Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. elokuuta 2016

Tours, Ranska - matkakertomuksen osa 1


Päätimme tänä kesänä Jussin kanssa tehdä pidemmän reissun Toursiin, Ranskaan. Airbnb:n kautta saa vuokrattua "citymökin", ja miksi mökkiloma tosiaan pitäisi aina olla maalla tai edes Suomessa?;) Tours oli meille ennestään tuttu kaupunki, eikä kolmisen viikkoa tuntunut lainkaan liian pitkältä, päin vastoin.

Reissun aluksi Petteri ja Pietro joutuivat odottelemaan Charles de Gaullen lentokentällä, että pääsimme TGV-junaan. Se menee kätevästi suoraan kentän terminaalista. Toinen mahdollisuus olisi ajaa RER-junalla Pariisin Gare du Nordille ja vaihtaa sieltä eteenpäin sopivaan kulkupeliin.

Junalippuja voi ostaa etukäteen SNCF:n nettisivuilta. (Tai VR:n ulkomaanpalvelusta Helsingin rautatieasemalta.) IC-junaan viime kesänä Troyes'n matkalla saimme printattavat versiot, tänä vuonna TGV:tä varten vain ostokuitin ja sillä sai lunastaa varsinaiset matkaliput kentän terminaalin lippukassalta. Etukäteen ostaminen kannattaa siksi, että varmistaa paikkansa mahdollisesti täydessä junassa, ja toisekseen liput saattaa saada huomattavasti halvemmalla.


Reissun alkupuolella lähdimme illalla kävelemään Loire-joen rannalle. Tämä kuva tosin on Place Foire-le-Roilta. Pusero / kaftaani on KappAhlista samoin hame, laukku NT Bagsin. Kengät Sievin - kelvolliset kävelyyn ja helppo vetäistä jalkaan, mutta niiden mukavuus on tuottanut pidemmän päälle suuren pettymyksen.:( Nimim. "Ongelmajalat". Olen täysin Eccon fani nykyisin.


Kävelyretkemme päättyi Toursin katedraalille, jossa on pimeän tullen aina lokakuuhun asti huikea valoshow.:) Tämä on itse kuvaamani video show:n alusta. Kokonaisuus kesti puolisen tuntia, ja sitä pääsi seuraamaan ilmaiseksi.


"Inspiroitukaamme. Hengittäkäämme." Ranskassa on tapahtunut paljon viime kuukausien aikana. Graffitit liittyvät työlakien vastustamiseen. Ensin tämä seinäke oli kirjoitettu täyteen iskulauseita, mutta turistikauden käynnistyessä kaupunki maalautti sen peittoon. Näin luin paikallisuutisista. Heti seuraavana yönä seinäke oli jälleen koristeltu iskulauseilla.

Kesäkuun alussa Indre-et-Loiren alue kärsi myös pahoista tulvista, joskin Loire-joki on Toursissa pengerretty niin hyvin, ettei vesi siellä noussut lähellekään katutasoa. Muualla tulvan aiheuttamat tuhot oli jo saatu korjattua, ainakin kaikki tiet ajokuntoon, kuten eräs bussikuski vahvisti.


Kansallispäivänä 14.7. lähdimme juhlimaan ranskalaisten kanssa. Kaupungin järjestämän tapahtuman pukukoodi oli trikolori, eli punaista, valkoista ja sinistä. Osallistuin myös kokardi-pajaan.:D Siellä askarreltiin paperista ja nauhasta vapaamuotoinen vallankumoustunnus. Kiinnitin omani paitaan, kuten näkyy. Tapahtumatorilla menimme mukaan tanssimaan perinteisiä iskelmiä ja lattareita.:) Tässä kuvassa sen sijaan odottelen jo ilotulitusta joen rannalla.

Kuulimme Nizzan tapahtumista vasta seuraavana aamuna, kun soitin vanhemmilleni. Tulimme takaisin asunnolle yöllä niin myöhään ja väsyneenä, että kävimme vain heti nukkumaan. Ranska on silti iso maa, ja suurimman osan kolmesta viikosta terrorismin uhka ei näkynyt Toursissa tai lähistöllä mitenkään. Katsoimme kyllä telkkarista mm. Saint-Etienne-de-Vouvrayn iskua koskevia uutisia. On edelleen paljon todennäköisempää jäädä auton alle kuin joutua terroristien uhriksi.

Ranskassa kuitenkin jatkuu poikkeustila ainakin vielä puoli vuotta, ja erikoisjoukot partioivat kaikissa vähänkään suuremmissa tilaisuuksissa sekä suosituissa turistikohteissa. Telkkarissa muistuttivat, että jos todella haluaa tukea ranskalaisia tässä tilanteessa, kannattaa tulla turistina maahan ja ostaa ranskalaisia tuotteita. Toursin seudulla turisteista tykätään ja halutaan pitää huolta, että ulkomaalaiset viihtyvät. Aika moni puhuu nykyään ainakin vähän englantia. Itse tosin käytän reissut kielikylpynä parantaakseni ranskan taitoa.


Kuvaamani videopätkä kansallispäivän ilotulituksesta.:) Suomessakin saisi itsenäisyyspäivänä olla yhtä hauska tunnelma, eikä niin vakava ja harras. Vaikka tietty joulukuussa on ikävämmät ilmat kuin heinäkuussa.


Ranskalaisesta elämänilosta puheen ollen ovat hulluina värittämiseen ja mekin nyt innostuimme hankkimaan ensimmäiset värityskirjat.:) Blois'n linnan museokaupasta - renessanssi-kirja on minun, keskiaika Jussin. Renessanssi-kirjassa pääsen värittämään samoja seinä- ja kattomaalauksia mitä näimme linnassa!:D Sekä erinäisiä arkistosta löytyneitä piirroksia. Blois'ta ja värittämisestä lisää myöhemmin toisessa postauksessa.


Ruoka on Ranskassa aivan oman matkansa arvoinen juttu.:) Tässä kuvassa on paikallisen marketin ja leipomon tuotteita: lihatiskin rilletteä, joka toimii patongin välissä (tyypillinen lounas "sandwich", mitä myydään myös valmiina). Tosin opimme matkan aikana, että leipomolla ja leipomolla on eroa! Tämä patonki on "teollisen" oloinen, vaikka ihan hyvä verrattuna marketin myymään. Silti todella hyvät leipomot tekevät taivaallisen makuista leipää, kuten saimme todeta. Toisaalta vaikka lähileipomon patongissa oli moittimista, croissantit maistuivat erinomaisilta.:) Erään toisen leipomon croissantit eivät niinkään, vaan jäivät samalle tasolle tyypillisen suomalaisen kahvila-croissantin kanssa.

Samoin lihaa kannattaa ostaa lihakaupasta. Tosin Airbnb-emäntämme tiesi, että tämän kyseisen marketin omistaja on entinen lihakauppias, ja siksi lihatiskiä saattoi suositella. Totta, rillette oli hyvää.:) Viinikauppa on myös ehdoton paikka, jos haluaa parempaa viiniä. Myyjältä sai suosituksen kuten Alkossa, kun kerroin, mitä meillä oli ruokana eräänä toisena iltana. Tämä clairet on kuitenkin markettitavaraa, aivan kelvollista juotavaa, jota oli ehdottomasti pakko maistaa siksi, että se on tyypiltään jonkinlaista vaaleaa punkkua, ei kuitenkaan roséta. En tiedä, miten sitä täsmälleen pitäisi kuvailla, mutta clairet oli menneinä vuosisatoina suosittua, kuten käy ilmi biisistä "Quand je bois du vin clairet".

Paikallislehti mainosti Richelieun (kaupungin) "viitta ja miekka" -festivaalia, jolle meidän tietenkin täytyi päästä.:) Siitä enemmän toisessa postauksessa.


Myös marketeissa myytävistä perinneruuista mässäilimme boudin blancilla (valkoisella makkaralla) viime vuonna Troyes'ssa. Tänä vuonna testasimme kertaalleen boudin noirin, verimakkaran, vaikka suoraan sanottuna siinä kategoriassa tamperelainen musta makkara vie voiton. Tässä kuvassa on sen sijaan siivutettu andouille, jota oli pakko maistaa, koska Rabelais on kirjoittanut näistä "sisälmysmakkaroista".:D

Paikalliset halusivat aina tiedustella, joko olimme maistaneet rilletteä, rilloneita ja muita paikallisia herkkuja. Kukaan ei kysynyt andouillesta. Ehkä tämän olisi pitänyt herättää huolta, mutta olemme karaistuneita suomalaisia, jotka eivät hätkähdä verestä ja suolenpätkistä.:) Andouille on nimenomaan sitä jälkimmäistä. En tiennyt, mistä se on tehty, kun ensimmäisen kerran maistoin. Maku on tosiaan aika omalaatuinen, mutta siihen tottuu.


Richelieun reissusta sen verran, että löysimme torin laidalta kaksi ravintolaa, molemmat brasserieta, ja menimme siihen, jossa istui enemmän väkeä. Salissa oli jokseenkin "Esson baarin" tunnelma, vähän fiinimpi vain. Tarkoittaa tyylikkäämpiä kalusteita. Telkkarissa pyöri hevosurheilua, joka käytännössä tarkoittaa raveja, laukkakisoja sekä pooloa. Niistä ilmeisesti pystyy kaikista lyömään vetoa (veikkauskuponkeja oli yksi seinä täynnä). Taustalla soi iskelmämusiikki, mm. Toto Cutugnon L'italiano. En yhtään ihmettele, että ranskalaiset tykkäävät Paasilinnasta.;)

Brasserie Richelieun (kardinaalin mukaan nimetty ravintola kardinaalin omassa kaupungissa) lounaslistalta löytyi muistaakseni tasan kaksi vaihtoehtoa, molemmat salaatteja. Pyysin jättämään omastani kananmunan ja majoneesin pois, koska olen allerginen. Asia järjestyi. Kopioimme salaatin myöhemmin omaan käyttöön, ja tässä kuvassa tulos.:)

Helppo ja ruokaisa salaatti:
salaattia, 1 kerä (tai 1-2 ruukkua)
tomaattia, 2 kpl (tai koosta riippuen)
säilykemaissia, 1 purkki
kinkkua tms. noin 200 - 300 g
(keitettyä kananmunaa)
balsamiviinietikkaa

Voidaan tarjoilla sipsien kanssa, kuten Brasserie Richelieussa tehtiin.:) Eli siellä annokseen kuului vielä perussipsejä.


Tours on erinomainen keskuspaikka lähteä päiväretkille, koska sieltä pääsee moneen suuntaan paikallisjunilla (SNCF:n junat, joiden lyhenne on TER) sekä busseilla (Fil Vert & SNCF:n TER-bussit, jotka korvaavat joitakin junalinjoja). Kävimme joissain paikoissa nyt toistamiseen, kuten Lochesissa, josta tämä kuva on. Toursin linja-autoasema on juna-aseman vieressä.

Seppälästä hankkimastani hellehatusta saa olla mitä mieltä vain.;) Se kuitenkin täytti tehtävänsä, eli naamani ei palanut kertaakaan. En ole aurinko-yhteensopiva. Kärähdän normaalisti kymmenessä minuutissa. Lochesissa hankin vain lievän lämpöhalvauksen, jonka jälkeen pidin koko loppumatkan parempaa huolta juomisesta.

Onneksi asunnollamme oli tuuletin, eikä lämpötila koskaan noussut 40 asteeseen, kuten viime kesänä kävi. Käsittääkseni Toursissa 36 astetta oli korkein reissumme aikana. Toisin kuin Suomessa, Ranskassa telkkarissa pyörivät hellevaroitukset ja ihmisiä opastetaan toimimaan oikein.


Langeaista puolestaan löytyi linnan ja superhyvän leipomon lisäksi näköalapaikka: "Parbleu, täällä on upeita puita!"

Täytyy vielä mainita, että aiemmin olemme retkeilleet linnoilla matkailutoimiston kautta varattavilla minibussiretkillä. Niissä on hyvää helppous ja se, että pääsee sinnekin, minne julkiset eivät ulotu, esim. Ussén linnaan en löytänyt ainuttakaan junaa tai bussia. Huonoa retkissä on hinta, joka ei sisällä linnojen pääsymaksuja, eli ne tulevat vielä päälle. Lisäksi aikaa on noin tunti per linna. Valmiissa retkessä on silti puolensa, ja hyvää englantia puhuvalta oppaalta saa lisätietoa monista kiinnostavista asioista.

Blois'n alueen linnoihin pääsee edullisemmin niitä kiertävällä paikallisbussilla. Käytimme sitä aiemmalla reissulla, jolloin kävimme Beauregardissa. Erittäin kiinnostava, pienehkö linna, jossa on kokoelma vanhoja muotokuvia oman aikansa historiallisista henkilöistä.:)

Linnoista omat suosikkini ovat: Langeais (kalustettuja huoneita & toimiva laskusilta), Loches (keskiaikainen kaupunki & Fulco Nerran - alkuperäisen Mustan Ritarin - keskustorni, vanha tyrmä & huone täynnä 1500-luvun vankilagraffiteja), Beauregard (idyllinen, pieni paikka & muotokuvat), Azay-le-Rideau (idyllinen, kalustettuja huoneita), Blois (huikeat koristelut lattiasta kattoon, kalustettuja huoneita & kuuluisa murhapaikka).

Parhaat leivät: Langeais, Loches. Toursissa on myös kaksi leipomoa, joita emäntämme piti kaupungin parhaina, ja epäilemättä sitä ovatkin.:)


Tämän pastan tulin kehittäneeksi eräänä iltana ihan muuten vaan, kun kävimme kaupassa.:) Siihen tulee:

tomaattia lohkottuna, 4 - 6 kpl
kesäkurpitsaa, 1 iso tai 2 pientä
sipulia, 1/2 tai 1 koosta riippuen
(valkosipulia)
kanaa / kalkkunaa / kinkkua
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria
öljyä

Lihat voi paistaa pannulla, paitsi kinkkua ei tarvitse.;) Kasvikset heitetään uunivuokaan, päälle kaadetaan auringonkukkaöljyä, mutta oliiviöljy voisi toimia hyvin myös. Lopuksi vielä suolaa ja mustapippuria. Basilika laitetaan tuoreena valmiin annoksen päälle, ei siis uuniin. Harkitsen kokeilla vielä jotain muuta yrttiä, koska mausta jäi puuttumaan jotain pientä. Valkosipuli korjaa tilannetta (se menee uuniin kasvisten kanssa), mutta sittenkin...

Pastan kaverina toimi erinomaisesti kuiva Saumurin kuohuviini.:) Eli yleisesti ottaen jokin kuiva kuohari.


Kun sitten lopulta päädyimme kauppahalliin, hurahdin saman tien ruokauskoon.:D Kehitin reseptin, jossa on uunivuoassa 10-15 min haudutettuja:

vihreitä papuja, reilu kourallinen
pieni kesäkurpitsa, 1 kpl
pienehkö sipuli, 1 kpl
muutama nokare voita
suolaa

Sekä kasvisten kaverina (lopuksi) muutaman minuuttia lämmitettyjä rilloneita, 200 g. Suomalaisittain todennäköisesti possun kylkiviipaleet paistettuna ja vähän maustettuna ajaisivat saman asian.

Kokonaisuuden kruunaa AITO Saint-Mauren vuohenjuusto. Jonka hankimme juustokaupasta (!) ja se maistuu todellakin aivan erilaiselta kuin myös meillä myytävä "teollinen" juusto. Sama pätee juustokaupan briehen verrattuna "teolliseen" Presidenttiin ja vastaaviin. Jos haluaa jotain todella hyvää, Ranskassa kannattaa suunnata erikoiskauppaan. En tiedä saako Suomesta näitä parhaita juustoja, mutta katsotaan... Onhan meilläkin kauppahalleja. Tämä ei muuten tarkoita, ettenkö osaisi arvostaa aitoa suomalaista juustoa, mutta se vain ei istu tähän reseptiin.

Valitettavasti erikoiskaupan erinomaisuus pätee myös vihanneksiin, koska testasimme saman reseptin marketin tuotteilla, eikä se maistunut yhtä hyvältä.:( Tiedä sitten, mistä johtuu? Maaperästä, lannoitteista? Ostin torilta pari pienehköä sipulia, enkä muista koskaan saaneeni käsiini niin kipakoita ja maukkaita. Hallikaupan pavuissa oli myös selvästi enemmän makua kuin marketin.

Taustalla näkyy toisesta Toursin parhaaksi mainitusta leipomosta hankittua patonkia, joka oli 1. pienestä koostaan huolimatta raskas, eli täyttä leipää 2. käsintehdyn näköinen 3. väristä päätellen kiviuunissa paistettu.

Viininä oli roséta, noble joué on paikallista vanhaa tyyppiä. Ihan kelvollista, vaikka olen maistanut parempaakin.


Vielä sananen leivoksista.:) Tässä kuvassa on toisen Toursin parhaaksi mainitun leipomon kahvin makuisia religieuseja. Niistä päätellen kyseessä todella oli aivan ykkösluokan leipomo, koska olen ehtinyt kehittää kyseisten leivosten tuntemustani vuosien aikana.;) Onneksi voin syödä vähän kananmunaa, koska sitä näissä on.

Kuitenkin jos Ranskassa haluaa nimenomaan maistaa leivosten huippua, kannattaa etsiytyä pâtisseriehin eli sokerileipurin puotiin. Tavalliset leipomot, boulangerie, myyvät mm. religieuseja sekä éclaireja, mutta pâtisseriella on laaja valikoima ja osaamista juuri leivosten valmistamisessa. Sen sijaan boulangerie on croissantien ja kaikenlaisen leivän ostopaikka.

Tämä epikurolainen matkakertomus jatkuu myöhemmin.:)

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Lokakuun värejä


Näissä tunnelmissa kuukausi alkoi.:) Syynäsin tarkasti irtokarkkien valmistusaineet, ja todella pitkästä aikaa uskaltauduin kokeilemaan. En vieläkään tiedä, mikä karkeissa aiheuttaa allergiaa. Epäilen jotain väriainetta, joka todennäköisesti kuuluu punaisiin tai keltaisiin. Joka tapauksessa punaviini ja karkit on toimiva yhdistelmä.;)


Aloitin ykkösjaksossa kirjallisuustieteen opinnot, joita jatkan ensi vuonna. Peruskurssin tutkielman tein Pervot pidot -kirjan artikkeleiden pohjalta. Tarkastelin historiallista fiktiota queer-näkökulmasta. Lehti puolestaan kuului kirjoittajana kasvamisen kurssin harjoitustehtävään. Sen tuloksena tulin kirjoittaneeksi elämäni ensimmäisen pienten lasten sadun.:) Mukavaa päätyä tekemään jotain yllättävää.

Saman kurssin aikana yllätin itseni näpyttelemällä "minä ja Suomi" -jutusta fragmentaarista proosaa, jossa kaiken lisäksi käytin metatekstiä (eli kun kirjoittaja puhuttelee suoraan lukijaa). Normaalisti inhoan sitä, koska haluan uppoutua tekstin maailmaan. Taitaa olla niin, että tarina valitsee tavan, jolla se haluaa tulla kerrotuksi. Kirjoittaja voi vain nostaa kätensä pystyyn ja todeta, että tällaista tällä kertaa.


Lokakuussa tapahtui paljon. Tähän tilaan saatoin nilkkani, kun juoksin bussiin ehtiäkseni Suomen Kulttuurirahaston apurahainfoon. Tajusin vasta tänään juteltuani puhelimessa kirjoittavan ystäväni kanssa, miten paljon opettajamme meitä tsemppaa.:) Toki aineopiskelijat ovat kaikki hyvin motivoituneita ja tosissaan kirjoittamisen suhteen. Ja varmaan juuri siksi on niin ihanaa, että meitä kannustetaan osallistumaan ties minne.

Joka tapauksessa nilkka on jo kunnossa. Se vääntyi vain hieman, ja vuosien aikana olen oppinut "pintelöinnin" salat niin ihmisten kuin hevosten osalta.;) Toisin sanoen minulla on taipumus venäyttää nilkkani tai lyödä varpaani milloin minnekin. Idealsiteet ja teippi kulkevat mukana reissuissa. Mustelmista ei kannata kysyä, koska en yleensä muista, mistä olen niitä saanut. Kamalan Luonnon kettu on alter egoni.:D


Jalka paketoituna lähdin kaahottamaan (ajoissa on jostain syystä todella vaikeaa lähteä) Kiiski Open Mic -runoiltaan. Kävin lavalla lukemassa lyhyen setin. Tapahtuman loputtua jäimme Jussin kanssa istumaan vielä toiselle lasilliselle opiskelukavereideni kanssa. Nappasin tämän kuvan Elielinaukiolta. Yöllisessä tyhjyydessä on omanlaisensa tunnelma. Toisaalta tyhjyys ei lauantaisin kestä kuin hetken, kunnes seuraava känninen porukka hoippuu ohi.


Kuun lopuksi toisenlaisiin nesteisiin.;) Koulu lahjoitti meille ikiomat termosmukit.:D Tämä helpottaa asioita monissa tilanteissa, vaikka koulussa meillä aineopiskelijoilla onkin oma kahvikerho. Hankimme tummapaahtoiset kaffet ja valmistamme ne itse pressopannulla, jotta ei tarvitsisi turvautua pahaan automaattisumppiin.


Marraskuun alkuun on kuvasta enää muutama tunti.:) Tiedossa lukuhaasteen fiktiolukemista 30 sivua päivässä, sekä NaNoWriMon myötä kirjoittamista. Nämä istuvat täydellisesti yhteen sen kanssa, miten minun pitää opinnoissa ahkeroida. Siksi olenkin ilmoittanut osallistuvani ko. haasteisiin.;)

Lokakuussa olen kuunnellut repeatilla paitsi renessanssimusiikkia myös Thomas Ferseniä.:) Näissä fiiliksissä taustalla soi Thomas Fersenin Monsieur.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Inhimillinen kirjallisuus


Kirjallisuus kuvaa ihmisyyttä. Sen eri puolia, raadollisiakin. Siksi hahmojen ei pidä olla kiiltokuvamaisia.

Kaikesta tästä seuraa, etten sarkastisesti sanottuna ymmärrä, miksi kukaan haluaa kirjoittaa? Viimeisimmän palautteen jälkeen olen joutunut tarkastelemaan keinoja, joilla saan luotua hahmoihini lisää inhimillistä syvyyttä.

Valitettavasti minun täytyy kohdata omasta mielestäni nekin synkät puolet, joita olen tähän asti onnistunut välttämään. En ole edes osannut analysoida demoneitani niin pitkälle, että olisin tiedostanut kaiken, kuten pitää, jos aion kutoa demonini tekstiin.

Tykästyin Voltaire-sitaattiin niin paljon, että minun oli Troyes'ssa pakko tuhlata tuohon sinikantiseen muistikirjaan.:) Eikö muuten Vaahteramäen Eemelilläkin ollut sinikantinen kirjansa? "L'écriture est la peinture de la voix." Tarkoittaa, että kirjoittaminen on äänen maalaamista.

Haluaisin jonkun hienomman kahvimukin, mutta Ikean halpikset ovat käytännöllisiä (ja halpoja). Päiväni ei voi nykyään alkaa ilman kahta kuppia kahvia. Facebookissa oli taannoin kahvimukihaaste, mutta en tietenkään muistanut osallistua siihen, vaikka ystäväni haastoi.:p

Neurootikon työpöydällä tärkeintä on, että itse tietää, missä mikäkin sijaitsee. Jos paperipinoa kaivaa tarpeeksi, sieltä löytyy kyllä kaikki.:) Korvieni välissä näyttää hyvin samanlaiselta. Siksi varmaan tuppaan unohtamaan, mitä olin äsken tekemässä, tai etenkin sen, mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi.

Tehtävälista olisi hyvä apuväline, jos muistaisin katsoa sitä, ja ylipäänsä pystyisin hyppimään hommasta toiseen. Taipumukseni kun on heittäytyä yhteen kerrallaan täysillä. Silloin kaikki muu ärsyttää. Samoin ärsyynnyn herkästi, jos minulla ei ole tarpeeksi menoja tai projekteja. Kuten nyt, kun kärsin univajeesta, ja väsymyksen vuoksi en jaksa touhuta. Ikävä puoli on, että väsyn ja vetäydyn pois maailmasta, jos menoja ja projekteja kertyy liikaa.

Joskus mietin myös, miksi onnistun välillä tahtomattani ärsyttämään toisia ihmisiä, vaikka haluan vain olla kaikkien kaveri?

Taustalla soi Gurvan: Marv Pontkalleg. Se on bretagnelainen kansanlaulu kapinajohtajasta (ja kansansankarista), joka teloitettiin. Gurvanin versio on suosikkini niistä, mitä olen kuunnellut Youtubesta, aina yhtä vetoava. Haluan myös mainostaa artistin omakustannelevyä, jonka tulin taannoin tilanneeksi.:) Levyn biiseistä Char de feu on koekuunneltavissa. Tykkään yhdistelmästä sähkökitaraa, kansanmusiikkisävyjä ja ambientia. Kai se on tämä sekava mieli, johon kaikenlaiset sekametelisopat vetoavat.;)

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kulttuurimatkailua Troyes'ssa


Minä, Jussi, Petteri ja Pietro vuokrasimme Airbnb:n kautta yksiön 1500-luvun talosta Troyes'sta, Ranskan itäpuolelta, suhteellisen läheltä Saksan rajaa. Troyes on Champagnen maakunnan vanha pääkaupunki. Champagnen kreivi avioitui 1100-luvulla Ranskan prinsessa Marien kanssa, ja yhdessä aviopari rahoitti valtakuntansa (Champagne liittyi Ranskaan vasta 1300-luvulla) kulttuurielämää.

Troyes'ssa järjestettiin merkittäviä markkinoita ja kaupunki profiloitui tekstiiliteollisuuden keskukseksi. Uskonpuhdistuksen myötä kaupunkiin juurtui vähemmistöasemaan protestanttinen usko, eivätkä 1500-luvun väkivaltaiset vainot koetelleet asukkaita yhtä julmasti kuin Pariisissa. Champagnen kreivillä oli Vauluisantin museo-oppaan mukaan niin suuri vaikutusvalta vielä keskiajan jälkeenkin, ettei hänen maillaan hääritty mitä tahansa edes uskonsodan merkeissä.

Nykyajan politiikassa Troyes'ssa näyttäisi pitävän valtaa oikeisto ja hyvänä kakkosena Marine le Penin Front National, jonka toimiston ohi kuljimme eräänä päivänä suureen ja hienoon, moderniin kaupunginkirjastoon. Itse asiassa sen nimi oli mediateekki.


Kirjastoon menimme katsomaan vanhojen kirjojen näyttelyä. Tämä on itse asiassa 1800-lukulainen, vaikka Aymonin neljän pojan tarina kuuluu Champagnen ja Ardennien keskiaikaiseen kansanperinteeseen.

Kirjastossa törmäsimme kahteen herrasmieheen, jotka tunsimme Galerie Du Jansanetin runoillasta. Troyes'n kulttuurielämässä vaikuttaa La cité des lettres -yhdistys, joka järjestää mm. runoiltoja ja luovan kirjoittamisen kokoontumisia taidegallerian tiloissa. Esitteensä mukaan he tavoittelevat kirjallisten salonkien henkeä, ja hetken aikaa ryhdyin jo harkitsemaan pysyvää muuttoa Troyes'han.;)

Harmittelin, etten tullut ottaneeksi printtejä runoistani mukaan, mutta onneksi meidän piti kevään lavarunopajassa opetella yksi ulkoa. Ranskalaisten mielestä suomi kuulosti kauniilta ja sointuvalta, sekä istui sonettiin ja ylipäänsä runouden kieleksi hyvin. Yleisön pyynnöstä rustasin pikaisesti toisen tekeleen, lähes täysin vailla paineita onnistua, sillä kukaan ei kuitenkaan ymmärtäisi sanaakaan.:)

Tällainen siitä tuli:


Istun illalla kanavan rannalla
katselen valoja, jotka leikkivät puissa,
lehdet loistavat vasten taivasta,
vihreä sulautuu mustaan.
Katson sinua ja mietin, miten kauan?
Vilkaiset minua, hetken,
katseesi on saniaisen kukka,
virvatuli, leikkiä suonsilmien lomassa.
Vihreää ja mustaa.



Minulla ei valitettavasti ole kuvia Jansanetissa esillä olleista, mielenkiintoisista maalauksista, mutta gallerian Facebook-sivuilla niitä voisi löytyä. Mielestäni sekä siellä, että Maison du Boulangerissa esillä olleissa, eri taiteilijan tauluissa, näkyi historian vaikutus. Ylhäisön muotokuvat ja toisaalta keskiaikaiset millefleurs-taustat. Tämä veistos on eri maata, ja minun oli jostain syystä pakko kuvata se muistoksi galleria Larrivagessa. Toisaalta veistoskin tuntuu jotenkin myyttiseltä, osalta eeppistä tarinaa. Juuri siksi se tekee niin suuren vaikutuksen. Rakastin myös muotokuva- ja millefleurs -tulkintoja.


Musée d'Art modernessa kiinnitin erityisesti huomiota Roger de la Fresnayen kubistiseen tulkintaan Jeanne d'Arcista, vuodelta 1912. Ei sillä, etteikö museossa olisi ollut muitakin vaikuttavia teoksia. Ostin pari postikorttia saadakseni niistä paremmat kuvat kuin digipokkarilla on mahdollista.


Tolkuttoman, lähelle 40 astetta kipuavan, helteen keskellä on mukava istua kanavan rannalla lukemassa.:) Kaupungilla kävellessä oli mukava bongailla erilaisia veistoksia. Kovat lämpöasteet eivät ole tyypillisiä siinä osassa Ranskaa, jossa ihmiset pukeutuvat maalaismaisen epätrendikkäästi ja pari pohjoismaalaista turistia sekoittuu joukkoon.


Kävelystä puheen ollen: entisaikaan miehet ja naiset eivät haaskanneet aikaa. Sanoivat, että Troyes on paitsi tekstiiliteollisuuden, myös lasimaalausten kaupunki. Niitä hankkivat ikkunoittensa koristeeksi kaikki, joilla riitti rahaa. Hôtel de Vauluisantin museossa kuvasin tämän kävellessään kehräävän naisen. Toinen kuva todisti, että myös miehet kehräsivät vastaavalla tavalla. Jussi lähes hihkui riemusta kaikkien neule- ja kudontavälineiden näyttelyssä. Nyt vain pitäisi hankkia värttinä, joita käsittääkseni voisi saada mm. Glimsin talomuseon kaupasta.


Peikot eivät ahkeroineet, vaan ottivat lunkisti mallia lukevasta naisesta. Kuvasin niiden rentoutumista Hôtel de Vauluisantin edustalla.


Oikeastaanhan kaikki on turhaa, koska ihminen kuolee, opettaa meille Damien Lhomme maalauksellaan. Jostain syystä pidän kovasti 1600-luvun Vanité-asetelmista. Tämä löytyy Musée Saint-Loupista, joka yhdistää luonnontieteitä, klassista taidetta, sekä arkeologiaa.

Tietenkin minuun vetoaa barokin goottilainen estetiikka, vaikka varmaan mustapukuiset, massiivisissa kirkoissa viihtyvät ihmiset strutsinsulkiensa, valuvien kynttilöiden, paksun sametin ja pääkallojen kera olisivat pitäneet koko goottilaisuutta rappiollisena turhuutena. Tärkeämpää Vanitéssa taitaa kuitenkin olla tieteiden ja taiteiden asettaminen nautinnoiksi. Myös Michel de Montaigne rinnasti Esseissään lukemisen ja kirjoittamisen seksiin, viiniin ja hyvään ruokaan.

Montaigne kirjoitti ajattelevansa kuolemaa päivittäin, ja olevansa kiitollinen jokaisesta aamusta, jona saa herätä elossa. Vanitén tarkoitus on muistuttaa ihmistä kuolevaisuudesta ja nautintojen turhuudesta. Siitä huolimatta oppineet ovat harrastaneet nautintojaan, ja kuka muu muka arvostaisi lukemista ja kirjoittamista, tiedettä ja taidetta yhtä korkealle kuin se, joka niitä osaa harrastaa? Ts. miksi kukaan muu kuin oppinut nautiskelija saisi jotain irti Vanité-maalauksesta? Tavalliselle kansalle asia on yhdentekevä.


Käsi pystyyn, kuka hyppelee sisäisesti huikeasta riemusta, kun löytää antikvariaatin hyllystä historiateoksen, joka on painettu vuonna 1652?:D Otin sen käteeni ja katsoin. Vilkaisin myös hintaa, 200 €. Himotti, mutta en antanut turhuuden viettelykselle periksi.;)

Yhden kalliin ja tavattoman harvinaisen (ainakin suomalaisesta näkökulmasta) kirjan sijasta tuhlasin divareissa rahaa uudempiin teoksiin. Hankin pari kansanperinnekirjaa, Troyes'n ja Champagnen historiaa, ynnä muuta. Kotona eksyin tietenkin piakkoin kirjastoon kasvattamaan luettavien vuorta. Huokaus.


Mutta onpahan se suloisen näköinen kauppa, antikvariaatti Au Point du Jour.


Le Petit Troyen sijaitsi lähempänä "kotikatuamme", mutta onnistuin käymään siellä vain kerran.:) Mikä on positiivista ajatellen, että meidän piti mahduttaa matkalaukkuihin myös viiniä, hieman kahvia ja rillette-purkkeja. Monoprix-markettiketju myy niitä gourmet-sarjassaan, siis tavallisina, kaupan omina säilykkeinä.


Muutamana iltana herkuttelimme perinnemakkaralla, boudin blancilla, jonka nimen mukainen väri tulee maidosta. Hankimme niitäkin marketista ja kaveriksi perunaa. Kuulin viimeisenä iltana ravintolan tarjoilijalta, että Champagnessa syödään paljon perunaa, "se on meidän kaalimme", tarjoilija sanoi. Ja suomalainen viihtyy.:) Jussi sai myös kerättyä viinikirjaansa monta uutta merkintää, jotain harvinaisempiakin rypälelajeja.


Crêperie La Tourellessa söimme lounaaksi galetit, eli tattarijauhoon leivotut suolaiset letut, joiden sisään oli juustolla höystetty lohta ja perunaa. Nappasin kuvan Maison du Boulangerin yläkerrasta.


Monesti olen kutsunut Troyes'ta nimellä renessanssi-elämyspuisto. Ruelle des Chats on siitä paras esimerkki, aito kuja 1500-luvulta, jolloin kaupunki suuren tulipalon jälkeen rakennettiin uudelleen. Valitettavasti se on öisin varsin tehokkaasti valaistu, joten hämyisään tunnelmaan täytyy etsiytyä muualle.

Vaikka eihän taivastakaan pysty enää näkemään kuten entisajan ihmiset, ellei pääse jonnekin, mihin kaupunkien valosaaste ei yllä. Kerran olen avomerellä, tavallisella ruotsinristeilyllä, nähnyt taivaan todella sellaisena kuin se on. Minulla ei ole kuvia, mutta talletin näyn ikuisesti mieleeni. Enkä tiedä, miten pimeää kirkkaalla ilmalla lopulta oli aikaan ennen sähkövaloja? Taivas on tupaten täynnä tähtiä.


Troyes'n yössä taivas oli pilvinen ja kaupungin valot hohtivat kirkkaina. Kaupunkilaiset ulkoilivat vielä lähellä puolta yötä, kuten mekin. Lämpötila laski hämärän tultua siedettäväksi. Keskiaikainen katedraali näyttää huikealta vasten pimeyttä. Minkä voi käsittää vertauskuvallisesti, jos haluaa, itse pysyttelen jääräpäisesti ateistina.

Olkoonkin, että meitä taidettiin luulla kunnon katolisiksi, koska päiväsaikaan ihoni ei kestä aurinkoa, enkä jaksa aina levittää tehokkaita rasvoja. Siksi saatan pukeutua peittävästi. Hirmuhelteillä katedraalissa oli taivaallisen viileää, joten hengasimme siellä melko pitkään kuuntelemassa urkumusiikkia ennen kuin haimme lounaspatonkiateriat. (Katedraalia vastapäätä oli mielestämme kaupungin paras leipomo.) Lisäksi osaamme käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla. Vahtimestari hymyili meille. Sillä lailla hengenheimolaiseen tapaan.


Eräänä päivänä söimme patonkilounasta ja joimme virkistävää roséta Jardin des Innocentsin keskiaikaisessa puutarhassa toisen, pienemmän kirkon kupeessa. Kolmannessa kirkossa kävimme kuuntelemassa barokkimusiikkikonsertin. Erittäin vaikuttavaa, varsinkin kun orkesteri hyppäsi välillä renessanssin puolelle.:)


Kehuttava on näitä "kotikadun" näkymiäkin.:) Ikkunasta sai päivät pääksytysten katsella Maison de l'Outil et de la Pensée Ouvrieren seinää, tiivistetymmin työkalumuseota. Kävimme toki sisälläkin, olimmehan ostaneet Pass Troyes't turistitoimistosta. Niillä pääsi kaikkiin museoihin ja sai vielä pikkukivaa kaupan päälle, kuten lyhyen elokuvanäytöksen kaupungin historiasta.

Vink, vink, Troyes'ssa puhutaan laajalti englantia, vaikka me lähdimme matkaan tarkoituksena saada 10 päivän ranskan kielikylpy. Lento Pariisiin, RER-junalla Gare du Nordille, kävellen tai metrolla Gare de l'Estille, ja sieltä suora junayhteys vie perille. Tours on Ranskassa toinen mainio kaupunki, eri suunnalla, mutta vielä helpomman yhteyden päässä: lentokentältä menee TGV-juna. Palaan varmasti vielä myös toissa kesän Toursin reissun valokuviin - seuratkaa tageja.


Lentomatkalla Suomeen näin auringonlaskun pilvien yläpuolelta. Silloin pilvillä todella oli kultareunukset.

Taustalla soi Tri Yannin kokoelmalevy Spotifyssa, mutta aivan erityisesti myyttinen Korydwen et le Rouge de Kenholl, joka tosin kuuluu Bretagnen / kelttiläiseen kansanperinteeseen.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Poetry Jameilla Cafe Mascotissa

Helsinki Poetry Connection järjesti Poetry Jam -tapahtuman Cafe Mascotissa, Helsingin Kalliossa. Minä, Jussi ja ystävämme löysimme mukavan sohvannurkan, ja istuimme hyvän osan iltaa runotunnelmissa.:)


Runoilloissa on ihana noudattaa stereotypioita ja siemailla punkkua. Asu: takki kierrätyskeskuksen ilmaisvaatteista, paita KappAhlista, hame itse ommeltu vanhasta kankaasta. Kirpparilta mukaan tarttuneet, puna-valkopilkulliset tennarit ei näy kuvassa, ja aidon 70-lukulaisen kukkahuivin (sukuperintöä) olin riisunut, koska se on varsin lämmin asuste.

Vaikeaa poseerata, kun on itse tottunut heilumaan kameran takana. Ilme on taas vähän tuollainen, että minne sä Jussi tähtäilet.;)


Esiintymässä oli eräs Nuoren Voiman Liiton runokilpailun debytanteista, Rauno Riekki.


Pöytäseurueen juomat - kolme punkkua ja yksi cokis.


Alkuiltaa Karhupuiston kulmalla. Huomion kiinnitti jännä kiviaita.


Lähdettyämme Mascotista kävelimme Töölönlahdelle, jossa sumu ja laskeva aurinko tekivät maisemasta jotenkin sadunomaisen.


Ilta-auringon viimeinen hehku loisti Paasitornille päin.


Kuin pisteenä i:n päälle löysin lyhtypylväästä katutaidetta.:) Eikö runojen suhteen voisi muutenkin tehdä bookcrossingia tai geokätköilyä vastaavan systeemin, jossa taidetta kätkettäisiin löydettäväksi, ja paikat voisi merkata sivustolle? Tällaista tuli mieleen.

Tämän runon pystyy lukemaan netissä, se on png-tiedostona täällä. Poiminta on Luisa-Claudia Sovijärven vapaasti jaossa olevasta teoksesta Avaruuskaupunki.

Taustalla soi Phil Collins: Can't Turn Back The Years

torstai 21. toukokuuta 2015

Blogin pääjehu(t) esittäytyy

Tervetuloa uusvanhan, siloisenkarhean blogini äärelle! Olen viettänyt netissä aikaa vuodesta 1996 alkaen, tehnyt nettisivuja sekä blogannut satunnaista löpinää elämästäni ja viimeksi postaillut luovia projektejani Luovaan Luolaan. Yhteistyö Jussin kanssa jatkuu toki edelleen, mutta blogistaniassa uudet haasteet houkuttelee.:)

Paperinmakuisia mustetahroja lupaa toteuttaa luovaa lifestylea. Ulkoasu on omaa käsialaani: taustaksi skannasin kahvilla värjätyn paperin, otsikon valokuvan näppäsin Chinonissa, Ranskassa, vuonna 2013.


Opiskelen päätoimisesti kirjoittamista kansanopistossa. Ensimmäinen vuosi on nyt onnellisesti takana ja kirjoittamisen perusopintojen kokonaisarvosana koossa. Vuoden kohokohtiin kuului opintomatka Oxfordiin, Englantiin, ja tämä peiliselfie syntyi Ashmolean-museon toilettihopeita* tarkastellessa.

* Wanhan ajan ylimystön kaunistautumisvälineistöä. Veikkaan, että monelle modernillekin muotibloggarille menettelisi muovisten meikkipurkkien korvikkeeksi.

Oma kuontaloni on vaihtelun vuoksi / rahapulassa / koska ei ikinä tunnu olevan aikaa varata kampaajakäyntiä saanut kasvaa pitkäksi. Oikeastaan kampaajalla käyminen on aina tuntunut ahdistavalta. En ensinnäkään tiedä, mistä pitäisi puhua. Toisekseen aika harva kampaaja on samalla aaltopituudella hiusteni pituudesta: ettei sillä ole niin väliä, kasvava luonnonvara, jne. Pitkään pidin vaihtelevan mittaista siiliä. Hiukseni ovat sellaista paksua ja liukaspintaista laatua, että lyhyinä ne nousevat pystyyn. Kun on rivot ajatukset, tukkakin seisoo päässä.

Sivumennen sanoen teinigoottimenneisyydessäni yritin värjätä hiukseni mustiksi. Käytin kestoväriä, joka pysyi yhden viikonlopun ajan. Ystävät lohduttivat, ettei kukaan oikeastaan edes huomaa, mutta minä tiedän. Tukkani ei ole luonnostaan musta, vaan tummanruskea. Traagista, jos yrittää parhaansa mukaan ryhtyä vampyyriksi.


Hiusasiat tulvivat mieleni syvistä syövereistä, kun sain vuonna 2014 tädiltäni matkaseuraksi Petteri-peikon. Se on reissannut ympäri maailmaa aikoinaan mm. matkaoppaana työskennelleen tätini kanssa monen vuosikymmenen ajan, ja pääsee nyt edelleen koluamaan uusia kulmia.:)

Ryhdyin heti Pariisissa käyttämään Petteriä selfieiden näppäilyyn.:D Sen kuontalo muistuttaa elävästi omaani etenkin sellaisina aamuina, kun olen nukahtanut hiukset märkinä. Toki Petteri esiintyy kuvissa edukseen aivan omana, peikkomaisena itsenään - mutta aina parempi, jos asioista löytyy useampia merkityksiä.

Tässä kuvassa Petteri poseeraa minun ja Jussin pariisilaisesta supermarketista ostamiemme herkkujen kanssa: kolmea lajia juustoa, hanhi- ja ankka-rilletteä, patonki, persikoita, hyvää kivennäisvettä, täyteläistä punaviiniä, arabica-kahvia, Jussin suklaaleivos ja oma piispanmunkin kaltainen leivokseni. Olen nimittäin allerginen suklaalle.

Kenties minusta sittenkin tuli vampyyri, koska ihoni on herkkä auringonvalolle, sekä olen allerginen nikkelille ja suklaalle.;) Jälkimmäiset korvatkoon hopean ja valkosipulin.

Allergioita minulta toki löytyy muitakin, ja niiden ansiosta olen oppinut arvostamaan hyvää, yksinkertaista ruokaa. Ranskalaiset lykkäävät rillette-säilykkeeseen vain suolaa ja pippuria (ja runsaasti kyseisen eläimen omaa rasvaa), mutta se maistuu todella erinomaiselta patongin ja viinin kanssa.

Tavattoman aurinkoista loppukevättä kaikille teille, jotka eksyitte blogiini!<3

Follow my blog with Bloglovin

Taustalla soi Indochine: J'ai demandé à la lune