Kuvakulma on vähän hassu, mutta tässä pääkohteena onkin Jussin tekemä villapaita.:D Oikeasti hän sai sen valmiiksi jo viime vuonna, esittely vain on unohtunut.;) Ilmeisesti Jussi on suomalaiseksi mieheksi harvinainen tapaus siinä, että hän on ihan itsenäisesti löytänyt neuleharrastuksen. Puseron ohje Ravelry-sivustolla.
Ryhdyin taannoin kokeilemaan lettejä, tässä niitä on kaksi, ja solmittu yhteen, mutta en tiedä kauanko vielä jaksan pitkiä hiuksia. Mikäli se ketä kiinnostaa, pitsinen irtokaulus on Zizziltä, hame S.Oliverin Haloselta ja kengät Eccon. Tämä yhdistelmä on kenties liikaa kuorotyttömäinen, mutta kuvauspäivänä satoi räntää & rakeita ja muutenkin olo sellainen, että olisi tehnyt mieli vain käpertyä johonkin koloon.;)
Viime ajat on menneet väsyneissä fiiliksissä. Olen jättänyt väliin joitain kiinnostavia tapahtumia, mutta pari näytelmää tuli kuitenkin nähtyä. Ensinnäkin Valmennetaan varas, johon on vielä torstaina yksi näytös. Hauska, hyvin toteutettu esitys Malmin työväentalolla. Yksi entinen opiskelukaverini on mukana produktiossa, jota voisi luonnehtia perinteiseksi, suhteellisen kiltiksi komediaksi.
Seuraava näytelmä oli koululla, eli Työväen Akatemiassa, Kuningatar K. Siitä on vielä kolme näytöstä jäljellä toukokuun alussa - suosittelen! Esitys on loistavasti näytelty, rohkea ja virkistävä, kiehtova versiointi kuningatar Kristiinan elämäkerrasta. Esiintyjinä teatterilinjan opiskelijoita.
En ole vielä nähnyt Tyttökuningasta, joten en osaa verrata elokuvaa ja näytelmää, mutta veikkaisin, että ovat täysin erilaiset. Näytelmässä puvustus ja lavastus oli hyvin pelkistettyä, ja draaman johtomotiivina ankerias. Sitä ei voi silti moittia itsetarkoituksellisen modernisoiduksi tai taiteelliseksi kikkailuksi, vaan kyse oli intensiivisestä ihmissuhdekuvauksesta ja kasvutarinasta.
Teatterilinjalla on myös toinen näytelmä, Juhannusyön uni, jota olemme menossa katsomaan myöhemmin.:) Siitä on vielä muutama näytös jäljellä.
EDIT: Kävimme katsomassa Juhannusyön unen, joka oli myös hieno esitys.:)
Kävin Jussin ja ystäväni Rikun kanssa viime perjantaina Poesian pop up -runokaupassa Lasipalatsissa. Valitettavasti kauppa sulkeutui jo 13.12. Perjantain erityisohjelmana oli Antti Salmisen esiintyminen. En osaa sanoa, mitä ajattelen hänen teeseistään, mutta taiteen eläminen iskee.:) Tosin jo 1600-luvun runoilijat elivät omaa taidettaan, ja kirjoittivat kirjeensäkin runomitassa.
En tosin ole tältä taiteeni elämiseltä ehtinyt kirjoittaa blogiakaan ennen kuin nyt. Koulu loppui ja aloitin joululoman, joka tosin tarkoittaa edelleen taiteen elämistä. Silmäilin läpi Milan Kunderan Romaanin taiteen, jonka ensimmäisestä luvusta pidin tiistaina romaanikurssilla lyhyen esitelmän. Toki sen luvun luin hyvin tarkasti. Koulutyöt tuppaavat aiheuttamaan stressiä, koska keskityn kaikkeen. Tällä hetkellä voisin mieluummin teoretisoida siitä, miten asiat tarvitsevat vastapainonsa. Haluaisin mieluummin leipoa kuin perehtyä pariin esseeseen.
Asuuni kuului edelleen Varustelekan villapaita, johon olen todella ihastunut. Sen alle puin äitini vanhan kaulurin, ja päälle samoin äitini vanhan huivin. Aitoa -70-lukua.:) Hame on takavuosien hankintoja Ellokselta, vyö paitamekostani, kengät Eccon. Liian usein taittuneet, vääntyneet ja väsyneet ongelmanilkkani vaativat hyvät kengät, ja haluan muutenkin panostaa sellaisiin, joilla oikeasti pystyy kävelemään.
Käytin samaa asua lauantaina, jolloin osallistuin Jussin ja ystäväni Lauran kanssa WSOY:n järjestämään erityisherkkyys-iltapäivään. Anja Snellman puhui siellä kirjastaan Antautuminen. Luin sen heti viikonlopun aikana ja tykkäsin, vaikka Snellmanin kokemukset eivät täysin resonoi minun kokemuksiini. En ole koskaan ollut aivan niin arka, itkuherkkä tai eristäytyvä. Mutta jokainen erityisherkkäkin on yksilö.
Vilkuilin tänään päivällä Julia Cameronin kirjaa Tyhjän paperin nautinto ja mietiskelin sitä, miten en tällä kertaa voi innostua vapauttavaksi tarkoitetuista neuvoista. Ensinnäkin olen totaalisen ihastunut Peter Elbow'n myötätuntoisen viisaaseen teokseen Writing with Power. Ajatukset ovat paljolti samoja, koska Peter Elbow opetti Natalie Goldbergia, joka opetti Julia Cameronia. Pidän silti Elbow'n kokonaisvaltaisesta otteesta kirjoittamiseen, sekä hänen kirjoitustyylistään. Toisekseen taidan olla edistynyt niin pitkälle, että pystyn ymmärtämään omaa kirjoitusprosessiani. Jokainen on siinäkin suhteessa yksilö.
Olennainen oivallukseni on, että tarvitsen aikaa rauhoittua. En pysty työstämään tekstiä - toki vähän lajista ja tarkoituksesta riippuen - missä tahansa, milloin tahansa. Se ei onnistu siksikään, että tarvitsen ympärilleni rauhallista tilaa. Mutta myös ihan konkreettista rauhoittumista, kierroksilta palautumista. Kierroksilla käyminen auttaa minua hyörimään ja pyörimään, hoitamaan asioita, olemaan jotain aivan muuta kuin "stereotyyppinen" erityisherkkä. Mitä enemmän käyn kierroksilla, sitä vaikeampaa minun on keskittyä luoviin prosesseihin.
Erityisherkkyystapahtumasta lähtiessä kuljimme Kansallismuseon ohi ja poikkesimme joulukuusimetsään.:) Se on ilmainen ja auki tammikuun alkuun saakka. Suosittelen! Eri tahot olivat koristelleet jokaisen kuusen: aika monta koululuokkaa näytti osallistuneen, mutta myös työväenopiston ryhmä, sekä puuseppä. Koristeista sai valtavasti ideoita siihen, miten paljon voi tehdä itse. Toki minulla on jo ennestään projekteja varastossa loppuelämäksi...
Jopa viilipurkeista saa tällä tavoin laitettuna varsin näyttäviä koristeita.:) Parissa kuusessa oli käytetty CD-levyjä, yhteen tehty rusetteja mustista jätesäkeistä. Tämän naapurissa on itse asiassa palloja, jotka on taiteltu ja ommeltu kahvipaketeista. Toisaalla oli perinteisiä lankatupsuja. Erikoisin, ja sekin varsin näyttävä, koristeketju oli punottu/virkattu muovipussin suikaleista. Näin myös vanhan ajan paperipyörylöistä koostettua ketjua, jollaista olen tehnyt lapsena. "Taikataikinasta" (ja toinen ohje) ei tainnut olla yhdessäkään väsätty koristeita, mutta se tuskin kestäisi ulkoilmassa.
Tyllikankaasta leikattu hörsellys näytti mukavan aavemaiselta pimenevässä iltapäivässä.:) Pidän siitä, että talvi on leuto, kuten tänä vuonna tähän asti. Aikaisin laskeutuvaan pimeyteen ei silti totu koskaan. Onneksi valo voittaa taas pian. Ja Poesian pop up -kaupasta ostamani Rimbaudin runojen kokoelma istuu pimeyden keskelle mitä parhaimmin.
Töölönlahden toisella puolen valot loistivat tyyneen pintaan. Näimme myös kokonaisen joutsenperheen, vanhemmat ja neljä viime kesän poikasta. Piisami vilisti rannassa, ja sorsaparvi kärkkyi ruokaa. Toinen aikuisista joutsenista alkoi vaikuttaa agressiiviselta, joten lähdimme kävelemään eteenpäin.
Ensi vuodelle harkitsemme hankkia museokortit, koska niin moni on sitä suositellut. Minulla on astmaatikon vuosimaksullinen uimakortti, jota olen kyllä käyttänyt, mutta jalkakramppien ja vaihtelevan terveystilanteen vuoksi uiminen on jäänyt ikävän vähiin. Museoissa rampatessa tulisi ainakin käveltyä. Kotimaastot ovat kivoja, mutta käyvät tylsäksi pidemmän päälle, ja keväällä on siitepölyjen vuoksi hankalaa. Kuka sanoi, ettei kulttuuri- ja liikuntaharrastuksia voi yhdistää?;)
Uiminen ja luonnossa kävely ovat pari sellaista juttua, jotka rauhoittavat mieltäni. Toisaalta saan energiaa uusista elämyksistä ja mukavien ihmisten tapaamisesta. Vaikkapa leipominen toimii vastapainona älyllisille asioille. Näitäkin täytyy miettiä, jotta jaksan sitä taiteelleni elämistä.:p Juuri nyt ajatus kirjoittamisesta saa elimistöni reagoimaan aivan liian rajusti, joten todellakin tarvitsen sitä rauhoittumista.
Taustalla soi Spotifyssa Thomas Fersenin albumi C'est du Limoges, ja siitä erityisesti Pégase:
Näissä tunnelmissa kuukausi alkoi.:) Syynäsin tarkasti irtokarkkien valmistusaineet, ja todella pitkästä aikaa uskaltauduin kokeilemaan. En vieläkään tiedä, mikä karkeissa aiheuttaa allergiaa. Epäilen jotain väriainetta, joka todennäköisesti kuuluu punaisiin tai keltaisiin. Joka tapauksessa punaviini ja karkit on toimiva yhdistelmä.;)
Aloitin ykkösjaksossa kirjallisuustieteen opinnot, joita jatkan ensi vuonna. Peruskurssin tutkielman tein Pervot pidot -kirjan artikkeleiden pohjalta. Tarkastelin historiallista fiktiota queer-näkökulmasta. Lehti puolestaan kuului kirjoittajana kasvamisen kurssin harjoitustehtävään. Sen tuloksena tulin kirjoittaneeksi elämäni ensimmäisen pienten lasten sadun.:) Mukavaa päätyä tekemään jotain yllättävää.
Saman kurssin aikana yllätin itseni näpyttelemällä "minä ja Suomi" -jutusta fragmentaarista proosaa, jossa kaiken lisäksi käytin metatekstiä (eli kun kirjoittaja puhuttelee suoraan lukijaa). Normaalisti inhoan sitä, koska haluan uppoutua tekstin maailmaan. Taitaa olla niin, että tarina valitsee tavan, jolla se haluaa tulla kerrotuksi. Kirjoittaja voi vain nostaa kätensä pystyyn ja todeta, että tällaista tällä kertaa.
Lokakuussa tapahtui paljon. Tähän tilaan saatoin nilkkani, kun juoksin bussiin ehtiäkseni Suomen Kulttuurirahaston apurahainfoon. Tajusin vasta tänään juteltuani puhelimessa kirjoittavan ystäväni kanssa, miten paljon opettajamme meitä tsemppaa.:) Toki aineopiskelijat ovat kaikki hyvin motivoituneita ja tosissaan kirjoittamisen suhteen. Ja varmaan juuri siksi on niin ihanaa, että meitä kannustetaan osallistumaan ties minne.
Joka tapauksessa nilkka on jo kunnossa. Se vääntyi vain hieman, ja vuosien aikana olen oppinut "pintelöinnin" salat niin ihmisten kuin hevosten osalta.;) Toisin sanoen minulla on taipumus venäyttää nilkkani tai lyödä varpaani milloin minnekin. Idealsiteet ja teippi kulkevat mukana reissuissa. Mustelmista ei kannata kysyä, koska en yleensä muista, mistä olen niitä saanut. Kamalan Luonnon kettu on alter egoni.:D
Jalka paketoituna lähdin kaahottamaan (ajoissa on jostain syystä todella vaikeaa lähteä) Kiiski Open Mic -runoiltaan. Kävin lavalla lukemassa lyhyen setin. Tapahtuman loputtua jäimme Jussin kanssa istumaan vielä toiselle lasilliselle opiskelukavereideni kanssa. Nappasin tämän kuvan Elielinaukiolta. Yöllisessä tyhjyydessä on omanlaisensa tunnelma. Toisaalta tyhjyys ei lauantaisin kestä kuin hetken, kunnes seuraava känninen porukka hoippuu ohi.
Kuun lopuksi toisenlaisiin nesteisiin.;) Koulu lahjoitti meille ikiomat termosmukit.:D Tämä helpottaa asioita monissa tilanteissa, vaikka koulussa meillä aineopiskelijoilla onkin oma kahvikerho. Hankimme tummapaahtoiset kaffet ja valmistamme ne itse pressopannulla, jotta ei tarvitsisi turvautua pahaan automaattisumppiin.
Marraskuun alkuun on kuvasta enää muutama tunti.:) Tiedossa lukuhaasteen fiktiolukemista 30 sivua päivässä, sekä NaNoWriMon myötä kirjoittamista. Nämä istuvat täydellisesti yhteen sen kanssa, miten minun pitää opinnoissa ahkeroida. Siksi olenkin ilmoittanut osallistuvani ko. haasteisiin.;)
Lokakuussa olen kuunnellut repeatilla paitsi renessanssimusiikkia myös Thomas Ferseniä.:) Näissä fiiliksissä taustalla soi Thomas Fersenin Monsieur.
Olen liian helposti suostuteltavissa kokeilemaan uusia asioita. Siksi lähdin Jamien ja Jussin kanssa ensimmäistä kertaa elämässäni Linnanmäen Valokarnevaaleille sen sijaan, että olisin tehnyt järkevän valinnan ja pysynyt kotona kirjoittamassa opiskeluesseetä. Kirjoittamisen aineopintojen lisäksi suoritan kirjallisuustieteen perusopintoja. Koulusta löytää kuitenkin niin kiinnostavaa porukkaa, että sosiaalisuus tuppaa voittamaan velvollisuudet.;)
Näkymä Panorama-tornista, vai Helsinki-torniko se nykyään on? Joka tapauksessa kävimme ihailemassa näköaloja.
Maan tasalta, aukiolla Vekkulan edustalla, näytti tällaiselta.:) Väkeä riitti tungokseksi asti, vaikka tässä on suhteellisen väljää. Emme käyneet muissa laitteissa kuin tornissa. Itse mieluummin varaan Lintsiin yhden kokonaisen kesäpäivän, jolloin voi riekkua antaumuksella.
Vaikka kuvat Helsinkiin päin epäonnistuivat, tornista löytyi kuvaavaa runoutta.:)
"Kauppatorilla kirkuu turisti,
lokilla käy munkki
käteisellä ostettu."
Taustalla soi Jamien Face-postauksen kautta löytämäni We Plants Are Happy Plants: Way Of The Wizard. Sopii tunnelmaan, koska olen juuri nyt tavattoman onnellinen sekä kiinnostavista opinnoistani, ihanista opettajistani, että inspiroivista opiskelukavereistani.<3 Syksy on nykyään suosikkivuodenaikani, värit kaikkialla kauniita, ja aamuisin riittää vielä valoa. Elämä tuntuu kerta kaikkiaan täydelliseltä juuri nyt, huolimatta kierroksilla käymisestä ja muista pienistä vastuksista.:)
Paljon on vettä virrannut ajatusten joessa sen jälkeen, kun tein nämä ATC:t. Korttiaskartelu on yksi tapani jäsentää mielen virtaa kirjoittamisen suhteen - ja muutenkin. Olen väsännyt ATC:tä myös sairauksista.
NaNoWriMon aika koittaa taas marraskuussa. Suosittelen kaikille, jotka haluavat vapauttaa luovuuttaan kirjoittajina.:) Puhun asiasta nyt, koska tässä olisi jokunen kuukausi aikaa valmistautua. Luoda tarinan runko, jne. Ideana on siis kirjoittaa romaanikäsis kuukaudessa, mutta ei se niin justiinsa ole. Eli kaikki säännöt, mitä sivustolta löytyvät, on tarkoitettu rikottaviksi.:)
Pohjimmainen idea tuossa haasteessa on haastaa itsensä omistautumaan kirjoittamiselle kuukauden ajan. Millään muulla ei ole väliä. Tosin itseäni alkujaan kutkutti nimenomaan tarkoitus luoda mitä tahansa roskaa, vailla päätä tai häntää, kunhan tuottaa 50 000 sanaa. Jos kärsii siitä, ettei suomeksi kirjoittaessa sanamäärä kartu kuten englannissa, voi vaikka täydentää tarinaa copy/paste -tekniikalla.;) Automatiikka sen sanamäärän kuitenkin tarkistaa, eikä luomuksia ikinä julkisteta missään.
Oma käsikseni sai alkunsa tuosta ajatuksesta: mitä tahansa roskaa. Sitten rakastuin siihen roskaani niin paljon, että vaihdoin suuntaa. ATC:ssä on läsnä sama luomisen, tekemisen vapaus. Voi tuottaa pienen taideteoksen, vaikka ei osaisi piirtää. Tosin oma kortteiluni on edetessään saanut astetta vakavamman suunnan, missä on hyvät ja huonot puolensa.
Runojen lukeminen open mic -tilaisuuksissa tuntuu myös älyttömän vapauttavalta. Fiilis on hieno, kun uskaltautuu voittamaan pelkonsa ja esittämään omia tekstejä.
Kirjoittajatreffien tarkoitus on olla jonkinlainen kirjoittajien vertaistukiryhmä. Tervetuloa mukaan, jos kiinnostaa ja asutte sopivan matkan päässä.:)
Mainostusta pitää jatkaa toteamalla, että Lähiönäyttämö järjestää näytelmäkirjoittamisen kirjoittajatreffejä vastaavaa ryhmää Malminkartanon kirjastossa. Helsingin puolella siis, mutta naapurissa.:)
Heinäkuun saldo.:) Sain viimein luettua Aki Raatikaisen Kristallikuninkaan. Keltaiset laput ovat minigolf-tulokset veljenpoikani kanssa pelaamaltamme radalta. Why so Myrtsi? Myyrmäen taiteiden yön suunnittelu on edistynyt, siitä myöhemmin. Itse alusta asti tekemäni muistikirja on täyttynyt ehkä puolilleen.
Muistikirjan papereita en tosin tehnyt itse, ovat tavallista A4:sta.;) Neuloin ne vihkonipuiksi ja vihkoniput yhteen jo toukokuussa. Suunnittelin aivan toisenlaista kantta, mutta ennen Ranskan reissua tuli kiire saada valmista. Siksi laitoin kansipahviksi akryyliväreillä pari vuotta sitten vanhan paperilehtiön kannelle maalaamani syysfiilisteoksen. Reunoiksi läiskin askartelukirpputorilta hankkimiani nahankappaleita. Kyllä tämä ensimmäinen yritelmä omaan käyttöön kelpaa.:)
Arkipäivän taidekokemuksia leikkipuistossa.:) Kun lapsella ei ole leluja mukana ja aika käy tylsäksi, täytyy ankeampana aikana lapsuutensa viettäneen tädin muistuttaa, että ympäristö on täynnä puuhavälineitä. Tai no, tädillä on leluna kamera.;) Käsin kasattua linnaa reunustaa vallihauta, huipulla hulmuaa viiri, ja muurit on kuorrutetty tykeillä. Varsin tehokas puolustus tässä palatsissa.
Itse asiassa katsoimme juuri YLE:ltä tulleen ohjelman, muisteluita lapsuudesta 80-luvulla. Itselläni tulee ensimmäisenä mieleen tuon ohjelman jälkeen siinäkin mainittu ydinpommien pelko, rauhanmarssit, Tshernobyl, Kekkosen kuolema ja häntähattu. Sellainen tekoturkismyssy, missä on häntä. Muistan, miten olin aloittanut koulun ja tulin kotiin kiertokautta. Kävelin naapuruston pensaiden suojissa ja söin rusinoita pienestä askista. Pyöräilin kesäisin paljon ja kävin joskus kiskalla ostamassa Mac-mehujään. Talvella hiihdettiin ja luisteltiin. Urheilukisoja katsottiin koko perheen voimin. Hämmästyttävää oikeastaan, että nykyään en voisi tietää juuri mitään tylsempää tv-ohjelmaa kuin vaikka hiihto tai juoksu.
Tuo oli vasta pintaraapaisu aiheesta, erään friikin kasvutarinasta.;) Hauskaa kyllä, opin lapsena myös kierrättämään. Kävimme kirppareilla ja kierrätystoreilla. Vanhempani vastustivat turhaa kulutusta aikana, jolloin muotia olivat Levikset ja purkkarit (purjehduskengät). Toisaalta meille myös tuli ensimmäinen tietokone joskus vuonna -85, ja kun minä olin ilmoittautunut koulun Logo-kerhoon (jossa opittiin ohjelmoimalla liikuttamaan kilpikonnaa), muutama muukin tyttö uskaltautui. Tosin kuten urheilukisojen suhteen, tässä on mutta: en ymmärrä koodaamisesta mitään, vaikka olen sitä opetellut.;) Jääköön niille, joilta looginen ajattelu sujuu ketterämmin.
Ajankohtainen graffiti leikkipuiston penkillä.:) Paljon parempi tägi muuten kuin "X kävi täällä", vaikka jälkimmäinen on toki osa huikean pitkää historiaa. Viikinkidokkarin mukaan yksi pohjanmies tägitti kirkon parven kaiteen Konstantinopolissa, ja Ranskasta löytyy kaiverruksia linnojen seiniltä.
Nykyään kannattaa lähteä steissille hengailemaan.:) Vantaan Myyrmäkeen nimittäin. Kävin tutustumassa paikkaan tiistai-iltana taiteiden yön tapahtumasuunnittelun jälkeen. Aseman katsastamisen voi hoitaa vaikkapa torstaina 27.8. jolloin alueella tapahtuu paljon kivaa.
Asema on kymmeniä vuosia ollut samanlainen, peltisen ankea, kusenhajuinen rakennelma kuin mikä tahansa lähijunan pysähdyspaikka. Vaan ei ole enää.:D Tietoa projektista Tarja Kankkusen sivuilla.
Liukuportaatkin on saatu. Toivon vain, että kaikki hienoudet säilyvät, eikä joku vatipää käy tuhotöissä. Valitettavasti tuppaa usein olemaan niin, että itsekeskeiset ääliöt vandalisoivat yhteistä omaisuutta, kuten kirjaston kirjoja. Köyhät kyykkyyn, vai miten se menikään?
Tämä on oma suosikkini teoksista.:)
Jussi yleisen pianon näppäimillä.
En ole fiftari, mutta Mike's Dinerin vetovoima on vastustamaton. Tiistaina oli liian myöhä istua alas. Vilkaisin silti, että kahvikuppi maksaa 1,90 € ja paikka on auki yöhön asti.:D Huomattavasti sympaattisempi asemaravintola kuin Burger King Helsingin steissillä.
Toivottavasti ihmiset löytävät paikan, jotta se pysyy kannattavana. Persoonallisia kahviloita / ravintoloita / baareja on aivan liian vähän, ainakin pääkaupunkiseudulla. Turusta niitä löytyy paljon enemmän, ja tietysti täytyy mainita Tampereen vohvelikahvila.
Todellakin Mike's Diner on ma-to auki aamuvarhaisesta yhteen yöllä, perjantaisin ja lauantaisin peräti neljään. Sunnuntaisin aukeaa puolilta päivin, ja sulkeutuu yhdeltä yöllä. Hyvä tietää, jos tässä vielä sattuisi innostumaan myöhäisistä menoista. Kuten silloin joskus nuorena.;p Toisaalta kirjoitusharrastuksen tässä mittakaavassa on mahdollistanut nimenomaan rauhoittuminen. Nuorempana piti ryntäillä sinne sun tänne, vaikka vain sen vuoksi, että lähtee jonnekin.
Asemissa on silti edelleen omanlaistaan hohtoa riippumatta siitä, miltä ne konkreettisesti näyttävät. Olisi kovin helppoa hypätä junaan ja ajaa jonnekin, mieluiten kauas. Matkanteko itsessään on elämys, ei vain se, mitä päätepisteestä löytyy. Parasta on, jos pystyy poikkeamaan kiinnostaviin, yllättäviin paikkoihin reitin varrella. Jos minulla olisi enemmän rahaa, matkailisin enemmän.
Sattumoisin eräänä päivänä oivalsin viettäneeni koko elämäni jonkin lähijunareitin varrella. Heitetään tässä vaiheessa kehiin vähän nostalgiaa.:) Musiikkia lapsuudestani.
