Katsaus vuoteen 2015

Tämä kuva on vanha, vuodelta 2013 Chinonista. Meidän oli aivan pakko vierailla tämän näköisessä antikvariaatissa, varsinkin kun kadun puolen alepöydältä löytyi teos Ranskan historiasta parilla eurolla.:) Joka tapauksessa tästä kuvasta olen leikannut blogin otsikon.

Kaikki tuntuvat nyt tekevän vuosikatsauksia, joten miksen minäkin.;) Ensimmäiseksi täytyy mainita tämän blogin perustaminen. Luova lifestyle oli tarkoituksellisen laaja aiherajaus. Pelkkä luovien töiden esittely ei enää riittänyt minulle, koska kirjoittamisesta on hankalaa esitellä yhtään mitään. En halua puhua romaanikäsiksestä liikaa julkisesti ennen kuin se on valmis. Ja tämä projekti on hallinnut elämääni vuodesta 2011 alkaen - nimesin sen silloin salarakkaakseni, vaikka aika yleisessä tiedossahan tuo on.

Toisekseen pidän XL-muotiblogeista, koska ne tuovat meitä pullukoita esiin toisenlaisessa valossa kuin iänikuiset laihdutusartikkelit- ja ohjelmat. Olkoonkin, että merkkituotteita hehkuttava kaupallisuus käy joskus pännimään. Aion kirjoittaa aiheesta jatkossa enemmän. Ensimmäinen blogini nimellä In Somnis Veritas keskittyi yleiseen ja yhteiskunnalliseen pohdintaan, mutta loppujen lopuksi en jaksa aina keuhkota tärkeistä aiheista.:p Asioita voi tuoda esille myös muilla tavoin - kuten postaamalla edustavia kuvia, joissa lihavat naiset poseeraavat kauniissa vaatteissa. Toiset tekevät tämän paremmin kuin minä, ja hyvä niin, meitä on moneksi.:)

Tähän liittyen olen käsitellyt myös esiintymiskammoani. Juhani Mattilan Herkkyys ja sosiaaliset pelot oli minulle yksi vuoden tärkeimmistä lukemistani kirjoista. Käytännössä kehityin esiintyjänä uskomattoman paljon. Keväällä kävin ensimmäistä kertaa lavalla lukemassa omia runojani: kirjaimellisesti paniikissa, mutta kykenin silti.:) Nykyään homma hoituu paljon helpommin, kiitos lavarunokurssin, jonka kävin toukokuussa. Paitsi lavarunoutta, päihitin esiintymiskammoani myös pitämällä koulussa onnistuneen kirjaesitelmän, huolimatta juuri esitelmän alussa alkaneesta migreenikohtauksesta ja näköhäiriöistä.

Sain loppuun kirjoittamisen perusopintolinjan Työväen Akatemiassa, ja keväällä tekemämme antologia tuntui tärkeältä projektilta myös ihmisenä kehittymiseni kannalta. Jottei kaikki olisi sujunut liian helposti, samaan aikaan osuivat lähisukulaisen hautajaiset ja toisen vakava sairastuminen. Sairaskohtauksia on lähipiirissä riittänyt, toivottavasti ensi vuosi näyttää sen suhteen paremmalta.

Viimeisimpänä vastoinkäymisenä Xena-koira kuoli, mikä on vieläkin vaikeaa muistaa. Seisoin sen vierellä loppuun asti eläinlääkärillä, ja kaikkiaan lopetus oli armelias teko, kun hauvelin elimistö ei enää jaksanut. Hyvä elämä ja hyvä kuolema.:) Joskus olen pohdiskellut, että aikuiseksi kasvaminen merkitsee luopumaan oppimista. Mitä enemmän joutuu luopumaan asioista, ihmisistä ja muista rakkaista, sitä vanhemmaksi kasvaa sisäisesti.

Kasvuun liittyy kohdallani tietynlainen kovuus ja kestävyys, jonka olen erityisen hyvin huomannut tänä vuonna. Kenties se merkitsee vain tottumista siihen, että toisinaan käydään pohjalla, toisinaan pilvissä? Loppupeleissä jää keskiarvo, mukava elämä, jota voi katsella tyytyväisenä. Mielenkiintoisia kokemuksia, toiset hyvinkin tuskallisia, mutta onpahan siinä kerrottavaa. Tarinat ovat minun lapsiani, toivottavasti ne elävät ikuisesti sen jälkeen, kun minua ei enää ole.:) Tosin ensin ne täytyy saada kansien väliin...

Aloitin syksyllä kirjoittamisen aineopintolinjalla, ja se on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi. Tänään mietiskelin sellaista, että en perfektionismista huolimatta halua tai voi olla paras kirjoittaja maailmassa, koska ihmiskunnan historiaan mahtuu tavattoman paljon hienoa kirjallisuutta. Sen sijaan haluan olla hyvä kirjoittaja, eli hyvä siinä mitä teen, ammattitaitoinen, tai miksi tuota voisikaan kutsua. Ei minusta koskaan tule edes parasta kirjoittamisen opettajaa, jos minkäänlaista, mutta toivottavasti hyvä sellainen, jos tämä uravaihtoehto aukenee.:)

Olen reissannut Oxfordissa opintomatkalla, Orivedellä romaanipajassa, Troyes'ssa Ranskassa ihan muuten vaan, Oriveden luovan kirjoittamisen opettamisen päivillä, ja nyt viimeksi Hauholla mökkeilymielessä. Olen iloinen siitä, ettei meillä ole omaa kesämökkiä, koska vuokraaminen ei sido samalla tavoin kuin omistus.

Meillä kotona keittiön pöydän ääressä kokoontui vielä keväällä epävirallinen kirjoittajaryhmä. Järjestin peräti kolme tapahtumaa Myyrmäen ensimmäiseen taiteiden yöhön, ja siitä starttasikin vähän virallisempi versio samasta ryhmästä.:) Lisäksi hilluin Helsingin kirjamessuilla aktiivisemmin kuin koskaan tähän mennessä, eli kolmena päivänä lähes aamusta iltaan. Maininnan ansaitsevat myös kaikki uudet sekä vanhat ystävät ja mielenkiintoiset tyypit, joita olen tavannut vuoden mittaan.:)

Elämäni on kaikkiaan sujunut hieman yksipuoleisesti, eikä se lopulta ole kovinkaan mielenkiintoista, mutta parempi niin.;) Töitä on jäänyt rästiin koko ajan, vaikka yritän parhaani. Kaksi tai kolme käsistä olisi kommentoitavana, mutta koulussa luemme jatkuvasti toisten tekstejä, joten muut tuppaa unohtumaan. Vaikka stressiä pukkaa, se tuntuu suurimmaksi osaksi positiiviselta. Tekeminen on mielekästä, ja huomaan kehittyväni. Aina voisi tehdä ja olla enemmän, parempi ja ties mitä, kotikin voisi olla siisti, eikä sellainen harakanpesä kuin se nyt on. Alan viimein oppia omia rajoituksiani, ja ettei ihminen ylipäänsä voi tehdä määräänsä enempää, kuten viisas psykologi aikoinaan totesi.

Helsingin Kirjamessut 2015

Postaan kirjamessuista vasta nyt, koska rupeamasta toipuminen on kestänyt.;) Löysin mielenkiintoisia esiintymisiä ja paneelikeskusteluita kolmelta päivältä. Jokaisesta tein muistiinpanoja, joista olisi tarkoitus työstää oppimispäiväkirja.

Niinä jokaisena päivänä olin myös myymässä laadukasta nykyrunoutta Poesian ständillä (kuvassa Sirpa Kyyrönen). Vuorot kestivät vain pari tuntia kerrallaan. Ehkä hyvä niin, sillä sairastuin flunssaan juuri messujen alkaessa. Tauti osoittautui onneksi lieväksi.

Pidin kameraa mukana vain sunnuntaina, jolloin kuljin messuilla Jussin kanssa. Minulla ei ole älypuhelinta, enkä viitsi yleensä kuvata vanhan kännykän huonolaatuisella kameralla.

Päivän aloitti omalta osaltani paneelikeskustelu vähemmistöistä suomalaisessa kirjallisuudessa. Panelisteina Maija Haavisto, Anja Snellman ja Mari Pyy. On hyvä kysymys, miksi vähemmistöön kuuluvan hahmon tarinaan kuuluminen pitää perustella erikseen? Miksei hahmo voi vain olla oma itsensä, kuten kuka tahansa? Todellisista historiallisista henkilöistä on ehkä siltä osin "helpompaa" kirjoittaa, koska he ovat mitä ovat, eli perusteluna (jos joku sitä kysyy) voi käyttää realismia.;)

Alkuiltapäivästä Suomen Kirjailijaliiton lavalla keskusteltiin aiheesta "Miten opiskella kirjoittamista?". Panelisteina Jyrki Kiiskinen, Niina Repo ja Miia Toivio. Aiemmin tänä vuonna Anneli Kanto kirjoitti blogissaan otsikolla "Voiko kirjoittamista opettaa?". Eipä lisättävää.:) Itse huomaan omista teksteistäni, miten paljon olen hyötynyt kirjoittajakoulutuksesta.

Lavan vieressä oli valokuvanäyttely "Anna Ahmatova Fontankan talossa".

Messujen kirjasaalis. Päällimmäisenä Mikael Bryggerin Tuuliatlas, toisena Hannu Helinin Kaikki kaikessa. Kolmas ylhäältä on vanhempaa tuotantoa, mutta uusi suomennos: Gunnar Björlingin Auringonvihreä. Kaikki kolme myynnissä Poesian nettikaupassa.

Neljäntenä ja viidentenä tulee kaksi näköispainosta, Neuvoja kauniiksi pääsemiseen ja Lemmen tulkki eli kirjekaavoja rakastaville tytöille ja pojille. Toivon kummastakin hyötyä taustamateriaalina. Sahramia, munia ja mantelimaitoa - keskiaikaharrastajan keittokirja hankittiin myös aidosti käytettäväksi.:) Keskiajan kokit sovelsivat reseptejä mm. ruoka-aineiden saatavuuden mukaan. Sikäli on täysin ajanmukaista tiputtaa pois inkivääri ja kananmuna, jotka vaikuttavat haitallisesti ruumiinnesteideni tasapainoon.;)

Rajapinnoilla puolestaan on ilmeisestikin väitöskirjaan pohjautuva tietoteos sallitun ja kielletyn rajoista 1600-luvun noituusoikeudenkäynneissä. Itseäni kiinnostaa nimenomaan kysymys siitä, mitä sai tehdä, ja mistä seurasi tuomio? Lukutaidottoman kansan pään sisään on vaikea yrittää sovittautua. Toivon, että tämä teos toisi osaltaan valaistusta asiaan.

Antikvaarisilta messuilta löysin Francois Villonin teokset-runokokoelman ranskaksi. Samoin kirjan The Oxford Book of Narrative Verse, johon on koottu näytteitä eeppisestä runoudesta.

SKS:n julkaisema Puistohomot kertoo Helsingin 1960-luvun homokulttuurista. Maanväki puolestaan erilaisista haltioista ja maahisista ympäri maailmaa. Alimpana on kokoelma eri tekijöiden sarjakuviksi sovittamia Eino Leinon Helkavirsiä.

Perinteisesti emme Jussin kanssa osta toisillemme lahjoja, vaan kirjahankinnat ovat yhteisiä.:) Kirjamessujen anti menee tulevan joulun piikkiin.

Koko viikon taustalla on soinut Le Poème Harmoniquen lumoava versio laulusta Ô combien est heureuse.

Kulttuurimatkailua Troyes'ssa

Minä, Jussi, Petteri ja Pietro vuokrasimme Airbnb:n kautta yksiön 1500-luvun talosta Troyes'sta, Ranskan itäpuolelta, suhteellisen läheltä Saksan rajaa. Troyes on Champagnen maakunnan vanha pääkaupunki. Champagnen kreivi avioitui 1100-luvulla Ranskan prinsessa Marien kanssa, ja yhdessä aviopari rahoitti valtakuntansa (Champagne liittyi Ranskaan vasta 1300-luvulla) kulttuurielämää.

Troyes'ssa järjestettiin merkittäviä markkinoita ja kaupunki profiloitui tekstiiliteollisuuden keskukseksi. Uskonpuhdistuksen myötä kaupunkiin juurtui vähemmistöasemaan protestanttinen usko, eivätkä 1500-luvun väkivaltaiset vainot koetelleet asukkaita yhtä julmasti kuin Pariisissa. Champagnen kreivillä oli Vauluisantin museo-oppaan mukaan niin suuri vaikutusvalta vielä keskiajan jälkeenkin, ettei hänen maillaan hääritty mitä tahansa edes uskonsodan merkeissä.

Nykyajan politiikassa Troyes'ssa näyttäisi pitävän valtaa oikeisto ja hyvänä kakkosena Marine le Penin Front National, jonka toimiston ohi kuljimme eräänä päivänä suureen ja hienoon, moderniin kaupunginkirjastoon. Itse asiassa sen nimi oli mediateekki.

Kirjastoon menimme katsomaan vanhojen kirjojen näyttelyä. Tämä on itse asiassa 1800-lukulainen, vaikka Aymonin neljän pojan tarina kuuluu Champagnen ja Ardennien keskiaikaiseen kansanperinteeseen.

Kirjastossa törmäsimme kahteen herrasmieheen, jotka tunsimme Galerie Du Jansanetin runoillasta. Troyes'n kulttuurielämässä vaikuttaa La cité des lettres -yhdistys, joka järjestää mm. runoiltoja ja luovan kirjoittamisen kokoontumisia taidegallerian tiloissa. Esitteensä mukaan he tavoittelevat kirjallisten salonkien henkeä, ja hetken aikaa ryhdyin jo harkitsemaan pysyvää muuttoa Troyes'han.;)

Harmittelin, etten tullut ottaneeksi printtejä runoistani mukaan, mutta onneksi meidän piti kevään lavarunopajassa opetella yksi ulkoa. Ranskalaisten mielestä suomi kuulosti kauniilta ja sointuvalta, sekä istui sonettiin ja ylipäänsä runouden kieleksi hyvin. Yleisön pyynnöstä rustasin pikaisesti toisen tekeleen, lähes täysin vailla paineita onnistua, sillä kukaan ei kuitenkaan ymmärtäisi sanaakaan.:)

Tällainen siitä tuli:

Istun illalla kanavan rannalla

katselen valoja, jotka leikkivät puissa,

lehdet loistavat vasten taivasta,

vihreä sulautuu mustaan.

Katson sinua ja mietin, miten kauan?

Vilkaiset minua, hetken,

katseesi on saniaisen kukka,

virvatuli, leikkiä suonsilmien lomassa.

Vihreää ja mustaa.

Minulla ei valitettavasti ole kuvia Jansanetissa esillä olleista, mielenkiintoisista maalauksista, mutta gallerian Facebook-sivuilla niitä voisi löytyä. Mielestäni sekä siellä, että Maison du Boulangerissa esillä olleissa, eri taiteilijan tauluissa, näkyi historian vaikutus. Ylhäisön muotokuvat ja toisaalta keskiaikaiset millefleurs-taustat. Tämä veistos on eri maata, ja minun oli jostain syystä pakko kuvata se muistoksi galleria Larrivagessa. Toisaalta veistoskin tuntuu jotenkin myyttiseltä, osalta eeppistä tarinaa. Juuri siksi se tekee niin suuren vaikutuksen. Rakastin myös muotokuva- ja millefleurs -tulkintoja.

Musée d'Art modernessa kiinnitin erityisesti huomiota Roger de la Fresnayen kubistiseen tulkintaan Jeanne d'Arcista, vuodelta 1912. Ei sillä, etteikö museossa olisi ollut muitakin vaikuttavia teoksia. Ostin pari postikorttia saadakseni niistä paremmat kuvat kuin digipokkarilla on mahdollista.

Tolkuttoman, lähelle 40 astetta kipuavan, helteen keskellä on mukava istua kanavan rannalla lukemassa.:) Kaupungilla kävellessä oli mukava bongailla erilaisia veistoksia. Kovat lämpöasteet eivät ole tyypillisiä siinä osassa Ranskaa, jossa ihmiset pukeutuvat maalaismaisen epätrendikkäästi ja pari pohjoismaalaista turistia sekoittuu joukkoon.

Kävelystä puheen ollen: entisaikaan miehet ja naiset eivät haaskanneet aikaa. Sanoivat, että Troyes on paitsi tekstiiliteollisuuden, myös lasimaalausten kaupunki. Niitä hankkivat ikkunoittensa koristeeksi kaikki, joilla riitti rahaa. Hôtel de Vauluisantin museossa kuvasin tämän kävellessään kehräävän naisen. Toinen kuva todisti, että myös miehet kehräsivät vastaavalla tavalla. Jussi lähes hihkui riemusta kaikkien neule- ja kudontavälineiden näyttelyssä. Nyt vain pitäisi hankkia värttinä, joita käsittääkseni voisi saada mm. Glimsin talomuseon kaupasta.

Peikot eivät ahkeroineet, vaan ottivat lunkisti mallia lukevasta naisesta. Kuvasin niiden rentoutumista Hôtel de Vauluisantin edustalla.

Oikeastaanhan kaikki on turhaa, koska ihminen kuolee, opettaa meille Damien Lhomme maalauksellaan. Jostain syystä pidän kovasti 1600-luvun Vanité-asetelmista. Tämä löytyy Musée Saint-Loupista, joka yhdistää luonnontieteitä, klassista taidetta, sekä arkeologiaa.

Tietenkin minuun vetoaa barokin goottilainen estetiikka, vaikka varmaan mustapukuiset, massiivisissa kirkoissa viihtyvät ihmiset strutsinsulkiensa, valuvien kynttilöiden, paksun sametin ja pääkallojen kera olisivat pitäneet koko goottilaisuutta rappiollisena turhuutena. Tärkeämpää Vanitéssa taitaa kuitenkin olla tieteiden ja taiteiden asettaminen nautinnoiksi. Myös Michel de Montaigne rinnasti Esseissään lukemisen ja kirjoittamisen seksiin, viiniin ja hyvään ruokaan.

Montaigne kirjoitti ajattelevansa kuolemaa päivittäin, ja olevansa kiitollinen jokaisesta aamusta, jona saa herätä elossa. Vanitén tarkoitus on muistuttaa ihmistä kuolevaisuudesta ja nautintojen turhuudesta. Siitä huolimatta oppineet ovat harrastaneet nautintojaan, ja kuka muu muka arvostaisi lukemista ja kirjoittamista, tiedettä ja taidetta yhtä korkealle kuin se, joka niitä osaa harrastaa? Ts. miksi kukaan muu kuin oppinut nautiskelija saisi jotain irti Vanité-maalauksesta? Tavalliselle kansalle asia on yhdentekevä.

Käsi pystyyn, kuka hyppelee sisäisesti huikeasta riemusta, kun löytää antikvariaatin hyllystä historiateoksen, joka on painettu vuonna 1652?:D Otin sen käteeni ja katsoin. Vilkaisin myös hintaa, 200 €. Himotti, mutta en antanut turhuuden viettelykselle periksi.;)

Yhden kalliin ja tavattoman harvinaisen (ainakin suomalaisesta näkökulmasta) kirjan sijasta tuhlasin divareissa rahaa uudempiin teoksiin. Hankin pari kansanperinnekirjaa, Troyes'n ja Champagnen historiaa, ynnä muuta. Kotona eksyin tietenkin piakkoin kirjastoon kasvattamaan luettavien vuorta. Huokaus.

Mutta onpahan se suloisen näköinen kauppa, antikvariaatti Au Point du Jour.

Le Petit Troyen sijaitsi lähempänä "kotikatuamme", mutta onnistuin käymään siellä vain kerran.:) Mikä on positiivista ajatellen, että meidän piti mahduttaa matkalaukkuihin myös viiniä, hieman kahvia ja rillette-purkkeja. Monoprix-markettiketju myy niitä gourmet-sarjassaan, siis tavallisina, kaupan omina säilykkeinä.

Muutamana iltana herkuttelimme perinnemakkaralla, boudin blancilla, jonka nimen mukainen väri tulee maidosta. Hankimme niitäkin marketista ja kaveriksi perunaa. Kuulin viimeisenä iltana ravintolan tarjoilijalta, että Champagnessa syödään paljon perunaa, "se on meidän kaalimme", tarjoilija sanoi. Ja suomalainen viihtyy.:) Jussi sai myös kerättyä viinikirjaansa monta uutta merkintää, jotain harvinaisempiakin rypälelajeja.

Crêperie La Tourellessa söimme lounaaksi galetit, eli tattarijauhoon leivotut suolaiset letut, joiden sisään oli juustolla höystetty lohta ja perunaa. Nappasin kuvan Maison du Boulangerin yläkerrasta.

Monesti olen kutsunut Troyes'ta nimellä renessanssi-elämyspuisto. Ruelle des Chats on siitä paras esimerkki, aito kuja 1500-luvulta, jolloin kaupunki suuren tulipalon jälkeen rakennettiin uudelleen. Valitettavasti se on öisin varsin tehokkaasti valaistu, joten hämyisään tunnelmaan täytyy etsiytyä muualle.

Vaikka eihän taivastakaan pysty enää näkemään kuten entisajan ihmiset, ellei pääse jonnekin, mihin kaupunkien valosaaste ei yllä. Kerran olen avomerellä, tavallisella ruotsinristeilyllä, nähnyt taivaan todella sellaisena kuin se on. Minulla ei ole kuvia, mutta talletin näyn ikuisesti mieleeni. Enkä tiedä, miten pimeää kirkkaalla ilmalla lopulta oli aikaan ennen sähkövaloja? Taivas on tupaten täynnä tähtiä.

Troyes'n yössä taivas oli pilvinen ja kaupungin valot hohtivat kirkkaina. Kaupunkilaiset ulkoilivat vielä lähellä puolta yötä, kuten mekin. Lämpötila laski hämärän tultua siedettäväksi. Keskiaikainen katedraali näyttää huikealta vasten pimeyttä. Minkä voi käsittää vertauskuvallisesti, jos haluaa, itse pysyttelen jääräpäisesti ateistina.

Olkoonkin, että meitä taidettiin luulla kunnon katolisiksi, koska päiväsaikaan ihoni ei kestä aurinkoa, enkä jaksa aina levittää tehokkaita rasvoja. Siksi saatan pukeutua peittävästi. Hirmuhelteillä katedraalissa oli taivaallisen viileää, joten hengasimme siellä melko pitkään kuuntelemassa urkumusiikkia ennen kuin haimme lounaspatonkiateriat. (Katedraalia vastapäätä oli mielestämme kaupungin paras leipomo.) Lisäksi osaamme käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla. Vahtimestari hymyili meille. Sillä lailla hengenheimolaiseen tapaan.

Eräänä päivänä söimme patonkilounasta ja joimme virkistävää roséta Jardin des Innocentsin keskiaikaisessa puutarhassa toisen, pienemmän kirkon kupeessa. Kolmannessa kirkossa kävimme kuuntelemassa barokkimusiikkikonsertin. Erittäin vaikuttavaa, varsinkin kun orkesteri hyppäsi välillä renessanssin puolelle.:)

Kehuttava on näitä "kotikadun" näkymiäkin.:) Ikkunasta sai päivät pääksytysten katsella Maison de l'Outil et de la Pensée Ouvrieren seinää, tiivistetymmin työkalumuseota. Kävimme toki sisälläkin, olimmehan ostaneet Pass Troyes't turistitoimistosta. Niillä pääsi kaikkiin museoihin ja sai vielä pikkukivaa kaupan päälle, kuten lyhyen elokuvanäytöksen kaupungin historiasta.

Vink, vink, Troyes'ssa puhutaan laajalti englantia, vaikka me lähdimme matkaan tarkoituksena saada 10 päivän ranskan kielikylpy. Lento Pariisiin, RER-junalla Gare du Nordille, kävellen tai metrolla Gare de l'Estille, ja sieltä suora junayhteys vie perille. Tours on Ranskassa toinen mainio kaupunki, eri suunnalla, mutta vielä helpomman yhteyden päässä: lentokentältä menee TGV-juna. Palaan varmasti vielä myös toissa kesän Toursin reissun valokuviin - seuratkaa tageja.

Lentomatkalla Suomeen näin auringonlaskun pilvien yläpuolelta. Silloin pilvillä todella oli kultareunukset.

Taustalla soi Tri Yannin kokoelmalevy Spotifyssa, mutta aivan erityisesti myyttinen Korydwen et le Rouge de Kenholl, joka tosin kuuluu Bretagnen / kelttiläiseen kansanperinteeseen.