Heinäkuun viimeisenä päivänä emme jaksaneet kokkailla kotona, vaan kävimme päivällisellä Bembölen Kahvituvassa. Paikka on yksi meidän kantiksistamme, tuttu vuosikymmenien takaa. Onhan se seissyt paikoillaan muutaman sata vuotta, eikä paikallisille tarvitse mainostaa.:)
Kalakeitto on kuulemma palaamassa listalle lähitulevaisuudessa. Kalasopan puuttuessa valitsimme kesän herkuista mozzarellasalaatit. Hyvää oli.:) Suosittelen myös köyhiä ritareita, vaikka emme niitä tällä kertaa syöneetkään.
Tuntuu hassulta, että kirpputori tai kierrätys jotenkin "ylevöittää" ketjukauppojen vaatteet. Voisin ihan hyvin sanoa, että hattu on H&M:n mallistoa ja takki KappAhlin. Meille pulleroille ei löydy valikoimaa kovinkaan laajalti.:( Valikoimien puutteesta voisin kirjoittaa pitkän valituksen, mutta en tällä kertaa ryhdy siihen.
Tänään koitti jo elokuu. Tätini kävi miehensä kanssa hakemassa mansikoita ja toivat meille laatikollisen. Perkasin ja pakastin sen runsaassa tunnissa.:) Kuuntelin Iskelmäradiota ja Jussi keri lankaa vyyhdiltä keräksi. Keski-ikä -experience.;) Lapsena opitut taidot jylläävät aina vain vahvempina. Kauan sitten perkasimme äitini kanssa mansikoita ja hän keitti huonommat hilloksi. Kattilat porisivat liedellä yötä myöten ja kuuntelimme radiota, josta -80 -luvulla tuli kutakuinkin samaa musiikkia kuin nyt Iskelmästä.
Nyt harppaan ysärinuoruuteni musiikkiin, rakkaaseen eurohumppaan, amispoppiin, vai miksi sitä kutsuisi? Ja kyllä, olen myös istunut yhden hifiauton takapenkillä. Kajareista kaikui korvia särkevällä volyymilla mm. Pink Floydia. Miellyttävämpää oli käydä diskoissa dokaamassa ja tanssimassa aamuyöhön asti.;) Siihen aikaan (17-19v.) en vielä ollut paksu kirjoittajanrenttu, vaan kuuma pakkaus. Paljon tyhmempi tosin kuin nykyään.
Meillä ei enää ole kissaa, ja teen sijasta juomme yleensä kahvia. Itselläni hermot eivät kestä toistuvaa nyhertämistä silmukoiden parissa.:p Jussi on meistä se neulova osapuoli, jolle lykkään villasukat parsittavaksi.
Karhupuistossa kävin ruoholavalla lukemassa pari runoani, joiden arvelin kohtuullisesti sopivan aurinkoiseen säähän. Eivät ne mitenkään erityisen herttaisia olleet, mutta sentään jotenkin ulkoteemaisia (aivomassani leviää pelakuihin, nahkani ruohikolla piknikalustana, jne.). Ylemmässä kuvassa omia runojaan esittää ystäväni ja opiskelukaverini Riku, minä vain varjostan hetken seesteisyyttä alareunassa.:)
Esiintyjiä tilaisuudessa oli peräti 22, jos muistan luvun oikein. Kuvassa Jarkko Jokinen. Lähdimme open micin jälkeen kaveriporukan kesken toiseen puistoon ja sieltä baariin nimeltä Rytmi, joka on esteetön. Onneksi meillä oli mukana Kallio-opas Erja.;) En ymmärrä, miksi esteettömyyttä vastustetaan. Tai siis, toki ymmärrän historialliset arvot, mutta en siltikään käsitä, että ne ylittäisivät ihmisten oikeuden elää omaa elämäänsä nykyaikana.
Minä sentään viallisten keuhkojeni (= astma) kanssa pääsen nykyään baareihin hyvin vapaasti, vaikka muistan hyvin ajan, jolloin jouduin istumaan yksin tupakoimattomien puolella, kun opiskelukaverit pitivät hauskaa tupakoitsijoiden ehdoilla. Siksi pidän omasta puolestani huolta siitä, ettei kenenkään toisen tarvitsisi kokea samaa syrjäyttämistä. Toivon, että ihmiset kokisivat itse, miltä tuntuu tulla jätetyksi pois vaikkapa silmien värin vuoksi. Tai jonkin muun asian, jolle ei mahda mitään.
Pidän Heather Dalen musiikista, johon ystäväni Minni minut tutustutti.:) Silti tekee aina hieman pahaa kuunnella Changeling Childia, koska vammaisia lapsia saatettiin pitää vaihdokkaina. Tai vaihtoehtoisesti Pirun siittäminä: nainen huorasi paholaisen kanssa ja synnytti epämuodostuneen vauvan. Ajatus maahisten jälkikasvusta tietenkin oikeutti viemään "vaihdokkaan" metsään ja jättämään sen sinne, jotta pariskunta saisi "oman lapsensa" takaisin. Lapsenmurhasta kun olisi muuten tuomittu kuolemanrangaistukseen.
Ymmärrän toki viehätyksen myyttiseen puoleen. Samoin sen, miksi on niin kiehtovaa lukea goottilaisia kauhutarinoita "hirviöistä", jotka perheenjäsen on lukinnut vanhan linnan tornikamariin. Tai muuta vastaavaa. Paljon ankeampaa toki olisi ajatella mielenterveysongelmaista tai vammaista henkilöä, jota piilotellaan ulkopuolisilta, ettei perheelle koituisi häpeää.
Samoin historian hirviömäiset kyttyräselät kärsivät todellisuudessa skolioosista. Notre Damen kellonsoittaja on toki hyvä tarina, eipä siinä mitään. Ja hirmuhallitsijoille on aina tarvetta fiktiossa. Samaan aikaan nykykirjoittaja voi silti muistaa "tieteenalan" nimeltä fysionomia. Se vaikutti rodunjalostusopin taustalla. Olisi hyvä, jos jokainen osaisi etsiä ja tunnistaa sisältään pikku-Hitlerin, mutta valitettavasti natsien superhyperpahuuden ulkoistaminen kuuhun ja ties minne tekee vaikeammaksi nähdä, miten vastaava ajatusmaailma vaikuttaa arkipäivässä.
Homoseksuaalisuudesta tuomittiin natsien vallan aikaan keskitysleirille, ja liittoutuneiden voitettua vankilaan. Itse olen syntynyt siitä onnelliseen aikaan ja paikkaan, etten ole koskaan joutunut kokemaan biseksuaalisuuttani ongelmana. Se on vain yksi ominaisuus, joka lopultakaan ei määritä minua yhtä paljon kuin vaikkapa astma - koska sairaus asettaa rajoituksia, seksuaalisuus ei. Ainahan taitaa olla niin, että näemme asiat selkeämmin, kun törmäämme rajoihin.
Kuulemma joillekin maalaisille voi tulla järkytyksenä, että Karhupuiston kahvilan seinällä liehuu sateenkaarilippu. Kallion kirjastossa on sateenkaarihylly, ja Pride-viikon kunniaksi myös Myyrmäen kirjastossa järjestetään näyttely. Itse mieluiten välttelen massatapahtumia, eikä Pride ole tuntunut henkilökohtaisesti kovinkaan tärkeältä. Panostan massatapahtumista enemmän kirjamessuihin. (Ihan oikeasti en jaksaisi kovinkaan montaa ihmismerta vuodessa, syy on tämä toiseuttava "vika" nimeltä erityisherkkyys.) Ei silti ole sattumaa, että laitoin blogin otsikkotekstiin sateenkaaren väristä vivahdetta.:)
Vammaisuus ja homoseksuaalinen käytös (homous on vaikea sana historiallisessa yhteydessä, koska ihmiset ajattelivat seksuaalisuudesta eri tavalla kuin nykyään) yhdistyvät Denis Sanguin de Saint-Pavinin elämässä. Hänen runonsa on kokonaisuudessaan julkaistu vasta vuonna 2010 ilman, että niiden avointa pervoutta olisi pyritty selittämään pois. Ja mitä romaaniprojektiini tulee, näette sitten aikanaan.:) Nyt hyvää juhannusta peikkopoppoon Aurinkosaagan tahtiin:
Nykyään kannattaa lähteä steissille hengailemaan.:) Vantaan Myyrmäkeen nimittäin. Kävin tutustumassa paikkaan tiistai-iltana taiteiden yön tapahtumasuunnittelun jälkeen. Aseman katsastamisen voi hoitaa vaikkapa torstaina 27.8. jolloin alueella tapahtuu paljon kivaa.
Asema on kymmeniä vuosia ollut samanlainen, peltisen ankea, kusenhajuinen rakennelma kuin mikä tahansa lähijunan pysähdyspaikka. Vaan ei ole enää.:D Tietoa projektista Tarja Kankkusen sivuilla.
Liukuportaatkin on saatu. Toivon vain, että kaikki hienoudet säilyvät, eikä joku vatipää käy tuhotöissä. Valitettavasti tuppaa usein olemaan niin, että itsekeskeiset ääliöt vandalisoivat yhteistä omaisuutta, kuten kirjaston kirjoja. Köyhät kyykkyyn, vai miten se menikään?
Tämä on oma suosikkini teoksista.:)
Jussi yleisen pianon näppäimillä.
En ole fiftari, mutta Mike's Dinerin vetovoima on vastustamaton. Tiistaina oli liian myöhä istua alas. Vilkaisin silti, että kahvikuppi maksaa 1,90 € ja paikka on auki yöhön asti.:D Huomattavasti sympaattisempi asemaravintola kuin Burger King Helsingin steissillä.
Toivottavasti ihmiset löytävät paikan, jotta se pysyy kannattavana. Persoonallisia kahviloita / ravintoloita / baareja on aivan liian vähän, ainakin pääkaupunkiseudulla. Turusta niitä löytyy paljon enemmän, ja tietysti täytyy mainita Tampereen vohvelikahvila.
Todellakin Mike's Diner on ma-to auki aamuvarhaisesta yhteen yöllä, perjantaisin ja lauantaisin peräti neljään. Sunnuntaisin aukeaa puolilta päivin, ja sulkeutuu yhdeltä yöllä. Hyvä tietää, jos tässä vielä sattuisi innostumaan myöhäisistä menoista. Kuten silloin joskus nuorena.;p Toisaalta kirjoitusharrastuksen tässä mittakaavassa on mahdollistanut nimenomaan rauhoittuminen. Nuorempana piti ryntäillä sinne sun tänne, vaikka vain sen vuoksi, että lähtee jonnekin.
Asemissa on silti edelleen omanlaistaan hohtoa riippumatta siitä, miltä ne konkreettisesti näyttävät. Olisi kovin helppoa hypätä junaan ja ajaa jonnekin, mieluiten kauas. Matkanteko itsessään on elämys, ei vain se, mitä päätepisteestä löytyy. Parasta on, jos pystyy poikkeamaan kiinnostaviin, yllättäviin paikkoihin reitin varrella. Jos minulla olisi enemmän rahaa, matkailisin enemmän.
Sattumoisin eräänä päivänä oivalsin viettäneeni koko elämäni jonkin lähijunareitin varrella. Heitetään tässä vaiheessa kehiin vähän nostalgiaa.:) Musiikkia lapsuudestani.
