Tulin perustaneeksi uuden huonojen tarinoiden / runojen haasteblogin nimeltään Fiktionistit.:) Ensimmäinen haaste on eläinsatu, ja tässä tarkoituksellisen huono raapaleeni:
"Minä menen ja
sanon hauks", sanoi kala, mutta se ei ollut hauki vaan kuha, ja
siksi luonnehäiriöinen, että se luuli olevansa hauki, koska oli
kala, mutta olikin kuha.
Tuli aamu ja
luonnehäiriöinen kuha heräsi, sitten se hyppäsi järvestä maalle
ja tapasi tappajatalitintin, joka juuri tappoi punatulkkuja,
peipposia, västäräkin ja räkättirastas räksätti.
Kuivalla maalla
kuha hengitti kuin kala, kun sellainen joutuu kuivalle maalle
kiduksineen kaikkineen. Niin että ei siitä sitten mitään tullut.
Mutta järvellä
asui myös sorsa. Rantaniitylle joku idiootti oli istuttanut
kannabista eli ruohoa, ja koska sorsat tykkäävät syödä ruohoa,
ja seuraan liittyi vielä lammaslauma, meno äityi vallan kauheaksi.
Olin koulussa kahden täyden ja yhden puolikkaan päivän mittaisella sarjakuvakurssilla, jota opetti Panu Hämeenaho. Teimme nopeita harjoituksia sekä käsikirjoitimme kahden sivun mittaisen tarinan, jonka piirtäminen valmiiksi jäi minulta kesken. Sain silti luonnokset tehtyä ja tutustuin käsikirjoittamisen prosessiin.:)
HUOM! KLIKKAA KUVIA! Saat ne auki oikean kokoisena. Isommat ei mahdu tähän blogini tekstikenttään.
Alkupuolen luento-osuuden jälkeen meidän piti noin vartissa keksiä ja luonnostella hahmo sarjakuvastrippiin.O.O Sen jälkeen lähdimme samankaltaisella aikataululla toteuttamaan yhteensä kolme sarjakuvaa, joista yhdessä oli eri kokoisia ruutuja.
Pikaluonnoksena tein myös harjoituksen, jossa tutustuimme tyhjän tilan käyttöön ruutujen välissä. Se on käytännössä sama kuin runon tai proosan aukkoisuus - runossa ehkä ilmeisempänä. Aukko tarjoaa lukijalle tulkinnan mahdollisuuden. Sarjakuvan osalta, mitä kahden ruudun välissä on tapahtunut.
Taustalla soi ties kuinka monennetta kertaa putkeen:
Sain kutsun Poesia-kustantamon kevätjuhlaan Ölhus Osloon, koska olin myymässä Poesian ständillä kirjamessuilla. Lankesin hiljattain hankkimaan uuden mekon Zizzin alennusmyynnistä ja sukkahousut Gudrun Sjödeniltä. Siellä oli tällaisia värikkäitä myös isokokoisia, kun yleensä meille läskeille tarjotaan vain mustaa ja beigeä. Huivi on iltaa vasten varalla, se kulkee kätevästi laukun hihnaan solmittuna.:) Rusetti päässä on H&M:n hiuskoriste ja kengät Eccon mallistoa.
Ehkä vähän hassua aloittaa runopäivitys asukuvauksella, mutta kuten olen aiemmin maininnut, pidän hyödyllisenä tuoda esille lihavan naisen näkökulmaa pukeutumiseen.:) Koska kuten sukkahousuasiasta voi päätellä, se ei ole lainkaan yksinkertainen juttu. Yhteiskunnassa, jossa ihmiset määrittelevät toisiaan paljolti pukeutumisen perusteella ei ole lainkaan se ja sama, käytänkö liian pieniä verkkareita joka tilanteessa, vai pystynkö löytämään jotain, mikä paitsi näyttää kivalta, saa minut tuntemaan itseni tyytyväiseksi olemukseeni. Toki sekin nimittäin vaikuttaa, näyttääkö joku onnelliselta ja itsevarmalta, vai häpeääkö itsekin itseään.
Joskus aikoinaan tosin olen ollut sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, ettei minulla ollut paljon muuta kuin ne verkkarit. Eikä sellaisilla kuvilla pahemmin kerätä tykkäyksiä Facebookissa. Köyhyys vaikuttaa ulos päin rumalta, vaikka elämä sinänsä olisi hyvää.;)
Sivumennen sanoen olen hyvin iloinen, että tämä asu soveltui käyttöön.:) Joitain vuosia sitten, kun aloin yllättäen saada vakavia allergiaoireita, myös ihoni herkistyi vaateväreille. Saan monista vaatteista hillitöntä kutinaa ja kirvelyä, joten tämänkin mekon alla käytän valkoista paitaa. Jostain syystä vaikuttaa kuitenkin, että kestän keinokuituisia vaatteita paremmin, vaikka niissä olisi väri, kuten sukkahousuissa. Puuvillaisten sukkien täytyy olla valkoisia tai värjäämättömiä.
Lauantaina viihdyimme jälleen Helsinki Poetry Connectionin open mic -illassa Vastarannan Kiiskessä, Töölössä. Aivan mahtavaa, että kello 22 on vielä näin valoisaa!:D En toistaiseksi postaa tänne lukemiani runoja, koska aion koostaa niiden ympärille kokoelman. Sain koulussa runouden jatkokurssilla positiivista palautetta ja oivalsin tärkeän jutun kokoelmien mahdollisesta tarinallisuudesta, jonka vuoksi rupesin ensimmäistä kertaa näkemään itseni myös runoilijana, en vain prosaistina.:)
Kuljimme tämän puiston halki ja pysähdyin ottamaan valokuvia. Yksinäinen sorsa piti meille hetken seuraa.:) Sitten huomasimme ilmassa jotain, mikä ensin näytti pääskyseltä, mutta ei lentänyt lainkaan linnun tavoin. Se oli lepakko! Katselimme lepakon saalistuslentoa aika pitkään. Sekin oli jostain syystä yksin, kenties herännyt ensimmäisenä? Tiedän harmillisen vähän suomalaisten lepakoiden elintavoista.
Lepakon ohella toinen kotimatkan huippukohdista oli eläinmuseon eli Luonnontieteellisen museon ikkuna, joka näkyi Taidehallin puoleiselle kadulle. Kadulle näkyvän salin luurankokokoelma oli valaistu sinisellä ja punaisella, jotka lisäksi vaihtuivat.:) Bongasimme ainakin norsun, kirahvin ja apinoita. Tarkempia lajikylttejä tästä ei tietenkään pysty lukemaan.
Töölössä on muuten myös varsin hienoja taloja, suosittelen arkkitehtuurikävelyä.:) Lataan jossain vaiheessa kuvia DeviantArtiin.
Taustalla soi Spotifyn kautta lähes tauotta Emeral Rosen levy Sunwise. Siltä ilahduttaa eniten versio vanhasta vapunpäivän laulusta Padstow:
Kuvakulma on vähän hassu, mutta tässä pääkohteena onkin Jussin tekemä villapaita.:D Oikeasti hän sai sen valmiiksi jo viime vuonna, esittely vain on unohtunut.;) Ilmeisesti Jussi on suomalaiseksi mieheksi harvinainen tapaus siinä, että hän on ihan itsenäisesti löytänyt neuleharrastuksen. Puseron ohje Ravelry-sivustolla.
Ryhdyin taannoin kokeilemaan lettejä, tässä niitä on kaksi, ja solmittu yhteen, mutta en tiedä kauanko vielä jaksan pitkiä hiuksia. Mikäli se ketä kiinnostaa, pitsinen irtokaulus on Zizziltä, hame S.Oliverin Haloselta ja kengät Eccon. Tämä yhdistelmä on kenties liikaa kuorotyttömäinen, mutta kuvauspäivänä satoi räntää & rakeita ja muutenkin olo sellainen, että olisi tehnyt mieli vain käpertyä johonkin koloon.;)
Viime ajat on menneet väsyneissä fiiliksissä. Olen jättänyt väliin joitain kiinnostavia tapahtumia, mutta pari näytelmää tuli kuitenkin nähtyä. Ensinnäkin Valmennetaan varas, johon on vielä torstaina yksi näytös. Hauska, hyvin toteutettu esitys Malmin työväentalolla. Yksi entinen opiskelukaverini on mukana produktiossa, jota voisi luonnehtia perinteiseksi, suhteellisen kiltiksi komediaksi.
Seuraava näytelmä oli koululla, eli Työväen Akatemiassa, Kuningatar K. Siitä on vielä kolme näytöstä jäljellä toukokuun alussa - suosittelen! Esitys on loistavasti näytelty, rohkea ja virkistävä, kiehtova versiointi kuningatar Kristiinan elämäkerrasta. Esiintyjinä teatterilinjan opiskelijoita.
En ole vielä nähnyt Tyttökuningasta, joten en osaa verrata elokuvaa ja näytelmää, mutta veikkaisin, että ovat täysin erilaiset. Näytelmässä puvustus ja lavastus oli hyvin pelkistettyä, ja draaman johtomotiivina ankerias. Sitä ei voi silti moittia itsetarkoituksellisen modernisoiduksi tai taiteelliseksi kikkailuksi, vaan kyse oli intensiivisestä ihmissuhdekuvauksesta ja kasvutarinasta.
Teatterilinjalla on myös toinen näytelmä, Juhannusyön uni, jota olemme menossa katsomaan myöhemmin.:) Siitä on vielä muutama näytös jäljellä.
EDIT: Kävimme katsomassa Juhannusyön unen, joka oli myös hieno esitys.:)
Kuva on vuoden 2007 matkalta Ranskasta, Fontainebleausta. Se taisi olla minun ja Jussin ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka.:) Ennen sitä reissasimme kotimaassa.
Tuon kuvan ottohetkestä tuntuu kuluneen pieni ikuisuus. Ja jotenkin seesteinen kesäsade kuvastaa fiiliksiäni juuri nyt. Sain tänään ensimmäistä kertaa kunnon vertaispalautetta runoistani - niistä uusimmista, joita en ole täällä vielä julkaissut. Vaikuttaisi, että seminaarikerroilta on toisten saamasta palautteesta tarttunut huikean paljon oppia kurssien lisäksi.:) Ilmeisesti siis osaan kirjoittaa proosarunoja, vaikka olen aina pitänyt itseäni pitkän proosan kirjoittajana.
Lajityyppien jako pysyy edelleen: jatkan romaanikäsistäni kuten tähänkin asti, koska olen jo aiemmin löytänyt siihen oikealta tuntuvan otteen.:) Vihdoin ja viimein kaikkien vuosien yrittämisen jälkeen! Mutta ainahan voi kirjoittaa montaa lajia. Tuntuu vain niin hienolta, että jotain rupeaa opintojen myötä loksahtelemaan paikoilleen.:) Sitäkin kautta, että joutuu tekemisiin vaikkapa runouden kanssa.
Ehkä lyhytproosa / novelli on vielä se alue, jolla en ole saanut suurempia onnistumisen tunteita. Minulla kun on taipumusta siihen, että ideat venyvät eeppiseen malliin, ja harjoitustöissä olen tähän asti lähinnä pyrkinyt kehittämään jotain, missä olen kokenut tarvitsevani harjaannusta.
Olen iloinen myös siitä, miten monipuolisesti olen saanut opiskella. Seuraavaksi meillä alkaa terapiakirjoittamisen kurssi, jälleen uudenlainen seikkailu.:)
