Pakkanen (haastepostaus)

Punaliitu inspiroi toteuttamaan "kalliomaalauksen", ja Runotorstain haaste nimeltä pakkanen puolestaan antoi aihetta editoida marraskuun synnyttämän runoaihion.

Eikö kukaan näe, että se hengittää?

Kalman haju pieluksissa todistaa,

ettei multa peittänyt mitään lopullista.

Lopullinen tapahtui sen hetken jälkeen,
jolloin painoin nenäni korvan juureen

ja tunsin, miltä elämä tuoksui.

Sataa lunta,
kylmä virtaa onteloihin
ja sieraimiani pistelee.

Pakkanen jäätää silmät lasiksi.

Katsaus vuoteen 2015

Tämä kuva on vanha, vuodelta 2013 Chinonista. Meidän oli aivan pakko vierailla tämän näköisessä antikvariaatissa, varsinkin kun kadun puolen alepöydältä löytyi teos Ranskan historiasta parilla eurolla.:) Joka tapauksessa tästä kuvasta olen leikannut blogin otsikon.

Kaikki tuntuvat nyt tekevän vuosikatsauksia, joten miksen minäkin.;) Ensimmäiseksi täytyy mainita tämän blogin perustaminen. Luova lifestyle oli tarkoituksellisen laaja aiherajaus. Pelkkä luovien töiden esittely ei enää riittänyt minulle, koska kirjoittamisesta on hankalaa esitellä yhtään mitään. En halua puhua romaanikäsiksestä liikaa julkisesti ennen kuin se on valmis. Ja tämä projekti on hallinnut elämääni vuodesta 2011 alkaen - nimesin sen silloin salarakkaakseni, vaikka aika yleisessä tiedossahan tuo on.

Toisekseen pidän XL-muotiblogeista, koska ne tuovat meitä pullukoita esiin toisenlaisessa valossa kuin iänikuiset laihdutusartikkelit- ja ohjelmat. Olkoonkin, että merkkituotteita hehkuttava kaupallisuus käy joskus pännimään. Aion kirjoittaa aiheesta jatkossa enemmän. Ensimmäinen blogini nimellä In Somnis Veritas keskittyi yleiseen ja yhteiskunnalliseen pohdintaan, mutta loppujen lopuksi en jaksa aina keuhkota tärkeistä aiheista.:p Asioita voi tuoda esille myös muilla tavoin - kuten postaamalla edustavia kuvia, joissa lihavat naiset poseeraavat kauniissa vaatteissa. Toiset tekevät tämän paremmin kuin minä, ja hyvä niin, meitä on moneksi.:)

Tähän liittyen olen käsitellyt myös esiintymiskammoani. Juhani Mattilan Herkkyys ja sosiaaliset pelot oli minulle yksi vuoden tärkeimmistä lukemistani kirjoista. Käytännössä kehityin esiintyjänä uskomattoman paljon. Keväällä kävin ensimmäistä kertaa lavalla lukemassa omia runojani: kirjaimellisesti paniikissa, mutta kykenin silti.:) Nykyään homma hoituu paljon helpommin, kiitos lavarunokurssin, jonka kävin toukokuussa. Paitsi lavarunoutta, päihitin esiintymiskammoani myös pitämällä koulussa onnistuneen kirjaesitelmän, huolimatta juuri esitelmän alussa alkaneesta migreenikohtauksesta ja näköhäiriöistä.

Sain loppuun kirjoittamisen perusopintolinjan Työväen Akatemiassa, ja keväällä tekemämme antologia tuntui tärkeältä projektilta myös ihmisenä kehittymiseni kannalta. Jottei kaikki olisi sujunut liian helposti, samaan aikaan osuivat lähisukulaisen hautajaiset ja toisen vakava sairastuminen. Sairaskohtauksia on lähipiirissä riittänyt, toivottavasti ensi vuosi näyttää sen suhteen paremmalta.

Viimeisimpänä vastoinkäymisenä Xena-koira kuoli, mikä on vieläkin vaikeaa muistaa. Seisoin sen vierellä loppuun asti eläinlääkärillä, ja kaikkiaan lopetus oli armelias teko, kun hauvelin elimistö ei enää jaksanut. Hyvä elämä ja hyvä kuolema.:) Joskus olen pohdiskellut, että aikuiseksi kasvaminen merkitsee luopumaan oppimista. Mitä enemmän joutuu luopumaan asioista, ihmisistä ja muista rakkaista, sitä vanhemmaksi kasvaa sisäisesti.

Kasvuun liittyy kohdallani tietynlainen kovuus ja kestävyys, jonka olen erityisen hyvin huomannut tänä vuonna. Kenties se merkitsee vain tottumista siihen, että toisinaan käydään pohjalla, toisinaan pilvissä? Loppupeleissä jää keskiarvo, mukava elämä, jota voi katsella tyytyväisenä. Mielenkiintoisia kokemuksia, toiset hyvinkin tuskallisia, mutta onpahan siinä kerrottavaa. Tarinat ovat minun lapsiani, toivottavasti ne elävät ikuisesti sen jälkeen, kun minua ei enää ole.:) Tosin ensin ne täytyy saada kansien väliin...

Aloitin syksyllä kirjoittamisen aineopintolinjalla, ja se on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi. Tänään mietiskelin sellaista, että en perfektionismista huolimatta halua tai voi olla paras kirjoittaja maailmassa, koska ihmiskunnan historiaan mahtuu tavattoman paljon hienoa kirjallisuutta. Sen sijaan haluan olla hyvä kirjoittaja, eli hyvä siinä mitä teen, ammattitaitoinen, tai miksi tuota voisikaan kutsua. Ei minusta koskaan tule edes parasta kirjoittamisen opettajaa, jos minkäänlaista, mutta toivottavasti hyvä sellainen, jos tämä uravaihtoehto aukenee.:)

Olen reissannut Oxfordissa opintomatkalla, Orivedellä romaanipajassa, Troyes'ssa Ranskassa ihan muuten vaan, Oriveden luovan kirjoittamisen opettamisen päivillä, ja nyt viimeksi Hauholla mökkeilymielessä. Olen iloinen siitä, ettei meillä ole omaa kesämökkiä, koska vuokraaminen ei sido samalla tavoin kuin omistus.

Meillä kotona keittiön pöydän ääressä kokoontui vielä keväällä epävirallinen kirjoittajaryhmä. Järjestin peräti kolme tapahtumaa Myyrmäen ensimmäiseen taiteiden yöhön, ja siitä starttasikin vähän virallisempi versio samasta ryhmästä.:) Lisäksi hilluin Helsingin kirjamessuilla aktiivisemmin kuin koskaan tähän mennessä, eli kolmena päivänä lähes aamusta iltaan. Maininnan ansaitsevat myös kaikki uudet sekä vanhat ystävät ja mielenkiintoiset tyypit, joita olen tavannut vuoden mittaan.:)

Elämäni on kaikkiaan sujunut hieman yksipuoleisesti, eikä se lopulta ole kovinkaan mielenkiintoista, mutta parempi niin.;) Töitä on jäänyt rästiin koko ajan, vaikka yritän parhaani. Kaksi tai kolme käsistä olisi kommentoitavana, mutta koulussa luemme jatkuvasti toisten tekstejä, joten muut tuppaa unohtumaan. Vaikka stressiä pukkaa, se tuntuu suurimmaksi osaksi positiiviselta. Tekeminen on mielekästä, ja huomaan kehittyväni. Aina voisi tehdä ja olla enemmän, parempi ja ties mitä, kotikin voisi olla siisti, eikä sellainen harakanpesä kuin se nyt on. Alan viimein oppia omia rajoituksiani, ja ettei ihminen ylipäänsä voi tehdä määräänsä enempää, kuten viisas psykologi aikoinaan totesi.

Marraskuu summa summarum

Koska diggailen XL-muotiblogeja, tiedot runonlausunta-asusta: jakku H&M vanhaa tuotantoa jostain kymmenen vuoden takaa, rintakoru HESYn kirppikseltä, villapaita Varustelekasta, kaulus on pitsinen irtokaulus Zizziltä, farkut KappAhlista. Ponnarin lenksuun pujottelin pienen huivin, joka jää kuvassa pään taakse piiloon.

Kuukausi on jälleen kulunut hämmästyttävän nopeaa vauhtia. Keskustelimme eilisen Kiiski open mic -illan jälkitunnelmissa aikatasoista, sekä erilaisten aikatasojen ja tekstien kokemisesta ja limittymisestä. Ihmissilmin kaikki näyttää kovin subjektiiviselta. Kuten se, miten jatkuva tekeminen, tekemättä jäämisen tuntu ja yleinen elämän mielekkyys vaikuttaa siihen, miten aika vilistää silmissä.

Toisin sanoen koko kuukausi on ollut osaltani tavattoman kiireinen, mutta hyvällä tavalla.:) Sellaisella, joka saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta. Mitä nyt hammassärkyjä ja muuta vastoinkäymistäkin on osunut tielle. Xena-koiraa ei enää ole. Kuusitoistavuotiaan hauvavanhuksen elimistö alkoi pettää, ja seisoin sen vierellä, kun eläinlääkäri antoi lopetuspistoksen. Surun keskellä lohdutti, että koira sai pitkän, hyvän elämän ja hyvän kuoleman.

Manskulla Onnibussin yläkerrassa matkalla Tampereelle.

Lukuhaasteelle kuten NaNoWriMolle kävi huonosti. Eli toisin sanoen epäonnistuin haasteissa. Alkuun homma toimi hyvin, mutta sitten lähdin seikkailemaan. Olipa seikkailu miten pieni ja turvallinen tahansa, aina se piristää. Toisin sanoen reissasin bussilla Oriveden opistolle luovan kirjoittamisen opetuksen seminaariin, jossa tapasin paljon ihania ihmisiä.:) Helena on kirjoittanut viikonlopusta blogiinsa.

Pietro ja Petteri osallistuvat dekadenssiini. "Pehmeä, kirpeä, Dionysoksen tuoksu / Kulta heijastuu syrahin pinnasta" kuten runoilin syksyllä 2014.

Marraskuussa avomikitin omaa runouttani paitsi Kiiskessä, myös Oriveden opiston illanvietossa.:) Kumpanakin kertana tulin lisäksi harrastaneeksi rappiotaiteilijan elämää valvomalla aamuyön tunneille viinipullon ja hyvän seuran kanssa. Kumpaankin harrastukseen alkaa jo kehittyä rutiinin tuomaa varmuutta.;>

Pariskuntaselfie Elielinaukiolla klo 3.15. Tuuli riepottelee, sade piiskaa, ja takapuolen alla on kylmä teräspenkki.

Seuraavaksi tarjoilen teille uusimman runoni. Open mic -tilaisuudet luovat positiivisen pakon kirjoittaa aina uutta materiaalia. Tämä sai ensiesityksensä Orivedellä ja toisen Kiiskessä. Ehkä joskus saan aikaiseksi koota runoni e-kirjaksi tänne blogiin. En välttämättä edes halua ryhtyä muokkaamaan niitä kuten proosatekstiä - saavat olla tekstuaalinen välipala, jonka kanssa on lupa pitää hauskaa. Kaikkeen ei aina tarvitse suhtautua niin tosissaan.:)

Olen jäänyt koukkuun sonettimuotoon, josta käytän riimittelyä ABBA ABBA CDE CDE. Jambinen pentametri on tavattoman hankala toteuttaa suomeksi, puhumattakaan siitä, etten edes hahmota sanojen painotuksia kovin hyvin. Havainnoin maailmaa enemmän visuaalisesti. Ja noudattaen omaa "hällä väliä" -manifestiani revittelen siten kuin hyvältä tuntuu.;) Mikään ei estä sotkemasta esim. proosarunoa ja perinteistä muotoa. Säkeenylitykset tässä ovat kuitenkin tahottomia, johtuvat vain ja ainoastaan fonttikoosta ja blogin tekstikentän leveydestä.

Rakkauteni on sitruunamakeinen, suolan sen päältä nuolen,

Kenties en koskaan taipunut kuin rantakoivu, halunnut pinkkiä hametta,

Aamulla sinä halusit vain appelsiinimehua, kahvia, ja kosketusta,

Kieleni kirvelsi tupakkasi tuhkanharmaasta, maistoin totuuden.

Runoihini valjastan ikiaikaisen, melankolisen soittimen!

Tarjosin viiniä ja paikan nuotiotulesta: niin paljon jäi kokematta,

Emme koskaan maanneet kalliolla kuin kaksi kyytä toisiinsa kietoutunutta.

En ehtinyt vetäytyä sisältäsi: suudelma päättyi kesken.

Puhalsit savua silmiini. Rakastan liikaa ihmisten seuraa,

Pelkään mitä sanot, kuljet ohi sanomatta mitään, ja epärationaalistun

Ajattelen rantakoivuja: hentovartiset kaipaavat apuasi tuulta vastaan.

Oi uhmakas muistini! Puren pinnan rikki, nuolen jälleen sitruunaa,

Olin kaikkea liikaa, muistan kaiken, minkä jätit sanomatta, haalistun

Enkä kuitenkaan saa tarpeekseni nuotiotuleni vanhasta soinnista. Uskallan.

Koiraskräppäystä, osa 1

Klikkaa digiskräppileiska alkuperäisessä koossaan auki täältä! En vieläkään ole päättänyt varmaksi, päivitänkö tällaiset taidepläjäykset jatkossa tänne vai Luovaan Luolaan.:p Uuden blogin puolesta puhuu päivitysten suurempi aktiivisuus, sekä ulkoasu, joka sallii leveämmät kuvat.

Lily syntyi phalèneksi, mutta pitkällisen identiteettivekslailun jälkeen päätti nostaa korvansa pystyyn. Nuorena se rakasti agilityä, hyppäsi ketterästi isojen koirien pöytäesteelle, ja muutenkin suoritti keinulaudat sun muut huimapäisellä vauhdilla.

Astmani puhjettua koirat muuttivat vanhempieni luokse, mistä siitäkin tuntuu kuluneen pieni ikuisuus. Vuonna 2012 Lily sai sydänkohtauksen ja kirjoitin pienen runonpätkän:

"Jäljellä on vain muistoja,
ja kohta muistaakseni
tarvitsen valokuvan;
hauras todiste siitä,
että olit olemassa."

Tiedostan aina vain paremmin ikäni, kun opiskelen ihmisten kanssa, jotka kävivät vasta kolmatta vuotta Lilyn syntymän aikaan - jolloin itse olin vähän päälle 20-vuotias idealisti, joka kovasti pohdiskeli elämän tarkoitusta ja sitä, miten pystyisi jättämään jälkensä maailmaan.

Lilyltä katkesi maitokulmahammas farkkujeni lahkeeseen, kun se innostui roikkumaan puntissa. Milloin ei raastanut kengännauhoja. Se oppi sahaamaan poskihampaillaan lakanoihin reikiä ja äitini kylpytakin vyön katki.

Lopulta me muutumme fiktioksi, muistoista kumpuaviksi tarinoiksi. Meistä tulee tyyppihahmoja, jotka kuvataan aina samojen kohtausten kautta. Jokin aines todellisesta, alkuperäisestä elämästä säilyy niin kauan kuin ihmiset muistavat.

Ehkä joskus kirjoitan koiratarinoita.:) Toistaiseksi tyydyn digiskräppäykseen. Tykkään tästä enemmän kuin aidoilla materiaaleilla skräppäämisestä siksi, että pystyn kuvankäsittelyohjelmalla toteuttamaan monia sellaisia juttuja, mitkä eivät oikeasti noin vain onnistuisi. Lisäksi taidot pysyy yllä ja aina välillä kehittyykin. Sekä kuvat on joka tapauksessa digimuodossa, ja netistä pystyy lataamaan ilmaisia tarvikkeita. Koska ne ovat ilmaisia, tarkemmin sanottuna usein linkwarea (= pitää linkittää tekijän sivulle), liitän postauksiin aina kiitokset materiaaleista.

Tähän leiskaan olen käyttänyt ilmaisia materiaaleja sivustoilta Cajoline-Scrap ja Binty Designs, sekä lataamaani brushia sivulta myphotoshopbrushes.com.