä johtuu? Maaperästä, lannoitteista? Ostin torilta pari pienehköä sipulia, enkä muista koskaan saaneeni käsiini niin kipakoita ja maukkaita. Hallikaupan pavuissa oli myös selvästi enemmän makua kuin marketin.
Taustalla näkyy toisesta Toursin parhaaksi mainitusta leipomosta hankittua patonkia, joka oli 1. pienestä koostaan huolimatta raskas, eli täyttä leipää 2. käsintehdyn näköinen 3. väristä päätellen kiviuunissa paistettu.
Viininä oli roséta, noble joué on paikallista vanhaa tyyppiä. Ihan kelvollista, vaikka olen maistanut parempaakin.
Vielä sananen leivoksista.:) Tässä kuvassa on toisen Toursin parhaaksi mainitun leipomon kahvin makuisia religieuseja. Niistä päätellen kyseessä todella oli aivan ykkösluokan leipomo, koska olen ehtinyt kehittää kyseisten leivosten tuntemustani vuosien aikana.;) Onneksi voin syödä vähän kananmunaa, koska sitä näissä on.
Kuitenkin jos Ranskassa haluaa nimenomaan maistaa leivosten huippua, kannattaa etsiytyä pâtisseriehin eli sokerileipurin puotiin. Tavalliset leipomot, boulangerie, myyvät mm. religieuseja sekä éclaireja, mutta pâtisseriella on laaja valikoima ja osaamista juuri leivosten valmistamisessa. Sen sijaan boulangerie on croissantien ja kaikenlaisen leivän ostopaikka.
Tämä epikurolainen matkakertomus jatkuu myöhemmin.:)
Torstaina raahauduin flunssasta huolimatta Loihtu-klubille luokkakaverini Auran runokirjan julkkareihin. Mahtavaa nähdä painettuna kirjana teos, jonka eri vaiheita olen päässyt seuraamaan tekstiseminaariemme puitteissa.:) Lupasin Auralle jo aikaa sitten, että ostan hänen kirjansa kun se julkaistaan, sillä pidin hänen runoistaan heti ensimmäisestä lukukerrasta alkaen. Villieläimiä on myynnissä ja ladattavissa Kolera-kustannuksen sivuilla. Kirjoitin siitä lyhyesti näkemyksiäni Goodreadsissa.
Ohjelmassa oli muun muassa tämä keskustelu, jota Aura kävi Miki Liukkosen kanssa. Open mic -osuudelle olisi pitänyt ilmoittautua etukäteen, enkä osallistunut siihen. Aktiviteettien sijaan nautin suunnattomasti ihanien kavereideni seurasta.:) Tekstien jakaminen yhdistää jännällä tavalla. Kai siinä tarjoilee palasia sielustaan? Parhaimmillaan kirjoittajaryhmissä joka tapauksessa syntyy vahva yhdessä tekemisen meininki.
Aura on kokenut lavarunoilija ja esitti otteita kirjastaan rekvisiitan kera.:) Tein kuvista tällaisen blendin. Tavallaan se on inspiroitunut dialogista, jota Outi-Illuusia Lilja kävi erään Auran runon kanssa omassa esityksessään.
Kotimatkalla lokki poseerasi pysäkkikyltin päällä. Villieläimiä suviyössä.:)
Ja minä poseerasin iltahämärässä. Mekko on Seppälästä ja laukku aitoa retroa sukulaisilta.
Aina sen jälkeen kun (myös opiskelukaverini) Riku vinkkasi Pentanglen biisin Hunting Song, olen kuunnellut sitä melko usein:
Sain kutsun Poesia-kustantamon kevätjuhlaan Ölhus Osloon, koska olin myymässä Poesian ständillä kirjamessuilla. Lankesin hiljattain hankkimaan uuden mekon Zizzin alennusmyynnistä ja sukkahousut Gudrun Sjödeniltä. Siellä oli tällaisia värikkäitä myös isokokoisia, kun yleensä meille läskeille tarjotaan vain mustaa ja beigeä. Huivi on iltaa vasten varalla, se kulkee kätevästi laukun hihnaan solmittuna.:) Rusetti päässä on H&M:n hiuskoriste ja kengät Eccon mallistoa.
Ehkä vähän hassua aloittaa runopäivitys asukuvauksella, mutta kuten olen aiemmin maininnut, pidän hyödyllisenä tuoda esille lihavan naisen näkökulmaa pukeutumiseen.:) Koska kuten sukkahousuasiasta voi päätellä, se ei ole lainkaan yksinkertainen juttu. Yhteiskunnassa, jossa ihmiset määrittelevät toisiaan paljolti pukeutumisen perusteella ei ole lainkaan se ja sama, käytänkö liian pieniä verkkareita joka tilanteessa, vai pystynkö löytämään jotain, mikä paitsi näyttää kivalta, saa minut tuntemaan itseni tyytyväiseksi olemukseeni. Toki sekin nimittäin vaikuttaa, näyttääkö joku onnelliselta ja itsevarmalta, vai häpeääkö itsekin itseään.
Joskus aikoinaan tosin olen ollut sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, ettei minulla ollut paljon muuta kuin ne verkkarit. Eikä sellaisilla kuvilla pahemmin kerätä tykkäyksiä Facebookissa. Köyhyys vaikuttaa ulos päin rumalta, vaikka elämä sinänsä olisi hyvää.;)
Sivumennen sanoen olen hyvin iloinen, että tämä asu soveltui käyttöön.:) Joitain vuosia sitten, kun aloin yllättäen saada vakavia allergiaoireita, myös ihoni herkistyi vaateväreille. Saan monista vaatteista hillitöntä kutinaa ja kirvelyä, joten tämänkin mekon alla käytän valkoista paitaa. Jostain syystä vaikuttaa kuitenkin, että kestän keinokuituisia vaatteita paremmin, vaikka niissä olisi väri, kuten sukkahousuissa. Puuvillaisten sukkien täytyy olla valkoisia tai värjäämättömiä.
Lauantaina viihdyimme jälleen Helsinki Poetry Connectionin open mic -illassa Vastarannan Kiiskessä, Töölössä. Aivan mahtavaa, että kello 22 on vielä näin valoisaa!:D En toistaiseksi postaa tänne lukemiani runoja, koska aion koostaa niiden ympärille kokoelman. Sain koulussa runouden jatkokurssilla positiivista palautetta ja oivalsin tärkeän jutun kokoelmien mahdollisesta tarinallisuudesta, jonka vuoksi rupesin ensimmäistä kertaa näkemään itseni myös runoilijana, en vain prosaistina.:)
Kuljimme tämän puiston halki ja pysähdyin ottamaan valokuvia. Yksinäinen sorsa piti meille hetken seuraa.:) Sitten huomasimme ilmassa jotain, mikä ensin näytti pääskyseltä, mutta ei lentänyt lainkaan linnun tavoin. Se oli lepakko! Katselimme lepakon saalistuslentoa aika pitkään. Sekin oli jostain syystä yksin, kenties herännyt ensimmäisenä? Tiedän harmillisen vähän suomalaisten lepakoiden elintavoista.
Lepakon ohella toinen kotimatkan huippukohdista oli eläinmuseon eli Luonnontieteellisen museon ikkuna, joka näkyi Taidehallin puoleiselle kadulle. Kadulle näkyvän salin luurankokokoelma oli valaistu sinisellä ja punaisella, jotka lisäksi vaihtuivat.:) Bongasimme ainakin norsun, kirahvin ja apinoita. Tarkempia lajikylttejä tästä ei tietenkään pysty lukemaan.
Töölössä on muuten myös varsin hienoja taloja, suosittelen arkkitehtuurikävelyä.:) Lataan jossain vaiheessa kuvia DeviantArtiin.
Taustalla soi Spotifyn kautta lähes tauotta Emeral Rosen levy Sunwise. Siltä ilahduttaa eniten versio vanhasta vapunpäivän laulusta Padstow:
Kuvakulma on vähän hassu, mutta tässä pääkohteena onkin Jussin tekemä villapaita.:D Oikeasti hän sai sen valmiiksi jo viime vuonna, esittely vain on unohtunut.;) Ilmeisesti Jussi on suomalaiseksi mieheksi harvinainen tapaus siinä, että hän on ihan itsenäisesti löytänyt neuleharrastuksen. Puseron ohje Ravelry-sivustolla.
Ryhdyin taannoin kokeilemaan lettejä, tässä niitä on kaksi, ja solmittu yhteen, mutta en tiedä kauanko vielä jaksan pitkiä hiuksia. Mikäli se ketä kiinnostaa, pitsinen irtokaulus on Zizziltä, hame S.Oliverin Haloselta ja kengät Eccon. Tämä yhdistelmä on kenties liikaa kuorotyttömäinen, mutta kuvauspäivänä satoi räntää & rakeita ja muutenkin olo sellainen, että olisi tehnyt mieli vain käpertyä johonkin koloon.;)
Viime ajat on menneet väsyneissä fiiliksissä. Olen jättänyt väliin joitain kiinnostavia tapahtumia, mutta pari näytelmää tuli kuitenkin nähtyä. Ensinnäkin Valmennetaan varas, johon on vielä torstaina yksi näytös. Hauska, hyvin toteutettu esitys Malmin työväentalolla. Yksi entinen opiskelukaverini on mukana produktiossa, jota voisi luonnehtia perinteiseksi, suhteellisen kiltiksi komediaksi.
Seuraava näytelmä oli koululla, eli Työväen Akatemiassa, Kuningatar K. Siitä on vielä kolme näytöstä jäljellä toukokuun alussa - suosittelen! Esitys on loistavasti näytelty, rohkea ja virkistävä, kiehtova versiointi kuningatar Kristiinan elämäkerrasta. Esiintyjinä teatterilinjan opiskelijoita.
En ole vielä nähnyt Tyttökuningasta, joten en osaa verrata elokuvaa ja näytelmää, mutta veikkaisin, että ovat täysin erilaiset. Näytelmässä puvustus ja lavastus oli hyvin pelkistettyä, ja draaman johtomotiivina ankerias. Sitä ei voi silti moittia itsetarkoituksellisen modernisoiduksi tai taiteelliseksi kikkailuksi, vaan kyse oli intensiivisestä ihmissuhdekuvauksesta ja kasvutarinasta.
Teatterilinjalla on myös toinen näytelmä, Juhannusyön uni, jota olemme menossa katsomaan myöhemmin.:) Siitä on vielä muutama näytös jäljellä.
EDIT: Kävimme katsomassa Juhannusyön unen, joka oli myös hieno esitys.:)
Kävin Jussin ja ystäväni Rikun kanssa viime perjantaina Poesian pop up -runokaupassa Lasipalatsissa. Valitettavasti kauppa sulkeutui jo 13.12. Perjantain erityisohjelmana oli Antti Salmisen esiintyminen. En osaa sanoa, mitä ajattelen hänen teeseistään, mutta taiteen eläminen iskee.:) Tosin jo 1600-luvun runoilijat elivät omaa taidettaan, ja kirjoittivat kirjeensäkin runomitassa.
En tosin ole tältä taiteeni elämiseltä ehtinyt kirjoittaa blogiakaan ennen kuin nyt. Koulu loppui ja aloitin joululoman, joka tosin tarkoittaa edelleen taiteen elämistä. Silmäilin läpi Milan Kunderan Romaanin taiteen, jonka ensimmäisestä luvusta pidin tiistaina romaanikurssilla lyhyen esitelmän. Toki sen luvun luin hyvin tarkasti. Koulutyöt tuppaavat aiheuttamaan stressiä, koska keskityn kaikkeen. Tällä hetkellä voisin mieluummin teoretisoida siitä, miten asiat tarvitsevat vastapainonsa. Haluaisin mieluummin leipoa kuin perehtyä pariin esseeseen.
Asuuni kuului edelleen Varustelekan villapaita, johon olen todella ihastunut. Sen alle puin äitini vanhan kaulurin, ja päälle samoin äitini vanhan huivin. Aitoa -70-lukua.:) Hame on takavuosien hankintoja Ellokselta, vyö paitamekostani, kengät Eccon. Liian usein taittuneet, vääntyneet ja väsyneet ongelmanilkkani vaativat hyvät kengät, ja haluan muutenkin panostaa sellaisiin, joilla oikeasti pystyy kävelemään.
Käytin samaa asua lauantaina, jolloin osallistuin Jussin ja ystäväni Lauran kanssa WSOY:n järjestämään erityisherkkyys-iltapäivään. Anja Snellman puhui siellä kirjastaan Antautuminen. Luin sen heti viikonlopun aikana ja tykkäsin, vaikka Snellmanin kokemukset eivät täysin resonoi minun kokemuksiini. En ole koskaan ollut aivan niin arka, itkuherkkä tai eristäytyvä. Mutta jokainen erityisherkkäkin on yksilö.
Vilkuilin tänään päivällä Julia Cameronin kirjaa Tyhjän paperin nautinto ja mietiskelin sitä, miten en tällä kertaa voi innostua vapauttavaksi tarkoitetuista neuvoista. Ensinnäkin olen totaalisen ihastunut Peter Elbow'n myötätuntoisen viisaaseen teokseen Writing with Power. Ajatukset ovat paljolti samoja, koska Peter Elbow opetti Natalie Goldbergia, joka opetti Julia Cameronia. Pidän silti Elbow'n kokonaisvaltaisesta otteesta kirjoittamiseen, sekä hänen kirjoitustyylistään. Toisekseen taidan olla edistynyt niin pitkälle, että pystyn ymmärtämään omaa kirjoitusprosessiani. Jokainen on siinäkin suhteessa yksilö.
Olennainen oivallukseni on, että tarvitsen aikaa rauhoittua. En pysty työstämään tekstiä - toki vähän lajista ja tarkoituksesta riippuen - missä tahansa, milloin tahansa. Se ei onnistu siksikään, että tarvitsen ympärilleni rauhallista tilaa. Mutta myös ihan konkreettista rauhoittumista, kierroksilta palautumista. Kierroksilla käyminen auttaa minua hyörimään ja pyörimään, hoitamaan asioita, olemaan jotain aivan muuta kuin "stereotyyppinen" erityisherkkä. Mitä enemmän käyn kierroksilla, sitä vaikeampaa minun on keskittyä luoviin prosesseihin.
Erityisherkkyystapahtumasta lähtiessä kuljimme Kansallismuseon ohi ja poikkesimme joulukuusimetsään.:) Se on ilmainen ja auki tammikuun alkuun saakka. Suosittelen! Eri tahot olivat koristelleet jokaisen kuusen: aika monta koululuokkaa näytti osallistuneen, mutta myös työväenopiston ryhmä, sekä puuseppä. Koristeista sai valtavasti ideoita siihen, miten paljon voi tehdä itse. Toki minulla on jo ennestään projekteja varastossa loppuelämäksi...
Jopa viilipurkeista saa tällä tavoin laitettuna varsin näyttäviä koristeita.:) Parissa kuusessa oli käytetty CD-levyjä, yhteen tehty rusetteja mustista jätesäkeistä. Tämän naapurissa on itse asiassa palloja, jotka on taiteltu ja ommeltu kahvipaketeista. Toisaalla oli perinteisiä lankatupsuja. Erikoisin, ja sekin varsin näyttävä, koristeketju oli punottu/virkattu muovipussin suikaleista. Näin myös vanhan ajan paperipyörylöistä koostettua ketjua, jollaista olen tehnyt lapsena. "Taikataikinasta" (ja toinen ohje) ei tainnut olla yhdessäkään väsätty koristeita, mutta se tuskin kestäisi ulkoilmassa.
Tyllikankaasta leikattu hörsellys näytti mukavan aavemaiselta pimenevässä iltapäivässä.:) Pidän siitä, että talvi on leuto, kuten tänä vuonna tähän asti. Aikaisin laskeutuvaan pimeyteen ei silti totu koskaan. Onneksi valo voittaa taas pian. Ja Poesian pop up -kaupasta ostamani Rimbaudin runojen kokoelma istuu pimeyden keskelle mitä parhaimmin.
Töölönlahden toisella puolen valot loistivat tyyneen pintaan. Näimme myös kokonaisen joutsenperheen, vanhemmat ja neljä viime kesän poikasta. Piisami vilisti rannassa, ja sorsaparvi kärkkyi ruokaa. Toinen aikuisista joutsenista alkoi vaikuttaa agressiiviselta, joten lähdimme kävelemään eteenpäin.
Ensi vuodelle harkitsemme hankkia museokortit, koska niin moni on sitä suositellut. Minulla on astmaatikon vuosimaksullinen uimakortti, jota olen kyllä käyttänyt, mutta jalkakramppien ja vaihtelevan terveystilanteen vuoksi uiminen on jäänyt ikävän vähiin. Museoissa rampatessa tulisi ainakin käveltyä. Kotimaastot ovat kivoja, mutta käyvät tylsäksi pidemmän päälle, ja keväällä on siitepölyjen vuoksi hankalaa. Kuka sanoi, ettei kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia voi yhdistää?;)
Uiminen ja luonnossa kävely ovat pari sellaista juttua, jotka rauhoittavat mieltäni. Toisaalta saan energiaa uusista elämyksistä ja mukavien ihmisten tapaamisesta. Vaikkapa leipominen toimii vastapainona älyllisille asioille. Näitäkin täytyy miettiä, jotta jaksan sitä taiteelleni elämistä.:p Juuri nyt ajatus kirjoittamisesta saa elimistöni reagoimaan aivan liian rajusti, joten todellakin tarvitsen sitä rauhoittumista.
Taustalla soi Spotifyssa Thomas Fersenin albumi C'est du Limoges, ja siitä erityisesti Pégase:
Koska diggailen XL-muotiblogeja, tiedot runonlausunta-asusta: jakku H&M vanhaa tuotantoa jostain kymmenen vuoden takaa, rintakoru HESYn kirppikseltä, villapaita Varustelekasta, kaulus on pitsinen irtokaulus Zizziltä, farkut KappAhlista. Ponnarin lenksuun pujottelin pienen huivin, joka jää kuvassa pään taakse piiloon.
Kuukausi on jälleen kulunut hämmästyttävän nopeaa vauhtia. Keskustelimme eilisen Kiiski open mic -illan jälkitunnelmissa aikatasoista, sekä erilaisten aikatasojen ja tekstien kokemisesta ja limittymisestä. Ihmissilmin kaikki näyttää kovin subjektiiviselta. Kuten se, miten jatkuva tekeminen, tekemättä jäämisen tuntu ja yleinen elämän mielekkyys vaikuttaa siihen, miten aika vilistää silmissä.
Toisin sanoen koko kuukausi on ollut osaltani tavattoman kiireinen, mutta hyvällä tavalla.:) Sellaisella, joka saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta. Mitä nyt hammassärkyjä ja muuta vastoinkäymistäkin on osunut tielle. Xena-koiraa ei enää ole. Kuusitoistavuotiaan hauvavanhuksen elimistö alkoi pettää, ja seisoin sen vierellä, kun eläinlääkäri antoi lopetuspistoksen. Surun keskellä lohdutti, että koira sai pitkän, hyvän elämän ja hyvän kuoleman.
Manskulla Onnibussin yläkerrassa matkalla Tampereelle.
Lukuhaasteelle kuten NaNoWriMolle kävi huonosti. Eli toisin sanoen epäonnistuin haasteissa. Alkuun homma toimi hyvin, mutta sitten lähdin seikkailemaan. Olipa seikkailu miten pieni ja turvallinen tahansa, aina se piristää. Toisin sanoen reissasin bussilla Oriveden opistolle luovan kirjoittamisen opetuksen seminaariin, jossa tapasin paljon ihania ihmisiä.:) Helena on kirjoittanut viikonlopusta blogiinsa.
Pietro ja Petteri osallistuvat dekadenssiini. "Pehmeä, kirpeä,
Dionysoksen tuoksu / Kulta heijastuu
syrahin pinnasta" kuten runoilin syksyllä 2014.
Marraskuussa avomikitin omaa runouttani paitsi Kiiskessä, myös Oriveden opiston illanvietossa.:) Kumpanakin kertana tulin lisäksi harrastaneeksi rappiotaiteilijan elämää valvomalla aamuyön tunneille viinipullon ja hyvän seuran kanssa. Kumpaankin harrastukseen alkaa jo kehittyä rutiinin tuomaa varmuutta.;>
Pariskuntaselfie Elielinaukiolla klo 3.15. Tuuli riepottelee, sade piiskaa, ja takapuolen alla on kylmä teräspenkki.
Seuraavaksi tarjoilen teille uusimman runoni. Open mic -tilaisuudet luovat positiivisen pakon kirjoittaa aina uutta materiaalia. Tämä sai ensiesityksensä Orivedellä ja toisen Kiiskessä. Ehkä joskus saan aikaiseksi koota runoni e-kirjaksi tänne blogiin. En välttämättä edes halua ryhtyä muokkaamaan niitä kuten proosatekstiä - saavat olla tekstuaalinen välipala, jonka kanssa on lupa pitää hauskaa. Kaikkeen ei aina tarvitse suhtautua niin tosissaan.:)
Olen jäänyt koukkuun sonettimuotoon, josta käytän riimittelyä ABBA ABBA CDE CDE. Jambinen pentametri on tavattoman hankala toteuttaa suomeksi, puhumattakaan siitä, etten edes hahmota sanojen painotuksia kovin hyvin. Havainnoin maailmaa enemmän visuaalisesti. Ja noudattaen omaa "hällä väliä" -manifestiani revittelen siten kuin hyvältä tuntuu.;) Mikään ei estä sotkemasta esim. proosarunoa ja perinteistä muotoa. Säkeenylitykset tässä ovat kuitenkin tahottomia, johtuvat vain ja ainoastaan fonttikoosta ja blogin tekstikentän leveydestä.
Rakkauteni on
sitruunamakeinen, suolan sen päältä nuolen,
Kenties en koskaan
taipunut kuin rantakoivu, halunnut pinkkiä hametta,
Aamulla sinä
halusit vain appelsiinimehua, kahvia, ja kosketusta,
Heinäkuun viimeisenä päivänä emme jaksaneet kokkailla kotona, vaan kävimme päivällisellä Bembölen Kahvituvassa. Paikka on yksi meidän kantiksistamme, tuttu vuosikymmenien takaa. Onhan se seissyt paikoillaan muutaman sata vuotta, eikä paikallisille tarvitse mainostaa.:)
Kalakeitto on kuulemma palaamassa listalle lähitulevaisuudessa. Kalasopan puuttuessa valitsimme kesän herkuista mozzarellasalaatit. Hyvää oli.:) Suosittelen myös köyhiä ritareita, vaikka emme niitä tällä kertaa syöneetkään.
Tuntuu hassulta, että kirpputori tai kierrätys jotenkin "ylevöittää" ketjukauppojen vaatteet. Voisin ihan hyvin sanoa, että hattu on H&M:n mallistoa ja takki KappAhlin. Meille pulleroille ei löydy valikoimaa kovinkaan laajalti.:( Valikoimien puutteesta voisin kirjoittaa pitkän valituksen, mutta en tällä kertaa ryhdy siihen.
Tänään koitti jo elokuu. Tätini kävi miehensä kanssa hakemassa mansikoita ja toivat meille laatikollisen. Perkasin ja pakastin sen runsaassa tunnissa.:) Kuuntelin Iskelmäradiota ja Jussi keri lankaa vyyhdiltä keräksi. Keski-ikä -experience.;) Lapsena opitut taidot jylläävät aina vain vahvempina. Kauan sitten perkasimme äitini kanssa mansikoita ja hän keitti huonommat hilloksi. Kattilat porisivat liedellä yötä myöten ja kuuntelimme radiota, josta -80 -luvulla tuli kutakuinkin samaa musiikkia kuin nyt Iskelmästä.
Nyt harppaan ysärinuoruuteni musiikkiin, rakkaaseen eurohumppaan, amispoppiin, vai miksi sitä kutsuisi? Ja kyllä, olen myös istunut yhden hifiauton takapenkillä. Kajareista kaikui korvia särkevällä volyymilla mm. Pink Floydia. Miellyttävämpää oli käydä diskoissa dokaamassa ja tanssimassa aamuyöhön asti.;) Siihen aikaan (17-19v.) en vielä ollut paksu kirjoittajanrenttu, vaan kuuma pakkaus. Paljon tyhmempi tosin kuin nykyään.
Taustalla soi Ensiferum: Tears. Se on hieno versiointi Jon Englishin vanhasta tv-tunnari -klassikosta Six Ribbons, joka oli ehdottomia suosikkejani koulun musiikinkirjassa.:)
Ensimmäisen päivän iltana kävin syöttämässä itseäni hyttysille Oriveden opiston aina yhtä levollisella pihamaalla. Tein jo 17-vuotiaana paljon valokuvien eteen, ts. uhrasin vertani julmalle laumalle siivekkäitä petoja.
Esittelen tässä postauksessa taidetta, jota pihalta löytyi juhannuksen jälkeen, kun osallistuimme romaanipajaan. En tiedä teosten nimiä tai tekijöitä.
Lopuksi uusi matkakumppanini Pietro-peikko esittelee Ahlmanin tilapuodin myymää talkkunaa.:) Sitä olemme viime aikoina syöneet fuusio-aamiaisella: croissantteja, kahvia, maustamatonta jogurttia ja talkkunaa.
Petterin jalka oli kipeänä ja se vietti sairaslomaa kotona Oriveden reissumme ajan. Myös Pietro on kotoisin tädiltäni, jonka laukussa se on matkaillut aiemmin. Meille pinkki peikkopoika muutti hiljattain, kun tätini löysi sen - oli raukka mennyt piiloon.
Kotona Petteri ja Pietro asuvat yhdessä, isovanhempieni vanhassa matkalaukussa, johon kerään sekä saamiani että muuten vain ostamiani kortteja. Harrastin aiemmin Postcrossingia, mutta Suomen postimaksut eivät lainkaan kannusta "ylimääräisiin" lähetyksiin. Olkoonkin, ettei se muualla maailmassa ole juuri edullisempaa.
Lapsena minulla oli joitain kirjekavereita, mutta viestien vaihtelu tuppaa omalta puoleltani kääntymään epäsäännölliseksi, johtuen vaikeuksistani ylläpitää rutiineja. Meilikaveruus tai muu nettiviestittely on ollut arkeani parikymppisestä saakka. Se on ilmaista kirjekaveruuden jatketta - toisaalta konkreettiset kortit ja kirjeet ovat aina yhtä kivoja.
Tuleeko vanhanaikaisten kirjeiden ja postikorttien lähettämisestä jossain vaiheessa todellinen vintage-harrastus? Jos kaikki matkaviestintäkin pitäisi hoitaa postaamalla älypuhelimesta kuvia sosiaaliseen mediaan? Ja joulutervehdykseksi riittää lausahdus Facebookissa.
Helsinki Poetry Connection järjesti Poetry Jam -tapahtuman Cafe Mascotissa, Helsingin Kalliossa. Minä, Jussi ja ystävämme löysimme mukavan sohvannurkan, ja istuimme hyvän osan iltaa runotunnelmissa.:)
Runoilloissa on ihana noudattaa stereotypioita ja siemailla punkkua. Asu: takki kierrätyskeskuksen ilmaisvaatteista, paita KappAhlista, hame itse ommeltu vanhasta kankaasta. Kirpparilta mukaan tarttuneet, puna-valkopilkulliset tennarit ei näy kuvassa, ja aidon 70-lukulaisen kukkahuivin (sukuperintöä) olin riisunut, koska se on varsin lämmin asuste.
Vaikeaa poseerata, kun on itse tottunut heilumaan kameran takana. Ilme on taas vähän tuollainen, että minne sä Jussi tähtäilet.;)
Esiintymässä oli eräs Nuoren Voiman Liiton runokilpailun debytanteista, Rauno Riekki.
Pöytäseurueen juomat - kolme punkkua ja yksi cokis.
Lähdettyämme Mascotista kävelimme Töölönlahdelle, jossa sumu ja laskeva aurinko tekivät maisemasta jotenkin sadunomaisen.
Ilta-auringon viimeinen hehku loisti Paasitornille päin.
Kuin pisteenä i:n päälle löysin lyhtypylväästä katutaidetta.:) Eikö runojen suhteen voisi muutenkin tehdä bookcrossingia tai geokätköilyä vastaavan systeemin, jossa taidetta kätkettäisiin löydettäväksi, ja paikat voisi merkata sivustolle? Tällaista tuli mieleen.
