Heinäkuun pienet ilot

Heinäkuun saldo.:) Sain viimein luettua Aki Raatikaisen Kristallikuninkaan. Keltaiset laput ovat minigolf-tulokset veljenpoikani kanssa pelaamaltamme radalta. Why so Myrtsi? Myyrmäen taiteiden yön suunnittelu on edistynyt, siitä myöhemmin. Itse alusta asti tekemäni muistikirja on täyttynyt ehkä puolilleen.

Muistikirjan papereita en tosin tehnyt itse, ovat tavallista A4:sta.;) Neuloin ne vihkonipuiksi ja vihkoniput yhteen jo toukokuussa. Suunnittelin aivan toisenlaista kantta, mutta ennen Ranskan reissua tuli kiire saada valmista. Siksi laitoin kansipahviksi akryyliväreillä pari vuotta sitten vanhan paperilehtiön kannelle maalaamani syysfiilisteoksen. Reunoiksi läiskin askartelukirpputorilta hankkimiani nahankappaleita. Kyllä tämä ensimmäinen yritelmä omaan käyttöön kelpaa.:)

Arkipäivän taidekokemuksia leikkipuistossa.:) Kun lapsella ei ole leluja mukana ja aika käy tylsäksi, täytyy ankeampana aikana lapsuutensa viettäneen tädin muistuttaa, että ympäristö on täynnä puuhavälineitä. Tai no, tädillä on leluna kamera.;) Käsin kasattua linnaa reunustaa vallihauta, huipulla hulmuaa viiri, ja muurit on kuorrutetty tykeillä. Varsin tehokas puolustus tässä palatsissa.

Itse asiassa katsoimme juuri YLE:ltä tulleen ohjelman, muisteluita lapsuudesta 80-luvulla. Itselläni tulee ensimmäisenä mieleen tuon ohjelman jälkeen siinäkin mainittu ydinpommien pelko, rauhanmarssit, Tshernobyl, Kekkosen kuolema ja häntähattu. Sellainen tekoturkismyssy, missä on häntä. Muistan, miten olin aloittanut koulun ja tulin kotiin kiertokautta. Kävelin naapuruston pensaiden suojissa ja söin rusinoita pienestä askista. Pyöräilin kesäisin paljon ja kävin joskus kiskalla ostamassa Mac-mehujään. Talvella hiihdettiin ja luisteltiin. Urheilukisoja katsottiin koko perheen voimin. Hämmästyttävää oikeastaan, että nykyään en voisi tietää juuri mitään tylsempää tv-ohjelmaa kuin vaikka hiihto tai juoksu.

Tuo oli vasta pintaraapaisu aiheesta, erään friikin kasvutarinasta.;) Hauskaa kyllä, opin lapsena myös kierrättämään. Kävimme kirppareilla ja kierrätystoreilla. Vanhempani vastustivat turhaa kulutusta aikana, jolloin muotia olivat Levikset ja purkkarit (purjehduskengät). Toisaalta meille myös tuli ensimmäinen tietokone joskus vuonna -85, ja kun minä olin ilmoittautunut koulun Logo-kerhoon (jossa opittiin ohjelmoimalla liikuttamaan kilpikonnaa), muutama muukin tyttö uskaltautui. Tosin kuten urheilukisojen suhteen, tässä on mutta: en ymmärrä koodaamisesta mitään, vaikka olen sitä opetellut.;) Jääköön niille, joilta looginen ajattelu sujuu ketterämmin.

Ajankohtainen graffiti leikkipuiston penkillä.:) Paljon parempi tägi muuten kuin "X kävi täällä", vaikka jälkimmäinen on toki osa huikean pitkää historiaa. Viikinkidokkarin mukaan yksi pohjanmies tägitti kirkon parven kaiteen Konstantinopolissa, ja Ranskasta löytyy kaiverruksia linnojen seiniltä.

Inhimillinen kirjallisuus

Kirjallisuus kuvaa ihmisyyttä. Sen eri puolia, raadollisiakin. Siksi hahmojen ei pidä olla kiiltokuvamaisia.

Kaikesta tästä seuraa, etten sarkastisesti sanottuna ymmärrä, miksi kukaan haluaa kirjoittaa? Viimeisimmän palautteen jälkeen olen joutunut tarkastelemaan keinoja, joilla saan luotua hahmoihini lisää inhimillistä syvyyttä.

Valitettavasti minun täytyy kohdata omasta mielestäni nekin synkät puolet, joita olen tähän asti onnistunut välttämään. En ole edes osannut analysoida demoneitani niin pitkälle, että olisin tiedostanut kaiken, kuten pitää, jos aion kutoa demonini tekstiin.

Tykästyin Voltaire-sitaattiin niin paljon, että minun oli Troyes'ssa pakko tuhlata tuohon sinikantiseen muistikirjaan.:) Eikö muuten Vaahteramäen Eemelilläkin ollut sinikantinen kirjansa? "L'écriture est la peinture de la voix." Tarkoittaa, että kirjoittaminen on äänen maalaamista.

Haluaisin jonkun hienomman kahvimukin, mutta Ikean halpikset ovat käytännöllisiä (ja halpoja). Päiväni ei voi nykyään alkaa ilman kahta kuppia kahvia. Facebookissa oli taannoin kahvimukihaaste, mutta en tietenkään muistanut osallistua siihen, vaikka ystäväni haastoi.:p

Neurootikon työpöydällä tärkeintä on, että itse tietää, missä mikäkin sijaitsee. Jos paperipinoa kaivaa tarpeeksi, sieltä löytyy kyllä kaikki.:) Korvieni välissä näyttää hyvin samanlaiselta. Siksi varmaan tuppaan unohtamaan, mitä olin äsken tekemässä, tai etenkin sen, mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi.

Tehtävälista olisi hyvä apuväline, jos muistaisin katsoa sitä, ja ylipäänsä pystyisin hyppimään hommasta toiseen. Taipumukseni kun on heittäytyä yhteen kerrallaan täysillä. Silloin kaikki muu ärsyttää. Samoin ärsyynnyn herkästi, jos minulla ei ole tarpeeksi menoja tai projekteja. Kuten nyt, kun kärsin univajeesta, ja väsymyksen vuoksi en jaksa touhuta. Ikävä puoli on, että väsyn ja vetäydyn pois maailmasta, jos menoja ja projekteja kertyy liikaa.

Joskus mietin myös, miksi onnistun välillä tahtomattani ärsyttämään toisia ihmisiä, vaikka haluan vain olla kaikkien kaveri?

Taustalla soi Gurvan: Marv Pontkalleg. Se on bretagnelainen kansanlaulu kapinajohtajasta (ja kansansankarista), joka teloitettiin. Gurvanin versio on suosikkini niistä, mitä olen kuunnellut Youtubesta, aina yhtä vetoava. Haluan myös mainostaa artistin omakustannelevyä, jonka tulin taannoin tilanneeksi.:) Levyn biiseistä Char de feu on koekuunneltavissa. Tykkään yhdistelmästä sähkökitaraa, kansanmusiikkisävyjä ja ambientia. Kai se on tämä sekava mieli, johon kaikenlaiset sekametelisopat vetoavat.;)